15.8.2016

Saarna 1. paastonajan sunnuntai (Invocavit) 10.2.2008


Matt. 16:21-23
Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" 

”Väisty tieltäni, Saatana!”

Olisiko opettaja voinut valita ankarampia sanoja oppilaalleen! Ei varmastikaan. Tämä Jeesuksen huudahdus Pietarille, kirkkonsa tulevalle perustajalle, on kertakaikkisen musertava. Melko pelottavakin. Miten tähän pisteeseen oli tultu?

Suuren luokan draaman ainekset on totisesti kasattu päivän evankeliumiin ja sen tapahtumien ympärille. Jännitteet ovat käsinkosketeltavat. Tunnelmat vaihtelevat ääripäästä toiseen. Ylistävä ja luottava ilmapiiri muuttuu äkkiseltään varsin vihamieliseksi. Vai mitä sanotte seuraavasta tapahtumakulusta!

Aluksi Jeesus ja opetuslapset keskustelevat rauhallisesti keskenään (Mt 16: 13-). Jeesus kyselee heiltä, mitä ihmiset hänestä ajattelevat. He vastaavat, että Jeesusta pidetään joko uutena Johannes Kastajana, Eliana, Jeremiaana tai muuna profeettana. Sitten Jeesus kysyy saman kysymyksen omiltaan: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Tähän Pietari rientää vastaamaan määrätietoisesti: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.” Jeesus ylisti hänen vastaustaan sanoen: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.” Hän jatkoi vielä Pietarille järkkymättömän luottamuksen sävyttämä: ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.”

Eipä kulu aikaakaan kun tämä keskustelu painuu taka-alalle ja atmosfääri kiristyy. Kun Jeesus vielä edellä rutistaa Pietaria lempeästi olkapäästä, niin seuraavaksi hän jo nostaa sormensa varoittavasti ja huitoo rakasta opetuslastaan väistymään hänen tieltänsä. Messiaan empaattisuus on vaihtunut hetkessä pyhäksi kiivaudeksi. Pietarin valokeila opetuslasten johtajana on himmennyt. Hänen Jumalalta saama ilmoituksensa ”tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha ja veri”  vaihtuu inhimillisyydestä kumpuaviin ajatuksiin: ”Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”

Kuullun perusteella voin suositella: Jos tahdot lukea jännittäviä kertomuksia, otapa rohkeasti Raamattu käteen. Sieltä löytyy lähes kaikkia kirjallisuuden lajeja sekä tunnelmia laidasta laitaan. Kaikkea lukemaansa ei kenties ymmärrä, mutta siinä piilee samalla sen osa viehätyksestä. Jännitteitä ja salaperäisyyksiä on yksinkertaisesti kestettävä. Näin on asian laita päivän evankeliumissakin. Vaikuttavimmillaan se on, kun sitä ei yritä selittääkään puhki. Jokaisella on kyky saada siitä irti niitä tunnelmia ja ajatuksia, jota teksti tuo esille.  Monesti lapsekas ja yksinkertaisin lukutapa on se paras. Jeesus sanoo: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille” (Mt 11:25). 

Toisaalta raamatuntekstin edessä ei saa luovuttaa helpolla. Sitä tulee tutkia ja tarkastella mahdollisimman monelta kantilta. Pyhän kirjan maata kun möyhentää, niin esiin nousee aarteita. Mitäköhän helmiä se meille tänään tarjoaisi?

