2.7.2016

Saarna Marian ilmestyspäivä 13.3.2016


Luuk. 1:26-38
Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: "Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!" Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: "Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua." Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon." Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella - hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit." Niin enkeli lähti hänen luotaan.

Olet juuri kohdannut taivaan enkelin. Saat tietää, että olet synnyttävä itsensä Korkeimman Pojan, vaikka olet nuori, koskematon nainen. Vastaisitko juurikaan epäröimättä: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Normipäivä. Ihan tavallinen.

Neitsyt Maria asettaa meille esikuvan nöyrästä ja rohkeasta uskosta. Häntä voi vain ihailla. Maria tekee sen, mikä on meille niin kovin vaikeaa: suostumisen Jumalan tahtoon. Antautuminen Pyhän johdatukseen, siitä uskossa on pitkälti kyse. Useimmiten se on vaikeampaa kuin pelkästään omin voimin puskeminen eteenpäin.

Ihailen monesti niitä ihmisiä, joille uskominen on helppoa. Minulle se ei sitä suinkaan aina ole. Se on vaikeaa. Se käy suorastaan työstä, uskominen siis. Ei ihme, että Jeesus opettaa Johanneksen evankeliumissa, että uskominen häneen on Jumalan teko, hänen työtään (6:29). Uskon koettelemuksissa tuntuu juuri tältä: olemme ikään kuin Jumalan työpöydällä työstettävinä. Silloin ei useinkaan näe niitä hedelmiä, joita vaikeuksista myöhemmin saa.

Usko on prosessi. Se on sitä niille, jotka ovat jo lapsesta uskoneet kuin huomaamattaan, kuin niille, jotka ovat hetkessä tulleet uskoon. Usko elää meissä ja tässä maailmassa. Se muodostu kliinisissä laboratorio-olosuhteissa, vaan keskellä elämää. Sen iloissa ja suruissa, myötä- ja vastamäissä.

Kun mietin Mariaa, niin ensimmäiseksi mieleeni tulee, millaista hänen elämänsä oli ennen enkeli Gabrielin kohtaamista ja sen jälkeen. Miten hänen uskonsa kehittyi?

Se, miten Maria kohtaa Gabrielin ja hänen sanomansa, kertoo hänen syvälle juurtuneesta uskonymmärryksestä. Hän oli saanut opetusta, elänyt todeksi juutalaista traditiota. Hän rukoili ja tunsi Sanaa, hänen kiitosvirtensä kertoo siitä. Hänellä tukijoukkoja ympärillään, kuten sukulaisnainen Elisabet.

Marian kutsumus ja luottamus Jumalaan ei siis syntynyt hetkessä. Se oli jo olemassa, kun Gabriel toi tiedon.

Voi ainoastaan kuvitella, miten raskaasti Maria joutui myöhemmin kantamaan taakkaansa. Jeesuksen julkinen ura tarkoitti sitä, että perhe joutui väistymään hänen tehtävänsä tieltä. Jeesus sanoi, että perhettään olivat kaikki jotka kuulisivat tekisivät Jumalan tahdon – ei niinkään biologiset perheenjäsenet. Piinaviikon taistelut tarkoittivat, että miekka kävi äiti-Marian sydämen lävitse. Uskoa punnittiin moneen otteeseen. Kutsumusta koeteltiin. Lukuisat kerrat Maria joutui sanomaan uudelleen: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Se ei ollut helppoa. Niin monesti Mariakin varmasti kysyi: Miksi?

Marian esimerkki antaa mallia meille. - Juurtumisen uskoon ja seurakuntaan. Sitten että on ystäviä, Elisabet. Voivat auttaa epäuskossa. Pitää suostua Jumalan tahtoon. Se on tehtävä tietoisesti. Ja kun kutsumus horjuu, voi palata siihen, mitä on tullut luvattua.

Ja tärkeintä on muistaa: Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.