15.8.2016

Saarna 1. sunnuntai joulusta 30.12.2007


Luuk. 2:33-40
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: "Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset."
    Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
    Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä. 

Edwardin ja Sophien vauva jouluksi kotiin! 

Näin muun muassa uutisoitiin Englannin kuninkaallista ilotapahtumaa täällä Suomessakin joulun alla. Vauvasta kerrottiin seuraavaa: ”Kuninkaallinen poikavauva syntyi maanantaina keisarinleikkauksella. Uusi lapsi tulee olemaan kuninkaallisen perheen joulupöydässä kunniavieraana ja varmasti suuren huomion kohteena. Edward ja Sophie eivät ole vielä päättäneet uuden tulokkaan nimeä, koska he haluavat tutustua vauvaan ensin. Parin tiedottajan mukaan lapsi on Edwardille ja Sophielle täydellinen joululahja, ja Sophie on onnensa kukkuloilla” (21.12.07 Iltasanomat.fi/viihde).

Kuninkaallisten lasten syntymät ovat aina suuresti kiinnostaneet ihmisiä. Media on nykyisinkin kärppänä paikalla uusien kruununperillisten syntyessä. Yksityiskohtia kysellään seikkaperäisesti, ja heti käynnistyvät juorut siitä, mikä on lapsen merkitys ja asema valtakunnan tulevaisuudessa. Miten kansakunnan toivo varttuu vanhempiensa manttelinperijänä?    

Kuninkaitten kuninkaan, Jeesuksen Kristuksen, syntymästä ei kehkeytynyt samankaltaista medianäytelmää kuin tämän päivän siniverisillä. Ei ollut Joosefilla ja Marialla käytössään tiedottajaa, joka olisi valistanut uteliaita lapsen tilasta ja vanhempien tunnelmista. Nauhuria ei ladattu Joosefin suun eteen ja kysytty, että mikä poikalapsen nimeksi tulee. Lapsensa Joosef ja Maria saivat tuoda ihan kaikessa rauhassa temppeliin, ilman väen tungeksintaa ja paparazzien salamoiden välkehdintää. Fanfaareja ei soitettu. Tavallinen köyhä pariskunta tuli vain tuomaan kiitosuhrin esikoispojastaan. Jerusalemin temppelin elämä jatkui ennallaan.

”Ei se määrä, vaan laatu.” Tämä viisaus pätee yhtä lailla päivän evankeliumiin. Montaa ihmistä, jotka olisivat tajunneet Jeesus-lapsen syntymän merkityksen, ei ollut. Mutta heitä oli tarpeeksi. Kaksi iäkästä Herran palvelijaa, Simeon ja Hanna, kohtasivat pyhän perheen ja Jeesus-lapsen riemulla ja Herran ylistyksellä. He tiesivät, että tässä piltissä Jumalan lupaukset täyttyisivät. Siksi Simeon Hengen johdatuksesta nosti lapsen käsivarsilleen sanoen: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille” (Lk. 2: 29-32).

Kertomus Simeonista ja Hannasta on oiva esimerkki siitä, että Jumalan tahdon mukainen odotus palkitaan. Se palkitaan ennemmin tai myöhemmin. Molemmat heistä olivat kovasti odottaneet Jumalalta merkkiä pelastuksen päivästä. Oli paastottu ja rukoiltu vuosikaupalla. Pitkä odotus oli epäilemättä raskas. Se toi kuitenkin suuren ilon. Heikkoina hetkinään Simeon ja Hanna saivat voimaa rukouksesta ja Jumalan sanasta. Nämä Psalmit varmasti lohduttivat heitä ja antoivat uutta toivoa: ”Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa” (Ps 27.14), ”Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani” (Ps 42:12).

Samaiseen elävään toivoon on meidätkin kaikki kutsuttu. Herran odotuksen ja paremman päivän toivoon. Elävä toivomme on Jumalan armossa, Pyhässä hengessä, Jeesuksen sovitustyössä ja ylösnousemuksessa: ”Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista” (1. Piet. 1:3).

Päivän evankeliumissa sanotaan: ”Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.” 

Huomatkaamme erityisesti sanat ”kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.” Hanna ei suinkaan säntäillyt temppelissä ympäriinsä hurmoshenkisesti, vaan julisti pelastuksen sanaa kaikille niille, jotka olivat sille otollisia. Sydämen maaperä piti olla möyhennetty, jotta ilosanoma Vapahtajasta saattoi koskettaa. Odotuksen kokemusta oli oltava, jotta kykeni ymmärtämään mistä oli kysymys. 

Tämä olkoon meille opiksi! Ei kuollutta toivoa hetkessä herätetä eloon. Ei, vaan toivon pitää olla elävää. Jumalan hyvyyteen ja hänen pelastustyöhönsä Pojassaan täytyy uskoa, uskoa kaikesta sydämestään, jotta hänen lahjansa voisi ottaa vastaan. Kuka voisikaan yhtäkkiä nostaa seimen lapsen sydämessään etusijalleen, kuin Simeon nosti hänet, jos Jumalan lupaukset ja armo eivät ole hänelle ennestään kirkastuneet? Voiko joulun sanomasta iloita, iloita aidosti, jos ei tiedä mitä se merkitsee? Kuinka voisimmekaan varttua, vahvistua ja kasvaa Jumalan armossa ja viisaudessa, kuten Jeesus-lapsi aikaan, jos lakkaamme uskomasta Jumalan iankaikkisiin suunnitelmiin? Suunnitelmiin, jotka koituvat sinun, minun ja koko maailman pelastukseksi. Nämä ovat edessämme, jos yritämme edes vähän tihrustaa synnin peittämillä silmillämme Jumalan suuntaan: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.”   

Kompastuskivemme on siinä, jos perimmäinen toivomme on itsessämme, maallisissa kuninkaissamme tai yhtikäs missään omin käsin luomassamme. Koetuksemme on siinä, jos emme näe köyhään Betlehemin tallin seimeen, vaan katselemme alituisesti suuriin saleihin ja kauniisiin ulkokuoriin. Seimen lapsemme ei rähjää pelastuksen alennusmyyntiään nykyisten markkinavoimien rinnalla: ”Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla” (Jes. 42:2). Hän rakastaa nöyryyttä ja hiljaisuutta (VK 7:3). Kukaan muu kuninkaallinen, siniverinen, ei voinut kuolla kansansa puolesta ja sovittaa syntejämme. Mutta Jeesus saattoi. Tässä lupauksessa, josta Raamatun sana selkeästi kertoo, on jokaisen meidän luja, pettämätön toivomme ”Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi. Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua” (Ps. 130: 5-6). Aamen.