20.8.2016

Saarna 3. sunnuntai pääsiäisestä (2. rukouspäivä, jubilate) 7.5.2006


5. Moos. 32:2-4,7
Sateena virratkoon minun opetukseni, kastepisaroina vierikööt sanani, niin kuin vihma nuorelle nurmelle,
niin kuin kuurosade ruohikolle. Minä julistan Herran nimeä. Ylistäkää Jumalamme kunniaa! 
Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea. Muistelkaa muinaisia aikoja,
ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä. Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla.

5. Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Pidä aina mielessä nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin” (6:6-9). Näitä Jumalalta saatuja ohjeita juutalaiset ovat pyrkineet noudattamaan kautta aikojen. Heille Jumalan käskyt ovat olleet ajattomia ja ne ovat koskeneet aina kaikkia juutalaisia. Tämä näkyy edelleenkin monen nykyjuutalaisen arjessa: niin heidän talojensa ovenpielissä, asusteissaan, juhlapäivien vietossaan ja elämäntavassaan. Usko Jumalaan näkyy. Sen kuuluu näkyä. Uskosta puhutaan. Siitä kerrotaan lapsille. Sitä ei peitellä. Sen mukaan yritetään elää. Käskyjen siunaukseen uskotaan vahvasti: ”Kulkekaa vakaasti sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teidän kulkea. Silloin menestytte ja saatte elää kauan siinä maassa, jonka otatte omaksenne” (5 Moos. 5:33).  

Tämän vuoden neljän rukouspäivän aiheena on sukupolvien välinen yhteys ja ihmisarvoinen vanhuus. Tänään, 2. rukouspäivänä, keskitymme sukupolvien väliseen yhteyteen. Tarkastelemme sitä etenkin uskon näkökulmasta. Mikä merkitys sukupolvilla on kristillisessä uskonelämässä? Mihin sukupolvien välistä yhteyttä kristinuskossa tarvitaan?

Juuri äskettäin esitelty juutalaisuus on erinomaisen hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää sukupolvien ketju on uskon säilymisen kannalta. Itse asiassa se on koko juutalaisuuden perusedellytys. Ilman sitä uskolliset perinteet ja tavat eivät olisi säilyneet elinvoimaisina. Ilman jakamista usko ei juurru, eikä siitä muodostu yhteisöä kannattavaa voimaa. Näin ollen juutalaiset ovat kokeneet, että uskon säilyttäminen ja eteenpäin vieminen kuuluu kaikille. Se on niin iäkkäämpien kuin nuorempien sukupolvien tehtävä. Vanhempia velvoitetaan siitä avoimesti kertomaan: ”Teroita käskyjä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä.” Nuorempia kehotetaan puolestaan terveeseen uteliaisuuteen: ”Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla”. Tämä sukupolvien välinen vuoropuhelu on taannut juutalaisen uskon säilymisen.  Se on pitänyt uskon rikkaana ja dynaamisena. Ja se on kannattanut juutalaisia perheitä vaikeissakin olosuhteissa. 

On mielenkiintoista havaita, että vaikka juutalainen usko elää tässä päivässä, niin se suuntautuu paljolti menneeseen. Heidän uskolleen on nimittäin tärkeämpää se, mitä Jumala on jo tehnyt, kuin se, mitä Jumala tekee tai tulee tekemään. Jumalan hyvyys, uskollisuus ja armollisuus on jo niin monesti osoitettu todeksi, ettei sitä tarvitse olla jatkuvasti vaatimassa. Tärkeämpää on kansan yhteinen kokemus, kuin yksilöiden. Jumalan vuosituhantinen johdatus riittää todisteeksi, että hän huolehtii kansastaan. Menneisyys on heille nykyisyyttä. Se on heille näyttö siitä, että Jumala on edelleen Israelin kanssa. Tästä syystä Egyptistä vapautumista voidaan juhlia tässä ja nyt, vaikka siitä on kulunut jo vuosituhansia. Samoin voidaan iloita Babylonian pakkosiirtolaisuudesta vapautumista. Samoin hanukka-juhla, temppelin uudelleen vihkimisen juhla, on aina yhtä ajankohtainen. Sen merkitystä ei vähenne edes se, ettei koko temppeliä, juutalaisten pyhää paikkaa, ole nykyisin lainkaan olemassa.

Juutalaisten esimerkki osoittaa, miten tärkeää sukupolvien ketju on uskonnon säilyttämisen kannalta. Mikään ei synny tyhjästä, ei edes usko. Usko on Jumalan teko, mutta sen välittäjinä täytyy olla muita ihmisiä. Evankeliumi ei voi levitä kaikkialle maailmaan, jos sitä ei ole kukaan viemässä. Lapset eivät voi oppia uskonasioita, jos kukaan ei kerro. Vanhemmat eivät voi kunnolla kertoa, jos kukaan ei kysy tai ole utelias. Meillä ei tarvitse olla kaikilla voimakasta, omakohtaista kokemusta uskosta. Herra ei anna kaikille samaa uskoa. Jokaisella meistä on se erilainen. Mutta uskon pohjaksi riittää se, että Herra on jo ollut meitä aiemmin uskollinen. Hän näyttänyt uskollisuutensa useaan otteeseen. Hän osoittanut rakkautensa ihmisiä kohtaan luodessaan meidät. Hän on osoittanut käsittämättömän armonsa Poikansa kautta. Hän on tehnyt kansallemme suuria tekoja. Hän kulkee kanssamme, uskommepa häneen tai emme. Hänen olemassaolonsa ei ole meistä ja ajatuksistamme kiinni. Hän on ikuisesti oleva, vaikka yksikään ihminen ei häneen uskoisi.       

Päivän saarnatekstissä sanotaan kauniisti: ”Sateena virratkoon minun opetukseni, kastepisaroina vierikööt sanani, niin kuin vihma nuorelle nurmelle, niin kuin kuurosade ruohikolle.” Nämä sanat on meidän helppo tänään ymmärtää, onhan ympärillämme oleva maa kuivaa. Runsaat lumen paljoudet ovat kadonneet tyystin. On suorastaan pelottavaa, miten nopeasti lumien lähtö on tapahtunut. Tämä kuvaus on hyvä muistutus meille siitä, että vaikka olemme perinteisesti kristitty maa, niin mikään ei kestä ikuisesti, jos sitä ei ylläpidetä. Jumalan sanan lähde ei elävöitä, jos sen äärelle ei pysähdy. Vehmas keidas muuttuu erämaaksi, jos sitä kastella. Tästä syystä meitä kutsutaan alituiseen Jumalan sanan kuuloon. Meidät kaikki on kutsuttu, niin nuoret kuin vanhat. Jokainen sukupolvi. Kun me yhdessä toteutamme tätä kehotusta, niin koemme sydämessä aivan varmasti näin: ”Herra on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea.”