Saarna 10. sunnuntai helluntaista 17.8.2014 (konfirmaatio)

Matt. 4:18-22 
”Kun Jeesus kulki Galileanjärven rantaa, hän näki kaksi veljestä, Simonin, toiselta nimeltä Pietarin, ja hänen veljensä Andreaksen. He olivat heittelemässä verkkoa järveen, sillä he olivat kalastajia. Jeesus sanoi heille: "Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia." He jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.”
”Sieltä jonkin matkaa kuljettuaan Jeesus näki toiset kaksi veljestä, Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen, Sebedeuksen pojat. He olivat veneessä isänsä Sebedeuksen kanssa verkkojaan selvittelemässä. Jeesus kutsui heidätkin. He jättivät heti veneen ja isänsä ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.”

Kuulimme äsken Mintun ja Hennin lukemana kertomuksen ensimmäisten opetuslasten kutsumisesta (Kiitos teille, lukijat! Hyvä näin, että saivat lukea – ei onneksi sentään tähän päivään asti lähetyshuutokaupassa heidän hiljaisuuttaan ostettu). 

Jokainen kastettu, kristitty, on Jeesuksen opetuslapsi. Sitä olette te, hyvät konfirmoitavat nuoret, sitä olemme me muutkin täällä kirkossa. Ilman Jeesuksen kutsua emme olisi täällä. Ilman seuraamista, opetuslapseutta, ei olisi tänään Suomen lippuja saloissa tai voileipäkakkuja pöydissä. Aihe on tärkeä. Konfirmaatio on Jeesuksen kutsun muistuttamisen ja vahvistamisen juhla.  

Ennen kuin Jeesus kutsui Pietarin ja kumppanit, hän ei päässyt helpolla. Matteus kertoo, että hän joutui erämaahan Paholaisen kiusattavaksi. Ensiksi Paholainen kiusaa nälkiintynyttä Jeesusta – hän oli paastonnut neljäkymmentä päivää – ja pyytää häntä muuttamaan kivet leiviksi, jos kerran on Jumalan Poika. Kiusaaminen jatkuu pyytämällä Jeesusta heittäytymään alas muurin harjalta - sillä eikös itse taivaan enkelit tulisi häntä kantamaan? Kolmanneksi Paholainen tarjoaa kaikkien valtakuntien loistoa, jos Jeesus vain häntä kumartaisi. Jeesus voittaa nämä kiusaukset. Lopulta hän sanoo: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: 'Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.'”

Eräs Raamatun ulkopuolinen tarina tuo tähän kiusauskertomukseen mielenkiintoisen lisän. Se voisi olla yhtä hyvin totta. Se liittyy olennaisesti tähän päivään, konfirmaatiopäivään.   

Koska Jeesus oli erämaassa yli kuukauden, Paholaisella ja Jeesuksella oli aikaa käydä monta keskustelua. Erään niistä kerrotaan menneen näin:

Saatana aloitti: ”Jeesus hyvä, ihmiset tulevat tarvitsemaan sinua jatkuvasti täällä maan päällä. Kun sinua ei enää ole täällä, kuka sitten opettaa ja parantaa sairaita?” ”Olen jo ryhtynyt etsimään muutamia apulaisia itselleni”, Jeesus vastasi rauhallisesti. ”Tiedän kyllä keitä olet tarkkaillut tehtävääsi. Eiväthän nuo Pietari, Andreas, Jaakob ja Johannes pysty yksinään juuri mihinkään. Kovapäisiä tomppeleita kaikki tyynni!”, intti Saatana. Tähän Jeesus: ”Niin, virheitä he tekevät ja kovapäisiäkin ovat, mutta hyvä sydän heillä on. Totta, yksin he eivät moneenkaan asiaan pysty, mutta he etsivät rinnalleen vuorostaan taas muita. Ja nämä taas muita ja niin edelleen.” Saatana jatkoi: ”Entäpä jos he eivät teekään niin? Jospa heidän intonsa sammuu, he alkavat riidellä keskenään ja sinun seuraajiesi joukko hajoaa? Sinun suunnitelmasi on aivan liian uhkarohkea.” ”Se on uhkarohkea, suorastaan hullunrohkea”, myönsi Jeesus. ”Mutta mitään muuta suunnitelmaa minulla ei ole. Luotan heihin. He ovat minun käteni ja jalkani tässä maailmassa. Minä lähetän heidät.”

