9.8.2016

Saarna uudenvuodenpäivä 1.1.2014


Joh. 14:12-14 
Jeesus sanoo:
    "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen."

”Minulla on aina sama uudenvuodenlupaus: lupaan olla lupaamatta mitään.”

Näin olen kuullut monen sanovan uudenvuoden alla. Toiset taas tekevät ”vähän” pitempiä listoja. Kumpaan joukkoon sinä kuulut?

Oli miten oli, jokainen meistä miettii, mitä alkanut vuosi tuo tullessaan. Mietimme mitä teemme ja mitä meille tapahtuu. Useita toiveita on armonvuoteen 2014 ladattu. Siksi toivotankin sinulle raamatullisesti hyvää uutta vuotta Psalmin sanoin: ”Täyttäköön hän [Jumala] hartaat toiveesi ja antakoon toimillesi menestyksen!” (Ps. 20:5). 

Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.”

Jos eräät meistä eivät lupaa uudelle vuodelle juuri mitään, lupaa Jeesus meille aivan toista ääripäätä: ”...joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.” Onkohan kukaan  rohjennut luvata tälle vuodelle suurempia tekoja kuin itse Vapahtaja on tehnyt? – Tuskinpa, rajansa haaveillakin! Vai aikooko joku herättää miehen kuolleista kuten Jeesus teki Lasarukselle (Joh 11)? Tai miten olisi sokeana syntyneen parantaminen (Joh 9)? Entä miten onnistuu veden päällä käveleminen tai 5000 miehen ruokkiminen (Joh 6)?   

”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.” 

Näin Jeesus meille tänä uudenvuodenpäivänä sanoo. Mitä hän näillä sanoillaan oikein tarkoittaa? 

Jeesus jatkaa: ”Minä menen Isän luo...” Tässä avainlause evankeliumin syvempään ymmärtämiseen. Jeesuksen puhe valmisti opetuslapsia hänen poismenoonsa: hänen kuolemaansa ja ennen kaikkea taivaaseen astumiseensa. Jeesuksen oli mentävä pois, jotta hän voisi tulla Pyhässä Hengessä takaisin seurakuntansa keskelle. Eläessään Jeesus oli rajoittunut inhimilliseen ruumiiseensa, mutta Pyhän Hengen kautta hän saattoi olla yhtä aikaa kaikkialla. Meno taivaan Isän luo oli siis välttämätöntä, jotta Jeesuksen työ jatkuisi  voimakkaampana hänen opetuslapsiensa kautta. Tästä todistuksena 3000 henkeä tuli uskoon helluntaina, jolloin Pyhä Henki vuodatettiin (Apt 2:41). Jeesus ei juurikaan poistunut Palestiinan alueelta, mutta opetuslapset riensivät joukolla kaikkialle maailmaan levittäen elämän Sanaa. Vuosia myöhemmin Paavali saattoi kirjoittaa Rooman seurakunnalle kehut hyvästä lähetystyöstä: ”Minä kiitän Jumalaani Jeesuksen Kristuksen kautta teidän kaikkien tähden, koska teidän uskoanne mainitaan kaikessa maailmassa” (Rm 1:8).    

Kun Jeesus puhuu uskovien teoista, kyse ei ole heidän teoistaan, vaan Jeesuksen teoista heissä. Jeesus elää häneen uskovissa: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa”, sanoo Paavali (Gal 2:20). Myös kaikista teoista tärkein, usko Jeesukseen Kristukseen, on Pyhän Hengen teko. Jeesus sanoo: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt” (Joh 6:29). 

Jeesus teki ihmeensä, jotta ihmiset uskoisivat häneen. Me saarnaamme Vapahtajasta, jotta ihmiset uskoisivat häneen. Suurimmat teot ovat luonteeltaan hengellisiä. On ihme, jos sokea saa näkönsä, mutta suurempi ihme on, jos synnin sokeuttama ihminen näkee Jeesuksen hyvyyden. On ihme herättää mies kuolleista, mutta suurempi ihme on, jos hengellisesti kuollut herää eloon ja tekee parannuksen. Jos kuuro saa kuulonsa, se on hämmentävää, mutta vielä ihmeellisempää on, jos korviltaan pakana aukaisee korvansa ja ottaa vastaan evankeliumin. Käsittämätöntä on ruokkia tuhansia, mutta uskomattomampaa on saada ottaa vastaan elämän leipää, joka vie pois hengellisen nälän. Melkoinen ihme on lepratautisen puhdistuminen, mutta suurempaa on, kun syntinen tahtoo kilvoitella rakastaakseen Jumalaa ja lähimmäistään. Tässä todellisia ihmeitä, tekoja, jotka ovat suurimmista suurimpia. Näiden tekijöiksi meitä toivakkalaisia kristittyjä tänäkin vuonna kehotetaan. 

Päivän teema on 'Jeesuksen nimessä'. Se kertoo, että Jeesuksen nimessä elämme ja rukoilemme. Jeesus lupaa kuulla hänen nimessään lausutut rukoukset, jotka kirkastavat Isää: ”mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.” Itsekkäisiin ja aina vain maallisiin rukouksiin on turha odottaa vastauksia. Ne rukoukset, jotka tähtäävät epäitsekkäisiin tavoitteisiin ja Jumalan tahdon toteutumiseen, ovat hengeltään oikeita. Katsokaamme Raamatusta mitä Jeesus rukoili, silloin opimme oikean tien! Hän rukoili omiensa ja Isän tahdon toteutumisen puolesta, ei yksinomaan itsensä. Hänen elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan oli vain yksi tarkoitus. Jeesus sanoo: ”Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun” (Joh 14:1). 

”Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin.” 

Jos tahdot elää tämän uudenvuodenlupauksen todeksi, pysy lupauksen antajassa, Jeesuksessa. Usko häneen. Luota hänen lupauksiinsa ennemmin kuin omiisi. Pysy seurakuntayhteydessä, sillä Jeesus toimii Sanassa ja sakramenteissa. Ole mukana tavalla tai toisella lähetystyössä, sillä Jeesus tahtoo mennä jokaiseen maailman kolkkaan hänen omiensa kautta. Ainoastaan meidän kautta Herran suuret teot saavat jatkua. Rohkene tehdä ihmeistä suurimpia: puhu Jumalasta myös muille, jotta muutkin uskoisivat. Rukoile asioita, jotka ajavat Jumalan valtakuntaa maailmassa. Kun näin teemme, saamme huomaamatta korjata sadon, jonka Jumalan Poika on valmistanut: ”Toinen kylvää, toinen korjaa. Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät” (Joh 4:37-38). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti