8.8.2016

Saarna tuomiosunnuntai 23.11.2014 (Esko Jalkanen)


Matt. 25:31-46
Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Khra Marja-Leena Niinivaara-Koskell lähetti tätä saarnaa koskevan viestin: ”Seurakunnasta päin tuli toive, että muistettaisiin Lotta Svärd-järjestöä, jonka lakkauttamisesta on tullut kuluneeksi 70 vuotta esim. saarnan yhteydessä.” 

Minusta on tänään erityisen mieluista täyttää tämä toiveenne. Tulihan syyskuun 4. päivänä kuluneeksi juuri 70 vuotta siitä, kun tähän saakka kestäneeseen rauhaan johtanut aselepo solmittiin, vaikkakin raskaine rauhan ehtoineen. Suomen itärajaa siirrettiin tuntuvasti lännemmäksi, diplomaattiset suhteet Saksaan, uskonpuhdistuksemme kehtoon oli katkaistava ja saksalaiset sotilaat oli karkotettava maasta. Rauhan ehtoihin kuului sekin, että yli 90 järjestöä oli lakkautettava mukaan lukien Suojeluskunta, Lotta Svärd-järjestö, sotilaspojat ja pikkulotat. Lakkautusten päivämäärä oli 18.1.1945. Neuvostoliiton asettama Valvontakomissio kenraalieversti Andrei Zdanovin johdolla valvoi tarkoin, että lakkautukset pantiin radikaalisti toimeen. Niin tapahtui. Suojeluskunnasta ja lotista ei saanut Suomessa puhua mitään myönteistä vuosikymmeniin. Minulle oli ikimuistoinen kokemus alun toistakymmentä vuotta sitten itsenäisyyspäivän juhlassa Joensuussa, kun näin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin harmaisiin lottapukuihin pukeutuneita iäkkäitä naisia siinä tilaisuudessa. Sanoin vaimolleni Hilleville, joka myös on  pikkulotta, että vasta nyt Suomi on todella saavuttanut itsenäisyytensä. Saamme liittyä vaikka Natoon, jos Suomen kansa niin päättää. 

Tänään on siis Tuomiosunnuntai, jonka saarnateksti on sama joka vuosi. Tänään tämä teidän toiveenne, joka koskee Lottajärjestön lakkauttamista 70 vuotta sitten, on näkökulma, joka palvelee erityisen selvällä tavalla sanan ymmärtämistä. Sen ydinhän on Jeesuksen sana hänen omilleen: ”Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Ja myös tämä Suuren tuomarin sana kadotukseen tuomituille: ”Totisesti: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”

Enpä tiedä keitään muita niin vähäisiä ihmislapsia Suomessa 70 vuotta sitten kuin ne 213 orpoa inkeriläislasta, jotka riistettiin Valvontakomission määräyksestä adoptio-vanhempiensa kodeista ja vietiin Venäjälle. Olen tavannut niiden yli 4 vuoden aikana, jolloin palvelin pappina Inkerin kirkkoa, suuren määrän inkeriläisiä vanhuksia, jotka noiden orpolasten tavalla vietiin Siperiaan ja muualle Venäjälle kauas syntymäseudultaan, mutta heidän joukossaan ei ole ollut yhden yhtä orpolasta. Heidän kohtalostaan ei kukaan ole kertonut mitään. Kaipa he menehtyivät talven 1945 pakkasiin sairaina ja nälkäisinä, ja heidät haudattiin lumeen niiden teiden varsiin, joita pitkin inkeriläisiä kuljetettiin pakkotyöleireille. Jos otamme Tuomiosunnuntain evankeliumin todesta täällä Tervon kirkossa, me näemme nämä 213 suomalaislasta, kunkin heistä erikseen, niinä vähäisimpinä, joiden kasvoissa oikea sanankuulija näkee Kärsivän Kristuksen kasvot. Minulla on ollut katseltavana valokuva, jossa suomalainen adoptioäiti tuo lastaan juna-asemalle siirrettäväksi Neuvostoliittoon. Zdanov ja muut stalinistit kohtelivat näissä lapsissa heitä lähestynyttä Jumalan Poikaa juuri niin nurjasti kuin sanassa sanotaan.
Ensi pyhänä, jos Jumala suo, saan lähteä veljenpokani Raimo Jalkasen kanssa Venäjälle, Skuoritsan Pyhän Katariinan kirkon 175-vuotisjuhliin. Sinne lähtee myös linja-autollinen Rautalammin ja Suonenjoen seurakuntalaisia viemään joululahjoja Skuoritsan seurakuntalaisille. Ajatelkaapa, että tämä 250 jäsenen Skuoritsan seurakunta ylläpitää meidän Suomen suomalaisten ystävien avustsuksella vanhainkotia, jossa 22 elämänsä illassa olevaa avutonta vanhusta saa hyvän, ihmisarvoisen hoidon. 

Olemme ymmärtäneet, juuri näin meidän on elettävä todeksi tämän sunnuntain pyhä evankeliumi. Minun oli nälkä ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni. Inkeriläiset vanhukset, jopa vankiloissa ja pakkotyöleireillä olleet, saavat nyt hyvän hoivan tasokkaassa vanhainkodissa, jonka olemme heille rakentaneet. Arvailemme, laulaako messussa seurakunnan lapsikuoro Lähde nimeltään, vai kirkkokuoro. Nämä kaksi seurakunnan kuoroa siellä vuorottelevat niin, että joka pyhä seurakunta saa kuulla kuorolauluakin jumalanpalveluksessa. Lähde-kuoron iloiset lapset, omassa kirkossaan omalla synnyinseudullaan näyttävät erilaisilta kuin ne kertomani 213 orpolasta v. 1945 Helsingin rautatieasemalla.

Tuntuu hyvältä ja onnelliselta ajatella ensi sunnuntaita ja sitä suurta tuomiopäivää, jolloin Jeesus sanoo omillensa: Tulkaa tänne, Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti.