20.8.2016

Saarna tuomiosunnuntai (Kristuksen kuninkuuden sunnuntai) 22.11.2009


Matt. 25:31-46
Jeesus sanoi opetuslapsille: »Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään

Ilmestyskirjasta kuulimme luettavan: ”Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan” (20:12). 

”...kukin tekojensa mukaan.” Tuomiosunnuntain sanoma ei päästä meitä helpolla, sen osoittaa päivän epistolatekstikin. Meille kerrotaan, että on olemassa viimeinen tuomio, jossa kaikki tuomitaan tekojensa mukaan. Kirjat avataan ja sitten katsotaan, mitä kukin on elämässään tehnyt. Huomioitavaa on, että myös tekemättä jättämiset arvioidaan yhtä lailla. Jeesus sanoo: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” Kukaan ei voi paeta sitä hetkeä, kun Ihmisen Poika tulee: ”Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.”

Professori Osmo Tiililä aloitti saarnansa eräänä pitkäperjantaina näin: “Elämässämme on vain yksi todella suuri kysymys: miten tulemme kerran kestämään tuomiolla? Jokainen askeleemme, johtipa se nyt minne tahansa, vie meitä aina samalla tuomiotamme kohti. Jokainen ohi kiitävä hetki julistaa, että eteenpäin katsominen päättyy ja että kerran tehdään tili.” 

Tämä suuri kysymys koskee meitä jokaista: miten me kestämme viimeisellä tuomiolla? Kovin helposti tämä kysymys haihtuu elämän hyörinässä ilmaan. Välttelemme sitä kaikin tavoin. Lykkäämme mielellämme ajatusta tuomiosta tuonnemmaksi, kuten maaherra Felix aikanaan Paavalin kohdatessaan. Apostolien teoissa kerrotaan: ”Mutta kun Paavali puhui Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, halujen hillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, Felix pelästyi ja sanoi: ”Saat mennä. Kutsun sinut taas toiste, kun minulla on aikaa” (24:25). Elävä kristitty ei voi kuitenkaan lykätä päätöstään Felixin tavoin ja palata asiaan vasta sitten, kun oma aika antaa myöten. Hän ymmärtää, että tuomionpäivä on läsnä tässä hetkessä. Hän kysyy itseään tarkasti tutkien: ”Olenko valmis tulemaan Herran tuomioistuimen eteen jo tänään?”

Toivottavasti tänään tuomiosunnuntain vastuu käy meitä jokaista kohden vakavasti. On hyvä, jos oikea huoli käy rinnan päälle hetkeksi istumaan. Vähän saa henkeä ahdistaakin, kun miettii omaa elämäänsä, kaikkia tekojaan ja tekemättä jättämisiään. On tärkeä miettiä, miten on suorittanut teoista tärkeintä: todistamista Jeesuksesta sanoin ja teoin. Pettävästä synninunesta herääminen ei ole koskaan mukavaa, mutta se on välttämätöntä, jotta voi tajuta oman tilanteensa ja sen, miten vajavainen ja avuton on syntinen ihminen oikeudenmukaisen Tuomarin edessä.       

Tähän asetelmaan ei kuitenkaan kannata pysyvästi seisahtua. Siihen kannattaa pysähtyä – useamminkin kuin kerran vuodessa – muttei jämähtää vakinaisesti. Tämän päivän tarkoituksena on nimittäin kirkastaa eritoten sitä, että Jeesuksen tykönä voivat painot pudota ja armahduksen Henki saa taas kulkea lävitsemme. Tämän helpotuksen saamme kokea Raamatun lupauksien kautta. Siellä luvataan, ettei niillä, jotka uskovat elävien ja kuolleiden tuomariin ole mitään hätää. Jeesus sanoo: "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu" (Joh. 3:17-18). Myös apostoli Paavali vakuuttaa meille samaa: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Room. 8:1).  

Kristittyinä emme siis enää elä kuoleman, synnin ja tuomion vankeudessa, vaan Jumalan lasten vapaudessa. Teemme hyvää, emme pakosta tai pelosta, vaan rakkaudesta ja vapaaehtoisuudesta. Sanotaanhan sanassakin: ”Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina” (Room. 7:6). Tekojen suhdetta voisi verrata esimerkiksi rukoiluun, sillä ne molemmat kuuluvat yhtä lailla kristilliseen elämään. Vaikka taivaan Isä tietää jo ennalta mitä häneltä pyydämme, niin silti lakkaamatta rukoilemme ja teemme sydämemme ajatukset hänelle tiettäväksi. Samoin vaikka emme teekään hyviä tekoja ansaitaksemme pelastusta, niin teemme niitä, jotta toisimme taivaan Isällemme kunniaa ja osoittaisimme toisillemme lähimmäisenrakkautta. Jos rukousta verrataan hengitykseen sanotaan: rukoileva kristitty on hengittävä, elävä kristitty. Samoin voidaan puhua teoista: hyviä tekoja tekevä kristitty on elävä. Niitä meidät on tarkoitettu luomisestamme lähtien tekemään: ”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut” (Ef. 2:10).              

Kun Osmo Tiililä aloitti saarnansa viittaamalla viimeiseen tuomioon juuri pitkäperjantaina, hän halusi osoittaa, että pelastuksen avain on Kristus eivätkä meidän tekomme: “Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan” (2. Kor. 5:19). Tämä on valtava sanoma kaikille niille, jotka tässä elämässä ovat heränneet tunnontuskiin syntiensä tähden. Vaikka ansaitsimme kiistatta tuomion, niin meidät julistetaankin Kristuksen tähden syyttömiksi. Ihmeellinen lupaus! Kristuksen armossa elävä saa olla yhtä yllättynyt kuin evankeliumin viimeisellä tuomiolla olevat vanhurskaat: ”Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?” Heidän täydelliseksi ihmetyksekseen heidät julistetaankin taivasten valtakunnan perijöiksi. 

Samaan yllätykseen mekin vahvasti uskomme. Uskomme siihen, että minäkin syntinen, epätäydellinen ja huonosti rakkauden tekoja tehnyt kristitty saa kuulla samaiset Vapahtajan sanat: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.”