Saarna pitkäperjantai 21.3.2008

Joh. 19:16-30
Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: »Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.» Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: »Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’» Pilatus vastasi: »Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.»
    Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: »Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.» Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana:
      - He jakavat keskenään vaatteeni
      ja heittävät puvustani arpaa.
    Juuri näin sotilaat tekivät.
    Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: »Nainen, tämä on poikasi!» Sitten hän sanoi opetuslapselle: »Tämä on äitisi!» Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
    Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: »Minun on jano.» Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: »Se on täytetty.» Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. 

Uskontunnustuksessa ilmaistaan kristillisen uskon ja evankeliumin ydin. Siinä on lyhyesti sanottu, mitä Jumala antaa meille ja mitä hän tekee hyväksemme (Katekismus).

Keskeisenä ajatuksena on Jumalan rakkaus meitä kohtaan. Tämä suunnaton lahjarakkaus, joka antaa meille elämän, näkyy kirkkaimmin pitkäperjantain ristissä:  ”Siinä on rakkaus -- ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1. Joh 4:10).  

Oletko koskaan miettinyt, mitä tässä Jumalan rakkaudentunnustuksessa sanotaan Jeesuksen maanpäällisestä toiminnasta? Mitä Vapahtajan elämästä ja työstä oikeasta kerrotaan?

Tapailemme huulillamme uskontunnustuksen alkua: ”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan...” 

Huomaamme, että Jeesuksen syntymän ja kuoleman välisestä ajasta lausutaan varsin niukasti. Siis siitä ajasta kun hän lähti keskuuteemme toimimaan julkisesti. Itse asiassa esille nostetaan vain kaksi asiaa: kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin. Ei mainintoja Jeesuksen urotöistä: sairaiden parantamisista, ruokkimisihmeistä tai vetten päällä kävelemisestä. Ei mainintoja hänen maailmaa muuttaneista opetuksistaan: Vuorisaarnastaan tai lukuisista vertauksistaan. Vain sanat: kärsi Pontius Pilatuksen aika, ristiinnaulittiin. Tämä on puhuttelevaa. Uskomme ytimessä on nimenomaan Jeesuksen kärsimys ja ristiinnaulitseminen. Koko Jumalan Pojan elämä tähtäsi Golgatan uhriin: ”Jeesus joi viinin ja sanoi: »Se on täytetty.» Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.”  

Uskomme tiivistyy sovituksen ristiin. Ristiin, jossa on ”meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto” (Kol. 1:14). Ristiin, joka on avannut meille armotien Jumalan yhteyteen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Ristiin, jossa on jo valmistettuna pääsiäisaamun kuoleman voitto sekä meille lahjoitettu ikuinen elämä: ”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää” (1. Joh 5:11-12).           

Ristin merkityksen ymmärtäminen on tärkeintä elämässämme. Meidän täytyy tutkiskella sitä mahdollisimman usein sanan ja rukouksen valossa. Suotta ei ole Martti Luther sanonut: ”Se, joka tutkiskelee Jeesuksen kärsimystä vuorokaudessa vaikkapa vain neljännestunnin, tekee paremmin kuin paastoaisi kokonaisen vuoden.” Tätä tutkistelua tahdomme totisesti harjoittaa myös pitkäperjantaina. Käytäthän sinäkin siihen tänään ainakin sen viisitoista minuuttia?

Jotta ristin sanoma kykenisi puhuttelemaan, se täytyy ottaa vastaan. Sovintoon on suostuttava. Paavali kehottaa meitä tähän vakavalla äänenpainolla: ”Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa” (2. Kor 5:20). Jos emme suostu sovintoon, niin risti jää mustaksi, etäiseksi ja pelottavaksi merkiksi. Se jää hullutukseksi, kuten se tekee niin valitettavan monelle ihmislapselle: ”Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima” (1. Kor. 1:18). Vaikka Jumala kuinka siunaisi elämäämme ja tulisi lähelle, niin ilman sovintoa, jatkamme hänen syyttämistään toisen ristinryövärin tavoin: ”Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” Jos toinen ryöväreistä ei uskonut Jeesuksen, vaikka oli metrien päässä ja näki kaiken omin silmin, niin kuinka paljon enemmän sama paatumus uhkaa meitä! 

Tästä uhkaavasta paatumuksesta tahdomme eroon. Tahdomme suostua sovintoon, totisesti! Sen tähden käymme mahdollisimman usein kuulemassa sovituksen sanaa ja nauttimassa anteeksiantamuksen sakramenttia, Herran pyhää ehtoollista. Suuremmalle osalle meistä tämä sovituksen paikka on kaunis Maaningan kirkkomme.   Täällä synnit tunnustetaan ja julistetaan anteeksi. Oletko koskaan tohtinut miettiä: ”Ajatella – jotta minunkin synnit julistettaisiin anteeksi ja evankeliumia minulle oikein saarnattaisiin, meillä on täällä kaksi papinvirkaa juuri sitä varten.” Jos Jumalan Poika ei pelastanut itseään ristiltä, niin kuinka me mukamas voisimme itse pelastaa itsemme?! Emme mitenkään. Tarvitsemme Kristusta. Kristusta, josta ei liikoja tässä maailmassa saarnata. Tarvitsemme seurakuntaa ja sananjulistajia, jotta Kristusta saarnattaisiin puhtaasti ja usein. Tarvitsemme toinen toistamme, jotta saisimme voimaa yhteisestä uskostamme, johon pian saamme jälleen sitoutua: ”Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme.”

Tänä pitkäperjantaina pyydämme toisen ryövärin, sen pelastuneen tavoin: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Kun otamme vastaan sovituksen kuin hän, niin pelottava risti muuttuu rakkauden, toivon ja rauhan ristiksi. Se tuo meille ilon ja onnen. Siinä on elämämme, nykyinen ja tuleva. Taivaan ihanuus saa olla toteutumassa jo nyt: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”