8.8.2016

Saarna 4. sunnuntai helluntaista 18.9.2014


Matt. 5:43-48
Jeesus sanoo:
    »Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.»

Rauhantervehdys Sinulle, armahdettu rikollinen.

Armahdettu rikollinen? Sinäkö? Minäkö?

Kyllä. Olemme kaikki armahdettuja rikollisia. Meidän rikkomustemme tähden Jeesus ristiinnaulittiin. Sanotaanhan Raamatussa: ”Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden” (Rm 4:25). Ja myös näin: ”Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Rm 3:22-23). 

Jumalan edessä kenelläkään ei ole puhdasta rikosrekisteriä. Teemme liian vähän hyvää, liikaa pahaa. Emme pidä Jumalan käskyjä. Ilman Kristusta meille kävisi kalpaten viimeisessä rikostuomioistuimessa.

Mutta onneksi meillä on Kristus. Olemme syntisiä mutta armahdettuja. Hän lunasti meidät vapaaksi vankeudestamme: ”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto” (Ef 1:7). 

Kun tunnustamme, että olemme samalla viivalla kaikkien ihmisten kanssa ja armosta pelastettuja, emme voi kehuskella paremmuuttamme kenenkään edessä. Vaikka vieressämme olisi paatunein murhamies, emme voi sanoa, että Jumala rakastaa minua enemmän kuin häntä. Niin vaikealta kuin se tuntuukin ymmärtää, rakastaa Jumala sekä hyviä että pahoja yhtä lailla: ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”

Jeesus jatkaa: ”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.”

Jeesuksen oma ei voi vihata kaltaisiaan: toisia ihmisiä, lähimmäisiään. Koska hän tietää, että on itse armahdettu rikollinen, ylenkatsoa ei voi ketään. Jumalan hyvyys herättää kiitollisuutta ja vastarakkautta: ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä” (1 Joh 4:19). Tämän rakkauden avulla vihantunteemme vaihtuu rukoukseen: rukoilemme vihollistemme puolesta ja itsellemme voimaa rakastaa.

Vietämme tänään lähimmäisen sunnuntaita. Koko kristikunnan, Toivakan seurakunnan ja yksittäisen kristityn on jatkuvasti kysyttävä, keitä ovat lähimmäisemme, joita palvelemme. Samaan aikaan pohdimme, onko meillä vihamiehiä ja kuinka voisimme heitä lähentyä. Rukoilenko heidän puolesta, joiden puolesta se tuntuu kaikkein vaikeimmalta? Osoitammeko hyvyyttä vain niille, jotka ovat meille hyviä ja unohdamme ne, jotka eivät meitä miellytä? Tähän Jeesus antaa meille kovan läksyn: ”Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Lähimmäinen olen myös minä itse. Jokainen tarvitsee joskus auttajaa. Maailma ei jakaannu laupiaisiin samarialaisiin ja niihin, jotka tarvitsevat apua. Ei, vaan jokainen on joskus saaja ja joskus antaja. Kun ikää tulee itse kullekin lisää, on todennäköisempää, että tarvitsemme vielä enemmän apua. Siksi on hyvä, että tänään ikäihmisten asia on esillä. Toiset auttavat, toiset ottavat avun vastaan. Osa heistä on päässyt tänne kirkkoon paikalle. Varttunut, nuorempi, autettu, auttaja – kaikki yhtä lailla Jumalan kasvojen edessä. Tätä on seurakunta.  

Tänään ei tarvitse kenenkään pelätä joutuvansa kiitollisuudenvelkaan. Se, joka jakaa ympärilleen rakkautta, ei jaa mitään omaansa, vaan se on Jumalan omaa. Kaikki hyvä, mitä meillä on – rakkaus, viisaus, voimavarat, tiedot ja taidot – ovat lopulta Jumalan lahjaa, jaettavaksi tarkoitettua. Kun ojennamme toinen toisellemme auttavan käden, avun saaja tarrautuu lopulta Jumalan käteen. Näin sinä, Miskakin, saat tehdä. Kaikki rakkauden tekomme saavat kirkastaa Jumalaa: ”Joka puhuu, puhukoon Jumalan antamin sanoin, ja joka palvelee, palvelkoon voimalla, jonka Jumala antaa, jotta Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta” (1 Piet 4:11).

Jeesus kutsuu meitä yhteiseen pöytään. Hän, rakkauden esikuva, syö meidän rikollisten seurassa samassa ehtoollispöydässä. Ihmeellistä! Ehtoollisessa Jeesus tekee meidät osallisiksi hänen rakkaudestaan ja armostaan. Sieltä hän sitten lähettää meidät toisten ihmisten luo lähimmäistemme palvelijoiksi: ”Mene ja tee sinä samoin,” sanoo Herra.