20.8.2016

Saarna 14. sunnuntai helluntaista 5.9.2009


Room. 13:8-10 
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt »Älä tee aviorikosta», »Älä tapa», »Älä varasta», »Älä himoitse», samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.

Tammikuussa 2009 Suomen valtiolla oli velkaa jokaista kansalaista, sylilasta ja vanhusta, kohti 10 340 euroa. Suomalaisten kotitalouksien velkaantumisaste – eli velkojen osuus käytettävissä olevista rahatuloista – oli yli sata prosenttia vuonna 2007. Näin ollen kotitalouksilla oli  selvästi enemmän velkaa kuin sisään virtaavia tuloja.    

”Älkää olko kenellekään mitään velkaa...”

Näin apostoli Paavali kirjoittaa Rooman seurakunnalle päivän epistolassa. Hmm, miltäs tämä kehotus kuulostaa edellä esitetyn suomalaisten syvenevän velkavankeuden valossa? Onko Paavali todella sitä mieltä, ettei kenellekään saisi olla mitään taloudellista velkaa?

Ystävä hyvä, jos sinulla on velkaa – voit hengähtää rauhassa. Papistokin voi huokaista luvan perästä syvään! Paavali ei nimittäin puhu tässä ensisijaisesti mistään rahallisesta velasta, vaan kyseessä on moraalis-eettinen velka. Kristityn tulee asettua lähimmäisen asemaan ja toteuttaa hänen tarpeensa. Niinpä 'velka' tarkoittaa tässä tapauksessa 'velvollisuutta'. Meillä on velvollisuuksia toisiamme ja esivaltaa kohtaan. Niihin törmäämme kotona, töissä, veromaksuissa tai vaikka liikenteessä. Näitä velvollisuuksia ei tule lyödä laimin. Hyvän tekemisen lisäksi meidän on pidättäydyttävä tekemästä pahaa. Pahat teot jos mitkä, kasvattavat moraalista velkaamme. Jos ehdoin tahdoin rikomme käskyjä, kuten ”Älä tee aviorikosta” tai ”Älä tapa”, niin takuuvarmasti lähimmäisillemme aiheutuu kärsimystä. Kristityn tulee olla toista maata. Hänen rakkautensa on sellaista, joka ”ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.” Nykykristitylle kuuluvat yhä samat ohjeet, jotka Paavali antoi roomalaisille: ”Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä..., Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne..., Älkää pitäkö itseänne muita parempina..., Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä..., Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä...” (12:1-). 

”Älkää jättäkö velvollisuuksianne hoitamatta...”

Tämä olisi ehkä ajatuksellisesti parempi käännös aiemmasta, vaikkakin vähemmän kirjaimellinen. Sen pääsanoma on, ettei kristitty voi jättäytyä passiiviseksi missään muodossa: hän tekee aktiivisesti hyvää, hän välttää aktiivisesti pahaa. Toki kristittykin tekee langenneena olentona syntiä, mutta hän ei kuitenkaan tietoisesti rakenna synninpesää päänsä päälle. Yhtä lailla hän hoitaa myös taloudelliset velvoitteensa: jos hänellä on velkaa, hän yrittää maksaa sen pois sopimuksen mukaisesti. Hän ei keinottele, hanki tarpeettomasti lisää velkaa tai jätä laskuja huvikseen maksamatta. Tavoitteena on tietysti viimeinen maksusuoritus ja sen myötä velattomuus. Muillakin elämän osa-alueilla voimme onnistua hoitamaan velvollisuutemme niin, ettemme ole kenellekään velassa. Mutta yksi poikkeus on. Mikä on sellainen velkamme, jossa ei ikinä tule vastaan viimeistä eräpäivää? 

”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.”

