2.7.2016

Saarna 4. adventtisunnuntai 20.12.2015


Matt. 1:18-24
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Luin hetki sitten Kiinan kristityistä lähetyslehdestä. Suomessa asuva kiinalaisen seurakuntatyön pappi Paolos Huang kertoi, että kiinalaisille on vaikea ymmärtää armo-oppia: ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden. He ovat niin tottuneita ahkerointiin ja siihen, että ihmisen pitää muuttua samalla hyväksi ihmiseksi, että silkasta armosta pelastuminen tuntuu heistä hullulta. Jotta armosta voidaan puhua, heidän tulee oppia aivan uusi käsite. Paolos Huang jatkaa: ”Armo-käsitteen mukaan Jumala rakastaa ihmisiä ehdoitta, mikä on kiinalaiselle kulttuurille aika vierasta. Kun ymmärrämme armo-käsitteen, se tulee heille houkuttelevaksi.” Huangin mukaan erityisesti luterilaisella armo-opilla olisi paljon annettavaa kiinalaisille.

Kaikkien uskontojen osalta voimme olla yhtä mieltä rauhanpyrkimyksistä ja kultaisesta säännöstä ”Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Tässä olemme samanlaisia. Mutta uskonnoissa on myös eroja, tämä tulee muistaa. Synti, armo, pelastuminen – ei niitä käsitetä kaikissa uskonnoissa samoin. Aika monessa uskonnossa on kyse siitä, miten ihminen jumalistuu, miten ihmisestä tulee parempi ihminen, lopulta jopa itse Jumala. Jumala pitää löytää joko meditoiden sisältäpäin tai pyhiinvaellusmatkoilta vuorten korkeuksiin. Monissa uskonnoissa ihmisen tekoja korostetaan yli kaiken.

Kristinusko lähtee siitä, että Jumala on suuri, ihminen pieni. Jumala on pyhä, ihminen syntinen. Vaikka tekisimme mitä, niin ei meistä mitään jumalia tule. Tämä asetelma pysyy, vaikka olemme samalla Jumalalle kelpaavia Kristuksen tähden.

Ihminen etsii luonnostaan Jumalaa omien toimiensa kautta, löytää hänet omien ponnisteluidensa kautta. Mutta Jumalan armo ja rakkaus kumartuu alas. Evankeliumissa kuulimme juuri tästä: Jeesus syntyy ihmiseksi ja tulee keskellemme. Jeesus, Immanuel, Jumala meidän kanssamme.

Jos joku vielä miettii, miksi Jeesus tuli maailmaan, niin tässä yhteisesti ajatukset:

Koska Jumala on ihmistä suurempi ja pyhä, miten hän olisi voinut keskustella kanssamme ellei hän olisi tullut ihmiseksi? Hänen piti tulla keskuuteemme.

Jumala on pyhä, me syntisiä. Miten katoamaton voi olla yhteydessä pyhään. Jumalan pyhyydessä häikäistyisimme ja tuhoutuisimme, jos hän arvioisi meitä omasta mittapuustaan. Mutta kun hän tuli keskellemme, voisimme saada häneen yhteyden Jeesuksen kautta joka oli sekä Jumala että ihminen.

Olemmeko kadottaneet kristinuskon kalleimman aarteen?

Uskomme on kyse suhteesta, sinä-minä suhteesta. Kyse on läsnäolosta. Aivan kuten tahdomme olla paljon niiden ihmisten kanssa, jotka ovat rakkaita ja lähellä, niin meidän tulisi ajatella Jumalasta. Tämä on uskomme suurin lahja ja salaisuus: Jumala on meidän kanssamme.

Polvistumme pian ehtoolliselle. Se on läsnäolon ateria. Siinä otamme vastaan ei vain leivän ja viinin, vaan itsensä Kristuksen. Koko hänen täyteytensä, työnsä ja olemuksensa. ”Ei mikään niin voi virvoittaa” -virsi sen hienosti kertoo, mitä ehtoollisesta on meille luvattuna: ”Muu vaivoissa ei lohduta, ei auta kuolon tuskissa, ei päästä alta murheitten kuin läsnäolo Jeesuksen.”

Hieno teksti siitä, miten Jeesus ymmärtää vajavaisuudemme, koska on ollut yksi meistä: Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin. Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.”

Matteuksen evankeliumin alussa enkeli siis ilmoitti Joosefille, että Marian synnyttämä poika tulee olemaan Immanuel, Jumala on meidän kanssamme. (Matt. 1:23)

Saman evankeliumin lopussa ylösnoussut Jeesus lupaa opetuslapsilleen: ”Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:20)

Matteuksen, ja koko Raamatun, perusviesti on alusta loppuun sama: Jumala on meidän kanssamme.

Jouluna Jumala syntyi ihmiseksi, meidän elinehtojemme, epävarmuutemme ja huoltemme keskelle. Ylösnousseena Herrana hän on meidän kanssamme joka päivä. Kristus tuo rohkeuden monien taakkojen kantamiseen. Usko hänen läsnäoloonsa antaa lujan perustan monin tavoin epävarmaan elämään.

Jumala meidän kanssamme. Se joka löytää tästä lahjan joululleen ja elämälleen, on autuas, onnellinen.