15.8.2016

Saarna 25. sunnuntai helluntaista 2.11.2008


Ps. 139:7-12
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen,
sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon",
sinulle ei pimeys ole pimeää,
vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste,
pimeys kuin kirkas valo.

Intia laukaisee ensimmäisen kuuluotaimensa taivaalle, maan uumenissa Sveitsin ja Ranskan rajalla käynnistetään maailman suurin hiukkaskiihdytin, laajennetut itsemurhat ravistelevat Suomea, Helsinki-Vantaalta lähtee noin 600 lentoonlähtöä ja -laskua päivässä, kolmannes islantilaisista miettii maastamuuttoa talouskriisin takia.

Tässä meille pieni ajankohtainen uutisvälähdys viime aikojen tapahtumista maailmalla ja Suomessa. Ne linkittyvät mielenkiintoisella tavalla päivän 1. lukukappaleeseen Psalmiin 139. Kyseisen psalmin kirjoittaja miettii ja hämmästelee Jumalan kaikkivaltiutta, sitä tosiasiaa että Hän on läsnä aivan kaikkialla: ”Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?” Psalmirunoilija ottaa mallikseen maan ääret, sen syvyydet, korkeudet, pituudet ja leveydet, ja toteaa että sielläkin Herra on häntä vastassa. Vaikka hän menisi minne tahansa maailman kätköistä, niin pakopaikkaa Jumalalta ei yksinkertaisesti ole: ”sielläkin sinä olet”, hän nöyrästi toteaa. Hänelle Herra on totisesti nimensä mukaan El-Roi, 'Jumala joka näkee.' Jumala joka näkee kaiken: entisen, nykyisen ja tulevan. Kauniisti psalmirunoilija pukee tämänkin ajatuksen sanoiksi: ”Sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut” (139:15-16).

Voi hyvin kysyä, ohjaako nykyihmisen ajattelua sama pohjavire kuin psalmirunoilijaa. Teemmekö kaiken tiedostaen, että Kaikkivaltias on todellisuutemme joka kulmassa kuten Apostolien teoissa sanotaan: ”hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (17:27-28)?

Rehellisesti tähän voi vastata kai vain yhdellä tavalla: emme tee näin. Tavoittelemme kyllä kuuta taivaalta ja korkeimpia vuorenhuippuja tieteen ja itsensä löytämisen nimissä, muttemme Herran. Sanommeko nöyrästi ja kunnioittavasti: ”Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä?” Eräät tahot ihailevat jopa itsemurhaa, eräät ajattelevat kuoleman vapauttavan heidät kaikesta vastuusta. Mutta Herra on heitä sielläkin vastassa: ”Vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.” Jotkut saattavat paeta elämäänsä, kenties jopa uskonperinnettään, muille maille aloittaakseen alusta. Jumalan ohjaukselle viitataan kintaalla uudella mantereella, vaikka sana sanoisi jotain aivan muuta: ”Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.” Yritämme tieteisuskovaisuutemme, viihdekulttuurimme ja yhteiskunnan yli-materialisoitumisen kautta pimentää kaikin keinoin Luojamme olemassaolon. Leikimme pikkulasten tavoin kuuropiiloa sängynpeiton alla, luullen oikeasti ettei Taivaan Isä huomaa meitä. Mutta tämänkin ihmisen itseriittoisuuden muurin lävitse Hänen armovalonsa väkisin tunkeutuu: ”Vaikka sanoisin: 'Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon', sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.”

Tämän sunnuntain suuri sanoma on se, että Jumala on todella kaikkialla. Matkustipa ihminen itään tai länteen, taivaan korkeuksiin tai maan syvyyksiin, niin siellä Hän on. Sellaista paikkaa, joka olisi oikeasti Jumalan selän takana, ei siis ole. Tämä vakuutetaan meille hyvin kirkkaasti Pyhässä sanassa: ”Voiko kukaan kätkeytyä sellaiseen piilopaikkaan, etten minä häntä näkisi? sanoo Herra. Enkö minä ole läsnä kaikkialla niin taivaassa kuin maassa? sanoo Herra” (Jer 23:24).

Jumalan lapsi saa lähteä liikkeelle elämässään tästä ajatuksesta: Jumala on, Hän on minussa ja kaikkialla minun ulkopuolellani. Kun maailma antaa kunnian itselleen, saavutuksilleen ja viisaudelleen, niin kristitty antaa sen Herralle. Kun maailma ahdistuksissaan pakenee Herraa, niin kristitty saa juosta hänen syliinsä. Jeesus sanoo meille päivän evankeliumissa: ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh. 6:37). Yksikään Hänen omistaan ei joudu hukkaan, niin meille luvataan. Nämä lupaukset tuovat ilon ja rauhan. Pelko elämää kohtaan hälventyy. Luottamus Jumalan johdatukseen saa entisestään vahvistua: ”Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni” (Ps. 139:5). 

Lohduttavin sana Psalmissamme on ihmeellinen lupaus siitä, että Jumalalle pimeys ei ole pimeää, vaan se on Hänelle kirkas kuin päivänvalo. Tämä sana vie meidät suoraan pääsiäisen, uskomme ytimen äärelle. Jeesus Kristus joutui pitkäperjantaina suostumaan pimeyden alle ja koko maanpiiri pimeni useaksi tunniksi. Hän kärsi, kuoli ja astui alas tuonelaan. Kaikki tämä meidän tähtemme, yksin meidän tähtemme. Mutta jo tuona pimeänä hetkenä Herran lupausten valo alkoi valaista ristiä. Pimeys ei ollutkaan pimeyttä! Kolmantena päivänä tapahtui ihmeistä suurin, jolloin Jeesus nousi kuolleista. Hän siirtyi kuolemasta elämään. Kuolema ei ollut piste vaan suuri kaksoispiste: varsinainen elämä alkoi kuolemasta. Vapahtajamme ei ollut enää yksin ristiinnaulittu vaan: Ylösnoussut Ristiinnaulittu.

Ylösnousseen Ristiinnaulitun luokse saamme tulla tänään jokainen.  Hän on kanssamme sanassa ja ehtoollisen salaisuudessa. Hänen eteemme saamme tuoda pimeytemme ja ahdinkomme. Pyydämme, että näkisimme niissä saman valon, joka oli kätkettynä pitkäperjantain synkkyyteen: sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste.” Vaikeutemme on jo voitettu, emme vain vielä ymmärrä sitä! Kastettuina saamme olla sidottuja ylösnousseen ja ristiinnaulitun kohtaloon: olemme matkalla kuolemasta elämään. Kasteessamme hänen voitonmerkkinsä on piirretty mieleemme ja sydämeemme kun pappi sanoi ja risti meidät näin: ”Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen.”

Ylösnousseen ristiinnaulitun opetuslapsina meidät on kutsuttu viemään hänen evankeliumiaan eteenpäin. Se on velvollisuutemme. Viemme sitä aina maan ääriin, syvyyksiin ja korkeuksiin, kantaen mukanamme lähetyksen kynttilää Jeesusta Kristusta, ”maailman valoa.” Hän poistaa pimeyden ja epäuskon. Sanomamme lähelle ja merten taakse on selvä – Usko Jumalan Poikaan pelastaa ja tuo elämän. Jeesus sanoo: ”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet” (Joh 6:40).