15.8.2016

Saarna 12. sunnuntai helluntaista 3.8.2008 (Esko Jalkanen)


Matt. 21:28-32
Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
    »Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?»
    »Edellinen», he vastasivat. 
    Jeesus sanoi: 
    »Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.» 

Kunnioituksesta menneiden aikojen kirkollista elämää kohtaan Tervon kirkkoväki on pukeutunut tänään vanhoihin kirkkovaatteisiin ja ajatuksissaan astunut aikakoneeseen vuosikymmeniä taaksepäin.

Minulla, vanhalla rovastilla on 54 pappisvuoden kokemus, joten minun on kenties helpompaa kuin teidän nuorempien eläytyä entisten aikojen tilanteisiin, varsinkin, kun kirjahyllyssäni on kirjoitettuja saarnoja kaikilta näiltä vuosikymme- niltä. 

Saarnateksti sisältää meille annetun työkutsun seurakuntamme rakentamiseksi. Herra kutsuu meidät jokaisen viinitarhaansa tekemään hänen valtakuntansa työtä. Vertauksen kahdelle veljelle annettu kehotus on yhä voimassa. Näin luulisi, että kun kaikkivaltias Jumala käskee meitä vähäisiä lapsiaan töihin, meistä kukaan ei vastustelisi, vaan olisimme iloisia siitä, että minutkin kelpuutetaan arvokkaaseen työhön. Luulisi, että lupaisimme heti nöyrästi tehdä sen, mihin työhön Isä on lapsensa kutsunut ja varustanut. Mutta ei. Jeesuksen vertauksessa ei näin kunnollisia Jumalan lapsia esiinny ollenkaan. Se kertoo samalla meistä: mekin olemme vaarassa katsoa ylen Isän Jumalamme työkutsun. Mikäli emme jatkuvasti tarkkaile sydämemme tilaa ja ravitse uskoamme, saatamme valita Herran tahdon vastaisen tien. Sanommeko Herralle ’kyllä’ ja toimimmeko myös tämän lupauksemme mukaan?      

Kuvitellaanpa nyt istuutuvamme aikakoneeseen ja katsotaan, miten kuuliaisesti ja nöyrästi eri aikoina on noudatettu esim. käskyä kasvattaa lapset kristilliseen uskoon. Vähässä Katekismuksessa heti alussa on sanottu, että tämä tehtävä kuuluu perheen isälle: Jumalan kymmenen käskyä, niinkuin perheenisän tulee ne yksinkertaisesti esittää perheväelleen. Samoin yksinkertaisesti perheen isän tuli esittää perheväelleen koko Vähä Katekismus: eli uskontunnustus, Isä meidän -rukous, kasteen sakramentti ja alttarin sakramentti. Aamu-, ilta- ja ruokarukous hänen tuli opettaa koko huonekunnalleen eikä vain perheväelleen. Tämä Jumalan isille antama tehtävä perustuu tietenkin Raamattuun: Nämä sanat, joka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi. (5. Ms 6:6,7)

Miten on pyhäkoulu seurakunnissamme tänään? Eräässä seurakunnassa, jossa äskettäin kävin, oli vain yksi pyhäkoulu joka toinen sunnuntai illan suussa. Isät ja äidit yhdessä lastensa kanssa tulivat tähän tilaisuuteen. Seurakunnan nuorisonohjaaja piti pyhäkoulun lapsille ja pastori samaan aikaan keskustelutilaisuuden isille ja äideille. Sanomme, että hyvä niin. Mutta tuohon harvoin kokoontuvaan pyhäkouluun osallistui vain viisi perhettä ja seurakunnan palkatut työntekijät sitä pitivät.

Menkäämme ajassa 50 vuotta taaksepäin. Olin saarnassani käsitellyt silloisen seurakunnan pyhäkouluasioita näin: ”Tarvittaisiin vielä 6 uutta vapaaehtoista pyhäkoulunopettajaa ja kahteenkymmeneen pyhäkouluun miesopettaja.”  Siinä seurakunnassa oli yli 30 pyhäkoulua, joissa lähes kaikki seurakunnan lapset kävivät.

Mennäänpä ajassa taaksepäin vielä kauemmas.  Inkerinmaalla on v. 1624 perustettu Skuoritsan seurakunna, jossa sain olla eläkepappina työssä. V. 1885 aloitettiin siellä pyhäkoulutyö. Enimmillään seurakunnassa oli 43 pyhäkoulua ja niissä 135 opettajaa. Näitä vanhoja aikoja ajatellen tuntuu melkein siltä, että silloin seurakunnat olivat kuunnelleet oikein saarnan tämän sunnuntain tekstistä, jossa Jumala sanoo selvästi: ”Poikani, mene tänään tekemään työtä!” Silloin ei estelty, vaan mentiin. Entä nyt?

