20.8.2016

Saarna 2. sunnuntai pääsiäisestä (misericordia domini) 30.4.2006


Joh. 10:1-10
Jeesus sanoi:
"Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä."
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    "Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän."  

”Voi, teitä sokeat oppaat!”, ”Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan” (Mt. 23:16; 15:14). 

Näillä sanoilla Jeesus puhui usein Israelin kansan paimenista, lainopettajista ja fariseuksista. Hän moitti heitä. Jeesukselle he eivät olleet oikeita, Jumalan lähettämiä kansan paimenia. He ajoivat ennemminkin omia etujaan kuin lähimmäisten tai Jumalan. Heidän ihmissäädöksensä olivat korvanneet Jumalan lain, sydämen lain. Tähän Jeesus tahtoi puuttua. Hänet oli lähetetty puuttumaan tähän. Jumalan toimesta. Hesekielin kirjassa sanotaan: ”Ihminen, julista tuomio Israelin paimenille. Julista tuomio, sano noille kansansa kaitsijoille: Näin sanoo Herra Jumala: Voi, teitä Israelin paimenet! Te pidätte huolta vain itsestänne, vaikka paimenen tulisi huolehtia lampaistaan. Te olette kohdelleet lampaitanne tylysti ja kovin ottein” (Hes. 34:2, 4). Tämä Hesekielin ennustama ihminen, Ihmisen Poika, Jeesus oli. Hänen tehtävään oli kaitsea Israelin kansaa: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten” (Mt. 15:24). Hän oli se hyvä paimen, joka tuli antamaan itsensä lampaidensa puolesta ja josta Hesekiel oli ennustanut. Jeesus oli vihdoin se paimen, joka ”etsisi eksyneen”, ”sitoisi murtuneen jalan” ja ”hoivaisi uupunutta” (Hes. 34:16). Jeesus on meidänkin paimenemme. Olemme saaneet käsittämättömän armon osaksemme, kun hänen työnsä kautta meidätkin on hyväksytty hänen lammastarhansa jäseniksi (vrt. Joh. 10:16). Itse Jumala lupaa olla Pojassaan paimenemme. Tämän vakuuttaa meille Raamatun sana: ”Te, ihmiset olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat. Minä olen teidän Jumalanne. Näin sanoo Herra Jumala” (Hes. 34:31). Jeesus on siis sekä paimenemme, pelastuksen porttimme ja uhrilampaamme. Hänessä meille on kaikki!

Jotta päivän evankeliumi voisi aueta, on ymmärrettävä, mitä kristittynä oleminen merkitsee. Olemme kahden valtakunnan kansalaisia. Seisomme kahdella jalalla: toinen vielä näkyvässä, maallisessa maailmassa ja toinen näkymättömässä maailmassa, taivasten valtakunnassa. Jeesus sanoo: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne” (Lk 17:21-22). Toinen tulkinta samasta kohdasta on: ”Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä.” Niinpä Raamatun mukaan olemme jo osallisia pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta. Kristus on sisäisesti meissä. Jumalan sana, armo ja Pyhä Henki vaikuttavat alati meissä. Vaellamme joka päivä vihreällä laitumella, pelastuksen laitumella. Ja tältä laitumelta meidät kutsutaan pelastuksemme täyteyteen, ikuiseen elämään. Sinne riennämme iloiten. Matkamme sinne on kuitenkin täynnä tuskaa ja vaivaa. Se on täynnä inhimillisiä erehdyksiä ja harhapolkuja. Matkamme on usein vain kalpeaa aavistusta siitä, mitä on tuleman. Mutta meillä on elävä toivo, että kerran pääsemme kotiin ja kaikki asiat selvitetään. Kalpea aavistus muuttuu näkemiseksi. Murhe iloksi. Tästä samasta aiheesta puhuu lohduttavasti uskonveljemme, apostoli Paavali, 1. Korinttilaiskirjeessään: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee” (1 Kor. 13:12).   

Päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle.” Meidät on kasteessa kutsuttu nimeltä. Pelastus ja usko ovat kasteessa lahjoitetut. Mutta Jeesus ei vielä sulje meitä taivasten valtakunnan porttien sisään, vaan lähettää meidät laitumelle. Hän lähettää meidät keskelle arkielämää. Hän lähettää meidät kasvamaan tulevaa valtakuntaa varten. Hän vie meidät keskelle maailmaa, joka osaa olla joskus julma ja haavoittava. Keskelle maailmaa, joka ei usein suostu tunnistamaan omaa paimentaan, Jeesusta Kristusta. Keskelle maailmaa, jossa rehottavat vääryys ja epäoikeudenmukaisuus. Tähän maailmaan hän meidät lähettää. Ei mihinkään helppoon maailmaan. Jeesus ei kuitenkaan jätä meitä vaelluksessamme yksin, vaan kulkee vierellämme. Hän lupaa: ”Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä." Me emme näe paimentamme, mutta kuulemme hänen äänensä. Oman uskomme, Jumalan sanan ja sakramenttien kautta kuulemme hänen äänensä. Toisissamme kuulemme hänen äänensä. Erityisesti hän puhuu meille kärsivien ja puutetta  näkevien veljiemme ja sisariemme kautta. Tätä ääntä me seuraamme. Kristuksen ääntä. Omantuntomme ääntä. 

Tässä levottomassa maailmassa vieraat äänet kaikuvat monesti korvissamme.  Edes omia ajatuksiaan ei kunnolla kuule, saati sitten Herran ääntä. Monelta taholta tarjotaan sitä oikeaa ääntä, oikeaa reseptiä. On tarjolla kahdeksan tai kymmenen askeleen ohjelmia parempaan terveyteen tai menestyksellisempään elämään. On kursseja niin elämänhallintaan kuin ikiaikaisen viisauden hallintaan. Näistä joistakin voi olla jopa hyötyä, mutta ne eivät tyydytä ihmisen syvintä tarvetta. Niiden tarjoama ”ääni”, opastuksen ääni, ei ole pysyvää. Ihminen karkaa ennen pitkää tällaisen äänen luota, siirtyäkseen kuulemaan seuraavaa ääntä.  Rauhaa hän ei löydä vasta kun löytää sen oikean äänen, sen oikean paimenen äänen. Tämä ääni on Kristuksen ääni. Vain hän voi meitä opastaa ja auttaa. Yksin hän voi antaa meille sellaisen elämän, joka tyydyttää syvimmät tarpeemme ja kaipauksemme. Jeesus sanoo: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” Yksin hän voi tarjota varman pelastuksen reseptin: ”Minä olen portti. Se, joka tulee minun kauttani, pelastuu.” Hän on lampaiden portti, meidän portti. Hän on pelastuksen portti, jonka päällä lukee nämä meille Vesantolaisillekin tutut sanat: ”Jumala on rakkaus”, ”Hän on meidän rauhamme.” Tästä portista astumme elämään, ikuiseen elämään. Rakkauden ja rauhan elämään. Yltäkylläiseen elämään. 

Rukoilkaamme virren 378 sanoin: 

Kaitse, Jeesus, paimen hyvä, laumassasi minua. 
Eksyvä ja erehtyvä olen ilman sinua. 
Luonasi saan turvan parhaan, 
auta, etten koskaan harhaan läheltäsi joutuisi, 
laumastasi luopuisi. Aamen.