Vastaus on rakkaus. Se on pysyvä velvoitteemme, velkamme toisiamme kohtaan. Kukaan ei saata koskaan sanoa, että ”Nyt olen osoittanut kaiken sen rakkauden, jonka olen ollut velvollinen tekemään!” Rakkaus on velkakirja, jota ei yksinkertaisesti voi kumota. Vaikka maksaisit sitä elämäsi jokainen päivä, silti jäät lähimmäisellesi velkaa. Tilannetta voisi verrata kömpelösti syömiseen: vaikka söisit tänään kuinka paljon, niin huomenna on kuitenkin taas syötävä. Samoin on rakkauden velan kanssa: kerta rysäyksellä sen mittaa ei täytetä, vaan sitä on ruokittava päivittäin yhä uudelleen. Niinpä monissa englanninkielisissä raamatunkäännöksissä on painotettu rakkauden tekojen jatkuvaa luonnetta, mitä Paavali kirjeessään ajaa takaa. Kyseinen teksti kääntyisi niitä mukaillen suomeksi: ”Älköön mikään velka jääkö maksamatta, paitsi pysyvä velkanne toistenne rakastamiseen.”   

Moraaliset ja taloudelliset velat pitää hoitaa pois alta pikimmiten, mutta yhden velan tulee jäädä: lähimmäisenrakkauden. Näin Paavali opettaa meitä tänä lähimmäisensunnuntaina. Muistathan siis maksaa oman eräsi rakkauden osamaksusta jo tänään! 

Tiedämme hyvin – pelkästään tämänkin päivän opetuksen pohjalta – että meidän tulee rakastaa toinen toisiamme. Maksuohjelmakin on puolestamme luotu: viimeinen eräpäivä raukeaa vasta taivaan portilla. Mutta miten me tätä velkaa hoidamme? Mitä meidän pitää tehdä? 

Miikan kirjassa sanotaan: ”- Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen” (6:8). Meillä on Jumalan sanassa useita ohjeita siitä, miten lähimmäistä tulee kohdella. Ne kaikki tiivistyvät kultaiseen sääntöön, rakkauden lakiin: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille (Mt. 7:12). Vilpitön kristillinen rakkaus toteuttaa lain määräykset, kuten Paavali toteaa: ”Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.”  

Mutta eikö rakkaus ole enemmän kuin laki? Tahdomme kai rakastaa muutenkin kuin vain siksi, että niin laissa määrätään?

Yhdysvalloissa on oikein kirjattu lakikirjaan määräys siitä, että äidin pitää rakastaa omaa lastaan. Tämä esimerkki tuo kärjistetysti esille sen, miten kristillinen rakkaus ei voi pohjautua yksinomaan lain kirjaimeen. Ei äiti rakasta lastaan siksi, koska laki niin sanoo, vaan siksi koska niin tulee tehdä! Samoin kristitty rakastaa lähimmäistään siksi, koska velvoite nousee sisältä käsin, sydämestä. Rakkauden herääminen on Pyhän Hengen työ. Sanassa sanotaan: ”Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Rm. 5:5). Hengessä olemme syntyneet uudesti: ”Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät” (Tit. 3:3). Koska olemme saaneet Jumalan henkeä, olemme osallisia hänen rakkaudestaan ja tunnemme hänet: ”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan” (1. Joh. 4:7).

”Maksettu on velkani mun. Ylistys olkoon Ristiinnaulitun” (riihikirkkohymni).

Kristillinen rakkaus lähtee siitä ymmärryksestä, että Jumala on maksanut Pojassaan syntivelkamme. Pysyvästi. Tämä synnyttää kiitollisuutta ja vastarakkautta. Pyhän Hengen avulla tahdomme vapaaehtoisesti täyttää rakkauden lakia – ei siksi että pyrkisimme sitä kautta kelpaamaan Jumalalle, vaan siksi, että armahdettuina ja pelastettuina voisimme elää näkyvänä todistuksena Herramme armosta ja vaikuttaa tervehdyttävänä suolana ja valona lähimmäistemme keskellä. Jeesus sanoo: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne” (Joh. 13:34).