Jos vertaisimme nykyisiä ja entisiä aikoja toisiinsa vain pyhäkoulun näkökulmasta, voisimme päätyä väärään pessimismiin: ennen oli kaikki hyvin, nyt kaikki huonosti. Pitää toki muistaa, että nykyään seurakuntien vireä päiväkerhotyö oli 100 vuotta sitten tuntematon käsite. Mutta toisaalta kymmenien pyhäkoulunopettajien tai kaikkien perheenisien tekemä opetus- ja kasvatustyö menneinä aikoina on tehnyt mahdolliseksi sellaisen kansankirkon olemassaolon, johon kaikki suomalaiset kuuluivat näillä Savon maaseuduilla, kuten Tervossa.

Kirkon perusasiat ovat ajasta aikaan samat ja muuttumattomat. Tätä tosiasiaa tahdomme tässä perinnejumalanpalveluksessa erityisesti korostaa.  Tänään on syytä tutkia itseään ja tehdä parannusta, jos on aihetta, taikka: kun on aihetta. Muistakaamme sitäkin ihmeellistä asiaa, että kirkon jumalanpalvelusta on vietetty lähes muuttumattomalla tavalla yli 2000 vuotta! Siinä uskontunnustus ja Isä meidän -rukous lausutaan samalla tavalla ja Herran siunaus on 4000 vuotta vanha siunaus, johon tänäänkin jumalanpalvelus päättyy. Kirkon sanomassa ja toiminnassa on mittaamattoman suuri iäisyysarvo. 

Näiden arvojen ajattelemiseen ja henkilökohtaiseen tutkimiseen  meitä on tänään kutsuttu. Raamatun ikuinen sana kehottaa meitä kääntymykseen, parannukseen tai mielenmuutokseen. Tästä tapahtumasta Vanha Testamentti käyttää hepreankielistä samaa suub, joka tarkoittaa kääntymistä, jolloin ihminen alkaa kulkea juuri siihen suuntaan, jolle hän on ennen kääntänyt selkänsä. Se näkyi evankeliumin nuoremman veljen käytöksessä. Hän sanoi isälleen ”ei”, kun tämä kutsui häntä työhön. Selkänsä hän käänsi kohti työmaata, mutta mietittyään, oliko hän tehnyt oikein, hän oivalsi, että isän tahtoa oli paras noudattaa. Uuden Testamentin vastaava sana on metanoia eli mielenmuutos. Miikan kirja antaa selvän vastauksen itsensä tutkijan kysymykseen: Isä, mitä sinä tahdot minun tekevän? (Mka 6:8): Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on: ja mitä muuta Herra sinulta vaatii kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä.

Jeesus vertaa aikansa fariseuksia ja muuta uskonnollista eliittiä vanhempaan veljeen, joka ulkonaisesti antoi kuvan tarkoin Jumalan tahtoa noudattavasta yhteisöstä, mutta jolta varsinaiset Jumalan antamat työkutsut jäivät sikseen. Evankeliumimme loppuosassa Jeesus puhuu kahdesta aikanaan hyvin halveksitusta ammattikunnasta, portoista ja publikaaneista, joita hän oli tullut kutsumaan perusteelliseen elämän muutokseen. Erityisesti Luukkaan evankeliumin lähes jokaisessa luvussa toistuu Jeesuksen parannuskehotus. Ydinkehotus on luettavissa 13. luvun alussa. Siinä Jeesus viittaa sen hetken yleisiin kauhistelun aiheisiin. Julma Pilatus oli teloituttanut Galileasta tulleita viattomia uhraajia. Tästä julmuudesta puhuttiin yleisesti ja siitäkin, kun Siiloan torni oli kaatunut ja surmannut sortuessaan 18 ihmistä. Tapahtumista virisi uskonnollinen keskustelu. Olivatkohan nämä kuolleet ihmiset muita syntisempiä, kun niin piti käydä? Jeesus sanoi painokkaasti: ”Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.”       

Suub ja metanoia, kääntyminen ja mielenmuutos. Näillä sanoilla Raamattu kuvaa sitä muutosta, jonka tulisi toteutua kaikissa ihmisissä kaikkina aikoina. Parhaana käytännön esimerkkinä muistan isääni, jonka syntymästä tänä vuonna tuli kuluneeksi 127 vuotta. Hän oli vanhan kaartin sotilas ja sitten teki elämäntyönsä rakentajana. Hän vieraantui kirkosta ja Jumalan tahdon noudattamisesta niin perusteellisesti, ettei hän avannut kirkon ovea 30 vuoteen. Sitten tapahtui mielenmuutos. Tuolloin hän oli jo 70-vuotias. Kääntymys merkitsi hänelle sitä, että hän lopun elämäänsä kävi joka sunnuntai kirkossa. Kaikessa arkisessa elämässään hän noudatti Jumalan tahtoa, mikä ilmeni erityisesti puheissa. Kiitos oli niitä sanoja, joita hän viljeli enemmän kuin me toiset.

Tämä perinteestä noussut elävä esimerkki innoittakoon meitä jokaista tarkistamaan elämämme kulkua ja suostumaan työhön ja elämään Jumalan viinitarhassa. Ei ole olemassa niin suurta syntistä eikä niin kauas eksynyttä, etteikö Jeesus voisi muuttaa hänet rakkaaksi perheensä jäseneksi.