8.8.2016

Saarna pyhäinpäivä 1.11.2014


Jes. 60:18–21
Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi, ei tuhosta eikä turmiosta sinun rajojesi sisällä. Minun apuni on sinun muurinasi ja minun ylistykseni sinun portteinasi. Aurinko ei enää ole sinun päiviesi valona
eikä kuu kirkasta sinun teitäsi, vaan Herra on sinun ikuinen valosi
ja sinun Jumalasi on sinun kirkkautesi. Sinun aurinkosi ei enää laske
eikä kuu katoa, sillä Herra on sinun ainaisena valonasi. Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt. 
Vanhurskaita ovat silloin kaikki kansasi jäsenet, maa on iäti oleva heidän. He ovat taimia minun tarhassani, minun kätteni työ, jolla osoitan kirkkauteni.

Olen ottanut tavaksi täällä Toivakassa, että lausun jokaisessa hautaansiunauksessa vainajan arkun äärellä sanat: ”Herra, anna hänelle iankaikkinen lepo, ikuinen valo häntä valaiskoon.”  

Näillä sanoilla minä, omaiset ja koko saattoväki pyydämme rukouksessa, että Jumalan ikuinen valo loistaisi poiskutsutulle. Kaunis ja vahva on tämä rukous: ”Ikuinen valo häntä valaiskoon.” 

Rukouksen taustalla on juuri lukemani profeetta Jesajan teksti. Siinähän sanottiin: ”Aurinko ei enää ole sinun päiviesi valona eikä kuu kirkasta sinun teitäsi, vaan Herra on sinun ikuinen valosi ja sinun Jumalasi on sinun kirkkautesi. Sinun aurinkosi ei enää laske eikä kuu katoa, sillä Herra on sinun ainaisena valonasi.”

”Herra on ikuinen valosi, Jumalasi on kirkkautesi.” 

Auringon ja kuun valo ovat tarpeellisia, mutta ne ovat rajallisia. Niiden valo ei voi valaista tietämme kuoleman varjojen maahan.  Mutta Herran valo kykenee. Se on ikuisuudessa niin voimakas valonlähde, että se peittää kaiken muun alleen. Ainoastaan hänen valonsa on ikuinen. 

Jumalan kirkkaus ei ole vain lukseja, valaistusvoimakkuutta jota mitataan, vaan se on paljon enemmän. Jumalan kirkkaus on läsnäoloa. Raamatussa se tarkoittaa nimenomaan sitä. Kun rukoilemme rakkaidemme edessä ja puolesta ”ikuinen valo sinua valaiskoon”, ajattelemme tätä Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä. Niin kuin iltojen pimetessä on rauhoittavaa istua takkatulen ääressä tai kynttilöiden valossa, sitä ja äärettömästi enemmän on Jumalan valo. Se on suojamme ja kattomme. Jesaja profetoi: ”Ja Herran kirkkaus on oleva kattona kaiken yllä. Se on oleva kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja suojaa sateen ryöppyjä vastaan” (4:5). Tällaisessa majassa poisnukkuneemme nytkin lepäävät. Itse Pyhä Jumala valaisee läsnäolollaan heitä, jotka ovat kulkeneet läpi kuoleman, läpi pimeyden ja päässeet perille. Poisnukkuneet ovat parhaimmissa mahdollisissa käsissä, Kaikkivaltiaan armollisessa hoidossa: ”Sinun aurinkosi ei enää laske eikä kuu katoa, sillä Herra on sinun ainaisena valonasi. Sinun murhepäiviesi luku on täyttynyt.”             

Jumala antoi Israelin kansalle käskyn, että temppelissä oli pidettävä ainainen tuli. Nykyisinkin juutalaiset huolehtivat siitä, että synagogissa jatkuvasti palaa jonkinlainen valonlähde. Vaikka tämä olisi pelkkä hehkulamppu, sen ei anneta koskaan himmetä tai sammua. He ovat jopa niin sitoutuneita tähän perinteeseen, että sähkökatkonkin varalle on varattu varavirranlähde. Synagogassa palava tuli symboloi heille Jumalan läsnäoloa, hänen ikuista valoaan. Sen kautta avautuvat myös muut raamatulliset käsitykset siitä, mitä Herran valo tarkoittaa. Valo auttaa hiljentymään itse sanoman äärelle. Psalmirunoilija kiittää ja rukoilee: ”Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon” (18:29); ”Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua” (43:3). 

Tänään syttyy maailmassa monenlaisia valoja: kynttilöitä, hautakynttilöitä, soihtuja, kurpitsa-lyhtyjä, katuvaloja ja diskovaloja. Jos mikään näistä valoista ei muistuta meitä ikuisuudesta ja todellisesta valosta, niiden hohto himmenee pian. Mikään varageneraattori ei auta niitä toimimaan ikuisesti. Vaikka asuisimme päiväntasaajan paisteessa ympärivuotisesti, se ei takaisi sitä, että näkisimme sielumme silmillä yhtään sen paremmin. Sisäinen valo on eri juttu kuin ulkoinen. Emme voi omin voimin valaista sisäistä minäämme, emmekä voi rakentaa valoa joka voittaisi kuoleman pimeyden. Mutta yksi onneksi voi.  

Pyhäinpäivän sanoma on, että Jumala on tämä valo, joka poistaa hengen pimeyden ja kuoleman synkkyyden. Hänelle on vastaukset ja valta siihen, missä meidän rajamme tulevat vastaan. Kun hiljennymme tänään, voimme liittyä näihin Raamatun rukouksiin, yhtä lailla niin nuori kuin varttuneempi: ”Sinä, Herra, sytytät minun lamppuni, sinä, Jumala, tuot pimeyteeni valon” (18:29); ”Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua” (43:3). Tarvitsemme Herralta johdatusta ja elämän kysymyksien valaisemista. Ennen kaikkea tarvitsemme tiedon ja tunteenkin siitä, että Jumalan on  läsnä elämässämme. Pyydämme siis myös itsellemme, syvälle sydämeen sopukoihin, että tämä kävisi toteen: ”Ikuinen valo minua valaiskoon.” Samalla vakuutan sinulle, sisareni ja veljeni: ”Herra on ikuinen valosi, Jumalasi on kirkkautesi.”       

Profeetat, kuten Jesaja, ennustivat kaikki Jeesuksesta. Hän on maailman valo. Hänessä Jumalan läsnäolo toteutuu täydellisesti. Jeesuksen ylösnousemuksen kautta meille on annettu elävä lupaus, että kerran noustaan mullasta ja taivas on. Häntä seuraamalla ei joudu pimeyteen: Jeesus sanoo: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo" (Joh 8:12).

”Ikuinen valo häntä valaiskoon.” Tätä rukoilemme tänään eri syistä. Yksi rukoilee sen vuoksi, että on menettänyt läheisensä kuluneen vuoden aikana. Toinen sen vuoksi, että sydämellä on monia aiemmin poisnukkuneita rakkaita tai osa on lähellä tämän elämän päättymistä. Me kaikki rukoilemme sen vuoksi, että tarvitsemme Kristusta ja hänen valoaan jo nyt. Sen avulla pääsemme taivaaseen ja jaksamme elää täällä, jossa elo aina meitä miellytä. Aamen.