Olennaista on ymmärtää, että päivän evankeliumissa Jeesus ei missään nimessä vetänyt takaisin aiempia sanomisiaan. Pietari pysyi yhä kalliona, jolla hän rakentaisi kirkkonsa. Samoin Jeesus ei myöskään nimitellyt tahallisesti Pietaria ”Saatanaksi.” Tätä ilmausta ei saa siis sotkea niihin kirosanoihin, joita kuulemme ympärillämme.  Pikemminkin sana ”Saatana” viittaa tässä yhteydessä Pietarin langenneeseen luontoon, hänen kyvyttömyyteensä nähdä Jumalan tahto kirkkaasti. Luontonsa mukaan Pietari yritti vetää Mestariaan samaan suuntaan ja saada hänetkin lankeamaan. Jämäkkä kallio, Pietari, muuttuikin loukkauskiveksi, jolle Messiaan ristintie oli kauhistus. Hän halusi seurata voittoisaa Kristusta, ei kärsivää ja kuolevaa. Jumalan pelastussuunnitelmista Pietarilla ei ollut kunnollista selkoa. Hän ei vielä ymmärtänyt, että Jeesuksen oli välttämättä kuoltava niin hänen kuin koko maailman puolesta. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Apostoli Pietari ymmärsi tämän sittemmin kirkkaasti, kun Jeesus oli astunut taivaisiin. Hän sanoi Jerusalemin temppelissä kansalle näin: ”Mutta sillä tavoin Jumala pani täytäntöön sen, minkä hän ennalta oli ilmoittanut kaikkien profeettojen suulla: hänen Voideltunsa tuli kärsiä ja kuolla” (Apt 3: 18). Melkoinen kasvutarina, eikö totta? Vaikea uskoa, että kyseessä on sama mies kuin se, joka esteli Jeesusta tekemästä Jumalan tahtoa. Pyhä Henki sai hänessäkin aikaan ihmeitä.

Ristintie, pääsiäisentie, on ainoa tapa, jolla ymmärrämme uskomme sisällön. Pietari saattoi sanoa oikein Jeesuksesta nimellisesti ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika”, mutta ilman ristintien  tuntemusta hänen uskonsa oli pahasti vajavainen. Sama totuus koskee meitä. Meidän on nähtävä Jeesuksessa kipujen ja kärsimyksen mies, jota pilkattiin ja häväistiin ja joka lopulta raa'asti surmattiin. Kunnia ja riemusaatto eivät seuranneet häntä Golgatalle. Lopulta Jumala kuitenkin toi Pojalleen voiton herättämällä hänet kuolleista kolmantena päivänä. Tämä voitto on meidänkin voitto. Annetaan Pietarin, tuon miehen jolle Jeesus sanoi ”Väisty tieltäni, Saatana!” ja joka kielsi Mestarinsa kolmesti, saarnata meille varmaa Herran sanan totuutta: ”Mutta Jumala herätti hänet, päästi hänet kuoleman kidasta. Eihän edes ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää häntä vallassaan... Tästä saa koko Israelin kansa olla varma: Jumala on tehnyt Jeesuksen Herraksi ja Messiaaksi” (Apt 2: 24, 36).

Paastonaikana meitä kutsutaan seuraamaan Jeesusta. Hänen seuraajinaan ei meillekään ole luvattu helppoa taivalta: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Mt 16: 24). Meidän ristimme ovat kuitenkin aivan toista kaliiberia kuin Jeesuksen. Hän kantoi koko maailman synnin, me kannamme oman elämämme vaikeuksia. Jeesuksen risti, se tärkein risti, viitoittaa tietämme. Virsi 396 tietää sen kertoa: ”Käyn kohti sinua, oi Herrani, tietäni viitoittaa pyhä ristisi.” Hänen ristin takana on tilaa kulkea. Kuten Jeesuskin itse asiassa sanoi alkukielellä Pietarille ”Väisty taakseni!”, niin meidänkin tulee siirtyä hänen taaksensa seuraamaan hänen askeleitaan. Herra kulkee edellä, me tulemme perästä. Tähän ristiin toiveikkaat katseemme kiinnittyvät. Oman elämämme surut ja vaikeudet siirtyvät Kristuksen kannettaksi. Samaisen Kristuksen, joka on kuvattuna alttaritaulussamme ja alttaripöytämme krusifiksissa. Häntä kohti kuljemme ja polvistumme hänen kattamansa ehtoollisaterian ääreen. Tätä matkaa tehdessämme hyräilemme mielissämme tutun virren sanoin: ”Virteni matkalla soi täynnä toivoa. Käyn aina, Herrani, kohti sinua.” Aamen.