Puhe talvisodan päättymisen 75-vuotismuistopäivänä 13.3.2015

Minä kuulun sukupolveen – niin kuin tekin (yläasteelaiset) – joka ei omakohtaisesti tiedä sodasta mitään. Sota ei ole minun maailmaani kuulunut. Minun isäni syntyi vasta sotien jälkeen, vuonna 1947. Hänkään ei sotaa nähnyt, eikä sen pelkoja poikana elänyt. Sotajuttuja olen kuullut isoisiltäni, ukiltani ja paapaltani, ja muilta veteraaneilta. Olen toki lukenut sodasta, nähnyt elokuvia ja dokumentteja. Mutta se on kuitenkin eri asia kuin kokea itse sota. 

Hyvät nuoret. Voin vain kuvitella, että jos minun on vaikea ymmärtää sota-aikaa, teidän on vielä vaikeampi. Mitä oli talvisota ja mitä tarkoittaa huominen talvisodan päättymisen 75-vuotispäivä?  Teiltä on katkennut läheinen suhde sota-aikaan. Minun isoisäni ovat olleet sodassa, suurimman osan teistä ei. 75 vuotta on pitkä aika nopeasti muuttuvassa maailmassa. 

Kun oma tunneside sotaan on katkennut, on meidän vanhempien puhe helposti teille nuoremmille sanahelinää. Minun olen istunut molempien isoisieni sylissä, jotka laittoivat oman henkensä alttiiksi minun ja isänmaamme puolesta. Se herättää kunnioitusta ja kiitosta. Teillä ja teitä nuoremmilla ei tätä kokemusta ole. Sillä  tavoin sota-aika jää teille kaukaiseksi, se ei tule osaksi maailmaanne.

Miten lopulta käy: unohdammeko sodan kokonaan? Unohdammeko ne uhraukset ja sen taistelun vapautemme tähden? 

Sotasankari ja kenraali Adolf Ehrnrooth on sanonut: ”Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.”

Säilyykö Suomi yhä puolustamisen arvoisena? Osaammeko olla terveellä tavalla isänmaallisia? 

Raamatussa sanotaan: ”Jumala on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat” (Apt 17:24-26).

Me olemme saaneet lahjaksi isänmaan ja vapauden – Jumalalta. Tämä on meidän luvattu maamme, jota meidän on viljeltävä ja varjeltava – puolustettava. Tämä on maa, mikä on paras meille suomalaisille.

Veteraanit ovat sitä puolustaneet.  He antoivat uhrinsa isänmaalle. Seuraava sukupolvi heidän rinnallaan antoi kovan työnsä tämän maan rakentamiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Mikä on meidän nuorempien uhri? Mitä me voimme tälle maalle antaa? Olemme saaneet nauttia hyvinvoinnista, jonka muut ovat sisulla rakentaneet. Mikä on meidän panoksemme takaisin? 

Annamme toki kiitoksen. Se on hyvä alku, mutta se ei riitä. Meidän on annettava myös omat voimamme ja taitomme yhteiseksi parhaaksi, eikä vain katsoen omaan napaamme. Veljeä ja sisarta ei jätetä. Rauha ja kaikkien hyvinvointi on tärkeintä. Toivakan, Suomen, Euroopan, maailman. 

Hyvät nuoret. Me uskomme teihin, suomalaisiin nuoriin. Te kasvatte vastuuseen, ihan niin kuin sota-ajan nuoret. He olivat samanlaisia kuin te, jotka tiukassa paikassa nousivat suureen vastuuseen. Tekin kasvatte vastuuseen: opiskelette, saatte ammatin, perustatte perheen, haluatte antaa lapsillenne parasta, huolehditte itsestänne ja toisistanne.

Voitte aivan varmasti yhtyä kenraalin lauseeseen: ”Suomi on puolustamisen arvoinen maa.” Ja kyllä ne sota-ajan tarinatkin vielä elävät, niistä kerrotaan ja ne kantavat meitä, vaikka niitä ei enää voikaan kuunnella papan sylissä. Emme unohda. 

Meidän kiitoksemme sanat tänään ovat Yrjö Jylhän runosta Vaienneet voittajat. Ne on lausuttu myös Ehrnroothin haudalla:

Te ette turhaan taistelleet
te ette turhaan kaatuneet
te saitte suurimman voiton:
te voititte veljen veljelleen,
te löysitte kansan eksyneen,
te airuet aamunkoiton.