9.8.2016

Saarna 1. sunnuntai loppiaisesta 12.1.2014


Joh. 1:29–34
Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: »Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.»
    Johannes todisti: »Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.» 

”Katsokaa millä hinnalla, hurjat alennukset!”, ”Katsokaa telkkarista sunnuntaina klo 20 alkaen!” 

Näitä iskulauseita kuulemme päivittäin. Katsomaan kehotetaan milloin mitäkin. Elämämme pyörii katsomisen ympärillä. Keskiverto suomalainen katselee televisiota 3 tuntia vuorokaudessa. Tähän päälle vielä eri tallenteiden katselu. Kun edelleen miettii, miten paljon katsomme tietokoneiden näyttöpäätteitä, elokuvia ja näytelmiä, urheilutapahtumia, pääsemme ajankäytöllisesti huimiin lukuihin. Suotta ei sanota, että yhteiskuntamme on ylivisualisoitunut. Näköhavainto korostuu kaiken yläpuolelle. Passiivinen vastaanottaminen, jossa ihmisen ei tarvitse tehdä itse mitään, näyttelee pelottavan suurta roolia. Tällä menolla on kysyttävä: milloinka muut aistimme näivettyvät käyttämättöminä kokonaan pois?

Voisi luulla, että olisimme oikeita katsomisen ammattilaisia. Toisin on. Ainakin mitä tulee hengelliseen katsomiseen. Herran töitä katsomme kitsaasti. Jumalan hyvyys lipuu usein silmiemme ohitse, myös uskovilta: ”Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen” (Ps. 34:9).

Johannes Kastaja kehottaa meitä: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” Hän pyytää kohdistamaan huomiomme Kristukseen. Ei vain vilkaisemaan välinpitämättömästi, vaan todella katsomaan Vapahtajaamme. Häneen, joka on ottanut pois jokaisen synnin (Hpr. 9:28). Kukapa ei katsoisi tällaista ihmettä. Ihmettä, joka on avannut meille tien Jumalan yhteyteen!  

Mutta miksi katsominen Jumalan Karitsaan ei ole suinkaan helppoa? Miksi katsominen kääntyy niin hitaasti ymmärrykseksi?

Vaikka Jumalan Karitsa hukkuu menossamme kaiken turhuuden alle, hän on silti löydettävissä. Hän on näkyvissä ristiriipuksissamme, kirkkomme alttareilla ja alttaritauluilla, kotiemme seinillä. Televisiossa ja elokuvissakin häneen voi törmätä. Kirjastoista ja kirjakaupoista löytyy hänestä kertovia kirjoja - ”best-sellerinä” tietenkin Raamattu. Hänestä veisaamme messuissa Jumalan Karitsa -hymnissä. Pitkäperjantai on omistettu kokonaan aiheelle ”Jumalan Karitsa.” Nämä kaikki ja paljon muutakin. Silti ristiinnaulittu pysyy sitkeästi monelle salassa. Mistä hänet voi löytää?

”Se mitä lopulta näemme riippuu siitä, mitä etsimme.”

On eri asia katsoa kuin ymmärtää. Tässä piilee ”juju” myös koskien Jumalan Karitsaa. Jos emme etsi, rukoile ja ole Jumalan sanan alla, katsomisemme häneen on tyhjänpäiväistä. Unohdamme sen yhtä nopeasti kuin ne sadat mainokset, jotka vilahtelevat telkkarissa tai kolahtavat postilaatikkoomme. Hetkellisesti kuva pelastuksesta välähtää verkkokalvollamme, kunnes se haihtuu uusien alta. Jos katseemme ei muutu hengelliseksi näkemiseksi, tällöin olemme samaa ymmärrystä vailla kuin etiopialainen hoviherra. Hän luki kyllä Raamattua, mutta Filippos joutui häneltä kysymään: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” (Apt 8:30).                     

Raamattu kertoo, että ”Jumala asuu kirkkaudessa, jonne kukaan ei voi tulla” (1 Tim 6:16). Tässä vastaus siihen, miksi tarvitsemme Jeesusta. Ilman Häntä olemme sokeita Jumalan suuntaan. Jeesuksessa Kolmiyhteinen Jumalamme tuli ihmiseksi, veljeksemme. Hänessä opetuslapset kohtasivat Jumalan: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh 14:9). Hänen taivaaseenastumisen jälkeen keskuuteemme jäi Herran sana. Sitä saarnataan tässäkin palveluksessa. Näin voimme kohdata Jumalan kaikilla aisteillamme, yhtä aidosti kuin toisen ihmisen. Herra on läsnä sanassaan. Luotamme Jeesuksen lupaukseen: ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Mt 18:20). 

Jotta voimme katsoa Jumalan Karitsaa – Johanneksen kehotuksen mukaan ”Katsokaa Jumalan Karitsa!” – tarvitaan samaa mieltä kuin etiopialaisella hoviherralla. Hän tunnusti oman tietämättömyytensä: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo” (Apt. 8:31). Yhtä lailla tarvitsemme Jumalan ohjausta. Pyhän Hengen tulee olla oppaamme. Jos emme tätä salli, joudumme pysyvästi toteamaan Jeesuksesta Johanneksen sanoin: ”Minäkään en häntä tuntenut.” Uskon muuttuminen näkemiseksi on tavoitteemme. Ohjausta saamme jumalanpalveluksista, raamattu- ja rukouspiireistä, kerhoista, pyhäkoulusta, kuoroista. Jumala toimii sanansa ja armovälineidensä, kasteen ja ehtoollisen kautta. Hän toimii seurakunnassaan. Näissä kolmessa toteutuu todistus Jumalan Karitsasta: ”Todistajia on näin kolme: Henki, vesi ja veri, ja nämä kolme todistavat yhtäpitävästi" (1. Joh. 5:7). 

Tärkein katseemme ei kohdistu maailmallisiin näkymiin. Sen kohdistuu yksin Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Karitsaan. Hänessä Jumalan salaisuus aukenee. Hänessä on hiljainen kasvumme sydämen kristittyinä. Uskomme ja luotamme kasteen armoon, Jumalan työhön meissä. Se on meille annettu lahja. Meidän tehtävänä on elää todeksi kasteen armo. Se ei saa jäädä ymmärtämättömäksi lahjaksi: ”Niin paljon kuin sinä uskot, niin paljon sinulla on”, sanoo Martti Luther. Kasteemme pysyy, vaikka näköaistimme sumentuisivat, emmekä sitä näkisikään. Siihen tahdomme palata, kuiskuttelipa sitten sisäinen itsemme, maailma tai sielunvihollinen jotain muuta. Se kestää kaiken ja on ikuinen merkki Jumalan uskollisuudesta meitä kohtaan. Kaste katsoo Kristukseen. Martti Luther jatkaa saarnassaan: ”Minun kasteeni pysyy, vaikka lankeaisin lokaan ja silmäni muurautuisivat umpeen liasta. Kuitenkin kirkas aurinko pysyy ja paistaa, vaikket sinä sitä näkisikään. Samoin kaste myös pysyy iankaikkisuuteen asti. On tosin totta, että minä olen langennut. Minä palaan jälleen kasteeseen. Seisonpa tai kaadun, minä palaan kasteeseen. Usko, Kristus, kaste ovat Jumalan järjestys ja se pysyy minulle eikä tuhoudu. Jos olet pudonnut laivasta, astu siihen jälleen takaisin. Kaste on ikuinen lahja, tuhoutumaton merkki.” Aamen.