Saarna 24. sunnuntai helluntaista 8.11.2015

Matt. 17:24-27
Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Room. 13:1-7
Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.

Jeesus ei ollut pelkästään sovinnollinen hissukka. Tarvittaessa hän oli melkoinen rämäpää. Hän teki ja sanoi asioita suoraviivaisesti, uskalsi haastaa valtaeliitin. Pietari, Paavali ja sittemmin monet muut kristityt ovat jatkaneet tätä perintöä. 

Kristinusko on profeetallista perua. Se tarkoittaa, että yhteiskunnan epäkohdat nostetaan pelottomasti esille. Saarnataan parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Tässä tarvitaan rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta.  

Kristitty on kahden valtakunnan kansalainen. Tämä luo jännitteen: hän elää tässä maailmassa mutta samalla taivaan valtakunnan kansalaisena. Usein nämä arvot iskevät vastakkain. Ei aina välttämättä näkyvästi, mutta sisimmässämme. Kristitty joutuu tekemään valintoja. Missä hänen sydämensä on? 
Päivän epistola ja evankeliumi saattavat antaa kuvan, että kristityn tulee seurata sokeasti esivaltaa. Jeesus maksoi temppeliveron, kun sitä tultiin häneltä penäämään. Paavali opettaa Rooman seurakuntaa, että ”jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen, eikä vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta.”  

Varsinkin Paavalin opetuksia on käytetty surutta hyväksi. Milloin mitkäkin diktaattorit – eikö lie Hitleriä myöten – ole vedonneet tähän tekstiin ja vaatineet kansalaisilta ehdotonta kuuliaisuutta. Tiedämme, että se on väärin. Esivaltakin voi erehtyä ja mennä vikasuuntaan. 

Vastineeksi Raamatusta löytyy monia esimerkkejä myös toisenlaisesta opetuksesta. Apostolien teoissa on tunnettu  huudahdus: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä” (Apt. 5:29). Ilmestyskirjassa esivalta nähdään suorastaan demonisena petona, jota ei pidä missään nimessä totella. 

Kristityn ei kuitenkaan tarvitse laittaa aivoja narikkaan ja sydäntänsä jääveteen, niitä tulee elämäntilanteissa käyttää. Kristinuskon voima on siinä, että se ottaa huomioon ympäristön ja kulloisen tilanteen. Paavalin kirjoittaessa Rooman seurakunnalle oli järkevää, strategisesti fiksua, osoittaa erityistä kunnioitusta esivaltaa kohtaan. Ei haluttu vastakkainasettelua, haluttiin pitää syystä matalaa profiilia. Tämä ei kuitenkaan auttanut, vaan vääryys voitti. Keisari Nero sysäsi vuoden 64 Rooman palon kristittyjen niskoille. Siitä alkoivat ensimmäiset vainot. 

Jos Paavali olisi kirjoittanut nykyisessä Pohjois-Koreassa tai islamimaassa, hän olisi saattanut miettiä strategiaa uudelleen. Joskus on aika nousta vastaan, joskus maltti on valttia. Tähän emme saa suoria vastauksia Raamatusta, vaan meidän pitää mennä Pyhän Hengen, kirkon opetuksen ja yhteisten päätöksien mukaan. Vastuuta ei voi paeta, ongelmista otettava vastuu. Jumalan tahdo voi olla usein se, että lähdemme ratkomaan ongelmia aktiivisesti. Emme elä sokeina robotteina, vaan vastuullisina sydämen kristittyinä. 

Suomessa esivalta on hyvä. Hyvä jos verrataan muualle maailmaan ja ihan muutenkin. Täällä kannattaa tehdä yhteistyötä. Silti voi olla kysymyksiä, jossa mennään pieleen. Kristittyjen tulee olla hereillä ja nostaa ongelmakohtia esille ja ennen kaikkea toimia niiden korjaamiseksi. 

Jeesuksen toiminta evankeliumissa näyttää suuntaa. Temppelivero oli pakollinen maksu. Vaikka tarve oli uskonnollinen ja hyvä, Jerusalemin temppelin hoitaminen, siihen liittyi monia ristiriitaisuuksia juutalaisten taholta. Roomalaisilla oli siinä kuitenkin näppinsä pelissä ja kysymys oli poliittinen.  

Jeesuksen arvoituksellinen keskustelu Pietarin kanssa on pistänyt monia ymmälle, myös tutkijoita. ”Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat.”

Mitä tämä tarkoittaa? Muistamme Jeesuksen 12-vuotiaana temppelissä. Hän vastasi vanhemmilleen: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?" 

Jeesus oli Jumalan Poika. Kuninkaallista alkuperää. Ei kuninkaan pojan tarvitsisi maksaa veroja omaan taloonsa. Siten temppeliveron kerääminen häneltä oli nurinkurista. Opetuslapset olivat uskonsa kautta osallisia samasta taivaallisesta kuningasperheestä. Hekin olisivat vapaata kuten Jeesus.

Kristityn toimintaa ei voida väkivalloin pakottaa. Hänen sydämensä kulmakivet eivät rakennu maallisten määräyksien varaan. Mutta kristitty haluaa rakentaa yhteiskuntaa ja elää sen kansalaisena. Aivan kuten Jeesus sai ihmeellisesti temppeliveron kasaan kalan suusta, Jumala kyllä avustaa meitä hoitamaan velvollisuutemme. Kun arvojärjestys on oikea, pärjäämme. Jeesus opettaa: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” 

Tästä Jeesus opettaa. Kun sydämessä arvojärjestys on kohdallaan, tulevat myös verot ja muut maalliset tarpeet hoidetuksi.  

Luther opettaa: ”Kristitty on toisaalta kaikkien asioiden herra, uskosta vanhurskas, laista vapaa, eikä kenenkään alamainen ja toisaalta kaikkien palvelija ja alamainen.”

Ei kenenkään alamainen, kaikkien palvelija. Lutherin opetuksen esikuvana on Kristus: ”Hän oli samalla kertaa vapaa ja orja. Kristuksella oli samalla kertaa Jumalan muoto ja orjan muoto.”

Tämä ajatus kuvaa hyvin Jumalan lasten kahden maan kansalaisuutta. Olemme yhteiskunnan palveluksessa, teemme työtä, rakennamme sitä. Olemme toisten palvelijoita. Seuraamme esivaltaa ja toimimme sen tehtävissä. Suomen olot vaatisivat poikkeustilanteita, että nousisimme vastarintaan. Samaan aikaan jossakin päin maailmaa olla kristitty tarkoittaa esivallan vastustamista oman henkensä uhalla.  

Toisaalta olemme vapaita. Meidän uskoamme tai sydämemme tilaa ei voi määritellä ulkoapäin. Meitä ei saada hengellisiin kahleisiin: Totuuden Henki, johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä. Työtämme ohjaa, meitä älä heitä, tietomme siunaa.”

Maailmassa on kahdenlaista vapautta: "väärää, jossa ihminen saa tehdä mitä häntä huvittaa, ja oikeaa, jossa hän on vapaa tekemään sitä mitä pitää" (Charles Kinsgley).