29.8.2016

Johdantosanat - 11. sunnuntai helluntaista


”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.”

Tämä Heprealaiskirjeen sana on aina ajankohtainen. Se muistuttaa, että Jumala puhuu meille jatkuvasti, mutta silti kaikki eivät tahdo häntä kuulla. Parantumattoman sairautemme, perisyntimme, vuoksi käännymme luontaisesti Herrasta poispäin. Näin sydämen paatumus uhkaa meitä kaikkia. Varsinkin jos emme anna Kolmiyhteisen Jumalan hoitaa meitä Hengellään ja ravita sanallaan. Omia ajallisia saviastioitamme pitää hoitaa, aivan kuten teemme käyttöastioillemme. Ne pitää pestä, sillä muuten ne jäävät likaisiksi.

Samaa puhtaaksi pesemistä olemme tulleet tänään kirkkoon harjoittamaan. Muistamme kastettamme, jossa syntimme on annettu anteeksi ja meidät on puhtaina puettu Kristuksen puhtauteen. Sanassaan Jumala virvoittaa sielujamme elävän veden tavoin. Ehtoollisessa saamme kokea yhteyttä Kristukseen ja toisiimme sekä ottaa vastaan uskollamme hänen ruumiinsa ja verensä syntiemme sovitukseksi.

Jotta olisimme valmiita ottamaan nämä suurenmoiset taivaalliset lahjat vastaan, tutkimme itseämme, sanojamme ja tekojamme. Tuomme astioidemme lian esille häpeilemättä ja luotamme Herramme armollisuuteen. Tunnustakaamme nyt syntimme ja väärät tekomme yhteen ääneen näin sanoen: 

---
Tähän päivään liittyvässä Jesajan kirjan kohdassa sanotaan: ”Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä!” (55:6).

Tämä sana vahvistaa, että vietämme yhä etsikkoaikaa. Kaikella on oikea aikansa – niin myös Jumalan kasvojen etsinnällä. Jos ihminen hylkää Jumalan kutsun sille varattuna aikana, silloin joudutaan vaikeuksiin tai etsikkoaika peräti hukataan kokonaan. Tästä paatumuksesta meitä varoitetaan väkevästi: ”Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.”

Monet meistä ovat käyttäneet luonnon etsikkoaikaa hyväkseen ja poimineet  marjat metsistä talteen. Astiat ovat täyttyneet. Samaa teemme tänään kirkossa. Keräämme omiin saviastioihimme taivaallisia aarteita, joita taivaallinen Isämme  lahjoittaa omilleen. Pesemme Kristuksen anteeksiantamuksessa sydämemme ja ajatuksemme, aivan kuten pesemme marja-astiat käytön jälkeen. Emme kai tahdo pitää huonommin huolta hengellisistä astioistamme kuin maallisistamme?  

Jotta olisimme valmiit ottamaan nämä suurenmoiset taivaan aarteet vastaan, tutkimme itseämme, sanojamme ja tekojamme. Tuomme omien astioidemme lian häpeilemättä esille kuten juuri veisasimme: “heittäydy armoa rukoilemaan ja köyhänä kaikkine synteinesi vie Herralle vaivattu sydämesi.” Luotamme Herramme armollisuuteen, sillä hän on anteeksiantava Jumala. 

Tunnustakaamme nyt syntimme ja väärät tekomme yhteen ääneen näin sanoen:     

---
Ennen vanhaan kutsuttiin sunnuntaita ja viikonloppua pyhäksi. Jo lauantaina tupien lattiat kuurattiin ja puhtaat matot levitettiin lattialle. Se tiesi pyhän tuloa. Pyhäaamuna sitten lähdettiin kirkkoon, Jumalan pyhään huoneeseen, kokemaan pyhän tunto. Kehotettiin toinen toistaan virren sanoin: Tulkaa te kuin työtä teette, joita raskautetaan. 

Jeesuksenne etsii teitä, omiin töihin eksyneitä. Antaa teille uskoa, sieluillenne lepoa. Anna aina luonas olla ja sun kanssas yhdeks´ tulla.

Nytkin on pyhäpäivä. Sen nimi on etsikkoaikoja. Yhä Jeesus etsii meitä, omiin töihin eksyneitä. Tänne kirkkoon hän on koonnut meidät, löytämänsä, yhteen. Seuroissa veisaamme vieläkin samaa etsikkoajan virttä, johon juuri viittasin. Siinä onkin hyvä säepari: Sinne käännä aina mieli, missä pyhät pyhän kohtaa. Olemme tulleet kohtaamaan pyhän  Vapahtajamme. Pyhät kohtaavat pyhän. Meidän pyhyytemme ei tietenkään voi olla omatekoista pyhyyttä, vaan Jeesukselta lahjaksi saatua pyhyyttä. Hän verellään ja koko pelastavalla työllään tekee syntisistä pyhiä ja sairaista terveitä. Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Nyt me nöyrrymme tunnustamaan epäpyhyytemme pyhälle Herralle: