15.8.2016

Saarna 19. sunnuntai helluntaista 16.10.2005


Mark. 12:28–34
”Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?" Jeesus vastasi: "Tärkein on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole." 
Lainopettaja sanoi hänelle: "Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit." Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: "Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta."  

”Sh'ma Yisrael Adonai Elohaynu Adonai Echad”, ”Kuule, Israel: Herra meidän Jumalamme, on ainoa Herra.”  

Näillä sanoilla hurskaat juutalaiset sekä aloittavat että lopettavat päivänsä. Tämä Shema-rukous on juutalaisten uskontunnustus. Se sisältää tiivistetysti juutalaisen uskon tärkeimmän periaatteen: on olemassa vain yksi Jumala, Jahve. Samalla Shema-rukous sitouttaa juutalaisen harjoittamaan uskoaan: Jumalaa kuuluu rakastaa koko sydämestään, kaikesta ymmärryksestään ja kaikesta voimastaan. Jumalan rakastaminen tarkoittaa juutalaisille sitä, että rakastaa ja noudattaa hänen lakiaan. Jumalan rakastaminen tarkoittaa, että hänen lakinsa näkyy konkreettisesti ihmisen arkipäiväisessä elämässä. Tähän Jumala kehotti juutalaisia Mooseksen kautta näin sanoen: ”Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin” (5 Moos 6:6-9). Vasta juutalainen, joka näin toimisi, olisi sydämeltään oikea juutalainen.

Kun muuan lainopettaja tuli Jeesuksen luo ja kysyi ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?”, niin Jeesus vetosi ensiksi juuri tähän samaiseen Shema-rukoukseen. Jeesus ei siis tuonut tällä vastauksellaan mitään uutta. Lainopettaja, kuten kaikki muutkin juutalaiset, tiesivät ilman muuta, että Herraa pitäisi rakastaa koko olemuksellaan; olihan tämä juutalaisen uskon perusperiaate! Uutta sen sijaan Jeesuksen vastauksessa oli, että hän asetti lähimmäisen rakkauden tämän käskyn rinnalle. Hän jatkoi vastaustaan lainopettajalle näin: ”Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” Jeesuksen mukaan ei siis ole olemassa kahta erillistä rakkauden käskyä, vaan yksi rakkauden kaksoiskäsky. Molemmat ovat yhtä tärkeitä ja liittyvät kiinteästi toisiin. Ilman toista ei ole toistakaan. Jumalan rakkaus on lähimmäisen rakastamista ja lähimmäisenrakkaus on Jumalan rakastamista.

Lähimmäisenrakkaus ei ole kristillinen keksintö. Se on ollut juutalaisen uskon perustana aina. Kolmannessa Mooseksen kirjassa sanotaan: ”Älä kosta oman kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” (19:18). Tämä tekstikohta antoi tietysti juutalaisille oppineille tiettyä liikkumavaraa: he saattoivat esimerkiksi sanoa, että lähimmäisenrakkauden velvoitteen koskevan vain heidän juutalaisia heimoveljiään tai yksinomaan hurskaita juutalaisia. Jeesus korjasi tällaisen virheajattelun. Hän palautti alkuperäisen lähimmäisenrakkauden ajatuksen ennalleen. Jeesus vei kuitenkin lähimmäisenrakkauden ajattelua totuttua vieläkin pidemmälle. Hän opetti Vuorisaarnassaan, ettei ketään tulisi laskea lähimmäisenrakkauden ulkopuolelle. Ei edes omia vihamiehiä (Mt 5:44). Heitä pitäisi rakastaa yhtä lailla, ja vainoojienkin puolesta olisi syytä rukoilla. Jeesus vaati opetuslapsiltaan rajatonta lähimmäisenrakkautta. Hän opetti heitä näin: "Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen" (Mt 5:46–48). Aito ja rajaton lähimmäisenrakkaus, se oli Jeesukselle lain täyttymys. Siihen sisältyi kymmenen käskyn lain molemmat osat: Jumalan rakastaminen ja kanssaihmisen rakastaminen.

Lainopettaja onnittelee Jeesusta oikeasta vastauksesta: "Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit." Tähän Jeesus puolestaan vastaa rohkaisevasti hänelle: "Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta." Tämä on lähes ainoa Uuden testamentin kohta, jossa Jeesus ylipäätänsä vastaa lainopettajalle positiivisesti. Mikä hänen vastauksessaan miellytti Jeesusta?

Lainopettajan tärkein oivallus oli, että rakkauden kaksoiskäsky oli ”enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Toisin kuin monet hänet kollegoistaan, hän tajusi tässä kaksoiskäskyssä uskon ytimen. Monelta lainopettajalta ja fariseukselta oli niin sanotusti ”hukkunut metsä puilta”. He ahkeroivat kiivaasti kymmenyksien, sapattisäädöksien ja muiden perinnäissääntöjen kanssa, mutta unohtivat tärkeimmän: lähimmäisenrakkauden. He saattoivat opettaa lähimmäisenrakkaudesta, mutteivät noudattaneet sitä niin kuin opettivat. Jeesuksen mukaan "he puhuvat yhtä ja tekevät toista" (Mt 23:3). He olivat valinneet laista sen keveimmät käskyt eli ne käskyt, joiden suorittamiseen vaadittaisiin vähiten inhimillisiä ponnisteluita (mm. kymmenykset), mutta hylänneet lain painavimmat, lähimmäisenrakkauden käskyt. Nämä käskyt vaativat tunnetusti suurta vaivannäköä, sillä avuntarpeessa olevista huolehtiminen olisi usein aikaavievää, raskasta ja nöyryyttä vaativaa. Näihin uhrauksiin lainopettajat ja fariseukset eivät usein suostuneet. Heidän uskonharjoituksensa muodostui tekniseksi – hyvästä lain kirjaimesta tuli orjuuden kirjain. Elävä usko kuivui kuolleeksi rungoksi.   

Tätä taustaa vasten Jeesuksen ja lainopettajan kohtaaminen tulee ymmärrettävämmäksi. Jeesus tahtoi kaikin keinoin taistella vastaa paikalleen jämähtänyttä uskonnollisuutta vastaa. Hän taisteli sellaista uskonnollisuutta vastaa, jossa itse ihminen hukkui sääntöjen ja säännöksien alle. Hänelle oikeudenmukaisuus, laupeus ja uskollisuus olivat tärkeämpiä kuin polttouhrit (vrt. Mt 9:13; 23:23). Jeesus toki hyväksyi uhraamisen osaksi juutalaisuutta, mutta asetti sen oikealla paikalleen. Ensin lähimmäisistä huolehtiminen, sitten rituaalit. Jeesukselle jumalanpalveleminen oli yhtä kuin lähimmäisen rakastaminen.          
Meillä kristityillä on paljon yhteistä juutalaisten kanssa. Ovathan juuremme juutalaisuudessa. Niinpä voimme yhtyä aivan hyvin juutalaisen Shema-rukoukseen. Jumalammehan on sama. Jumalamme on yksi. Ainoa ero on siinä, että juutalaiset eivät tunnusta Jumalan Kolmiyhteisyyttä eivätkä Jeesuksen jumaluutta. Mutta molempia sitoo vaatimus rakastaa Jumalaa koko sydämestään, koko sielustaan ja mielestään ja koko voimastaan.  Myös käsky ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” on meille sama. Kaikki Vanhan testamentin eettiset käskyt sitovat meitä molempia. Rakkauden kaksoiskäsky on siis molemmille sama. Se on sama kaikille maailman ihmisille. Sen noudattamiseen Herramme kutsuu kaikkia maailman kansoja. 

Vaikka rakkauden kaksoiskäsky on kaikille sama, niin ajatus siitä, miten tähän tavoitteeseen päästään eroaa eri uskontojen välillä. Tässä on myös painotuseroja juutalaisuuden ja kristinuskon välillä. Keskeinen kysymys on: Kuinka ihminen kykenee noudattamaan vaikeaa rakkauden kaksoiskäskyä? Mistä ihminen tietää lopulta, mikä on oikein ja mikä väärin?  

Juutalaisuuden näihin antama vastaus on yksinkertainen: Mooseksen laissa on kaikki tarpeellinen. Sen käskyjä noudattaen ihminen kykenee halutessaan lähimmäisenrakkauteen. Laissa on selkeästi ilmoitettu, mikä on oikein ja mikä väärin. Kristinusko antaa hieman toisenlaisen vastauksen. Uskomme mukaan emme kykene rakastamaan Jumalaa emmekä lähimmäisiämme ilman Jumalaa. Hänen täytyy herättää meissä tämä rakkaus. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaankin: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä (4:19). Samasta asiasta kirjoittaa yksi uskonpuhdistajistamme Philip Melanchthon: ”Koska usko tuo myötään Pyhän Hengen ja synnyttää sydämessä uuden elämän, se pakostakin synnyttää sydämessä myös hengellisen mielialan. Sen, mikä tämä mieliala on, osoittaa profeetta sanoessaan: ’Minä annan lakini heidän sydämiinsä.’ Kun olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi ja syntyneet uudesti, me alamme pelätä Jumalaa ja rakastaa häntä, pyytää ja odottaa häneltä apua, kiittää ja ylistää häntä ja kaikissa ahdingoissa olla hänelle kuuliaisia. Me alamme myös rakastaa lähimmäisiämme, koska kerran sydämessämme vallitsee hengellinen ja pyhä mieliala.” 

Jumala synnyttää meissä kristityissä uskon. Hän antaa meille uskon ja Pyhän Henkensä, jonka kautta kykenemme tekemään rakkauden tekoja. Me tarvitsemme Jumalaa näyttämään oikean ja väärän. Herra puhuu itse meissä uskovissa. Hän on rakkaus (1 Joh 4:8). Vain hänen rakkautensa on tärkein. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko ( Gal 5:6). Tätä rakkautena vaikuttaa uskoa saamme Jumalaltamme pyytää. Hän jakaa auliisti henkeään niille, jotka sitä janoavat. Hänen avullaan ja hänen kanssaan voimme armeliaasti yrittää noudattaa lain tärkeintä käskyä, rakkauden kaksoiskäskyä. Hän tuntee meidät, sillä ”jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee (1 Kor 8:3).