Jeesus otti tietoisen riskin antaessaan sanomansa vajavaisten ihmisten käsiin. Hän kuitenkin luotti meihin, vaikka yhä teemme monia virheitä ja olemme kovapäisiä. Ja hän luottaa meihin yhä. Me olemme hänen evankeliuminsa eteenpäinviejiä, sinä ja minä. Muita ei ole. Jos me emme opeta hyvästä Jumalasta, lähimmäisenrakkaudesta, kulje toistemme rinnalla ja paranna toistemme sielun haavoja, kuka muu sen tekisi? Ei ole muita. Vastuu on meidän. Me olemme Kristuksen kädet ja jalat tässä maailmassa.   

Hyvä nuori, otatko Jeesuksen haasteen vastaan? Kun sinulta kohta alttarilla kysytään ”Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa tämän uskon todeksi elämässänne?” teiltä kysytään suomeksi sanottuna: ”Tahdotteko seurata elämässänne Jeesusta?” Mikäli tunnette sydämessämme, että tämä on oikea tie, voitte sanoa reippaasti ”Tahdon!” Se on hyvä valinta, ei aina helpoin tie, mutta hyvä tie. Parasta on lupaus, että Jeesus lupaa kulkea kanssamme kaikki päivät maailman loppuun saakka.   

Huomasin, että teillä on hyviä käsiä ja jalkoja pingiksessä, jalkapallossa, koripallossa, uinnissa, salkotenniksessä ja monissa muissa taidoissa. Kristillinen elämä on tätä, yhteistä hauskanpitoa ja silkkistä meininkiä. Ja tätähän Toivakan seurakunnassa jatkossakin piisaa! 

Lisäksi se on muutakin. Se on joskus kovaakin työtä ja vaikeita valintoja. Rakkaus uhrautuu, näkee vaivaa. Kiusauksia tulee, huonoja ja välttämättömiäkin (ilman isän ja äidin kiusauksia teitä ei luultavasti olisi tässä ;). Jeesuksen seuraaminen vaatii äärioloissa äärimmäistä rohkeutta, kuten Irakista olemme lähiaikoina kuulleet. Uutiset kertovat, että viime viikolla jihadistit ristiinnaulitsivat kaksi ihmistä ja teloittivat 23 muuta. Tällainen viha on maailmassa totta. Tänään. Siltä ei saa sulkea silmiä. Sitä vastaan taistelemme taistella oikeudenmukaisuuden, ilon ja rauhan asein. Tätä on Jumalan valtakunta. Hyvä voittaa lopulta aina.       

Konfirmandit. Seurakunta tarvitsee teidän kaltaisia hyväsydämisiä ja virkeitä nuoria. Jos te menetätte innon, uhkaa Paholaisen toive toteutua: opetuslasten joukko hajoaa, kirkko näivettyy, tehtävä jää kesken. Näin ei saa käydä. Sen sijaan haluamme porukassa rakentaa aktiivista ja rohkeaa kirkkoa, Jeesusten seuraajien joukkoa. Jeesus ei kutsunut ensimmäisiä opetuslapsia tahdottomiksi perässä hiihtäjiksi, roboteiksi, vaan antoi heille heti tehtävän: ”Minä teen teistä ihmisten kalastajia." Jeesuksen riski kannatti. Yhdessä voimme unelmoida suurista. Yhdessä voimme tehdä suuria. Me olemme Jeesuksen käsiä ja jalkoja tässä maailmassa. Aamen.