Olen Toivakan seurakunnan kirkkoherra. Kirjoitan hengellisistä ja yhteiskunnallisista teemoista, julkaisen myös saarnoja ja hartauskirjoituksia. 'Kirkonherra'-nimi juontuu sortavalaisten vierailusta. Heidän puheissaan kirkkoherra taipui muotoon kirkonherra, se hymyilytti. Leikinlaskua tärkeämpää kuitenkin on, että nimi viittaa todelliseen kirkonherraan, Jeesukseen Kristukseen. Hän inspiroi tätäkin blogia.
19.8.2016
Saarna 3. adventtisunnuntai 14.12.2014
Joh. 3:26-30
Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: "Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen."
Johannes vastasi: "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta. Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: 'En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.' Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi."
Äiti hei, minkä takia pikkusisko sai tänä vuonna enemmän joululahjoja kuin minä? Iskä hei, miksi isoveli syö melkein yksin koko meidän joulukinkun?
Voi olla, että tämänkaltaisia huudahduksia kuullaan jouluna kerran jos toisenkin suomalaiskodeissa. Kova vertailu toisiin on käynnissä. Kuka saa ja mitä? Monen mielestä juuri se toinen saa aina enemmän. Huomiosta kilpaillaan. Inhimillinen kateus nostaa päätään. Pikkuriita on helposti pystyssä. Suomen Turusta julistettavan joulurauhan sanoma unohtuu: ”ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään.”
Samanlaista kateuden noidankehää yritettiin tarjota myös Johannes Kastajalle. Evankeliumissa Johanneksen opetuslapset riensivät hänen luokseen kertomaan Jeesus Nasaretilaisesta, joka hänkin oli ruvennut kastamaan ihmisiä. Heidän mielestään Jeesus oli astunut Johanneksen reviirille. Epäuskoisesti huokaisten nämä valittivat mestarilleen: ”Kaikki menevät hänen luokseen.”
Näin inhimillisen kateuden runsas pöytä oli katettu Johanneksen silmien eteen. Hänellä jos kellä oli aihetta olla Jeesukselle kateellinen, miehelle joka vei kaiken huomion. Mutta mitenkä hän reagoi?
Johannes oli toimissaan toista maata kuin yksikään toinen. Sitä hän oli myös kateuden suhteen. Hän ei jäänyt harmittelemaan Jeesuksen samaa suosiota. Hän ei alkanut punoa juonia saadakseen menetetyn glooriansa takaisin. Hän ei käskenyt opetuslastensa levittää ilkeitä juoruja uudesta tulokkaasta. Ei, hän ei ajatellut mitään tällaista. Toisin kuin olisi luullut, hän ainoastaan iloitsi avoimesti Jeesuksen menestyksestä: ”Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen.” Hän ymmärsi, että kaikki se voima ja taito oli annettu Jeesukselle ylhäältä käsin: ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta.” Hänen tehtävänsä oli raivata tilaa Messiaalle, tehdä tietä kuninkaalle: ”En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.” Johannes tiesi oman paikkansa Jumalan pelastussuunnitelmassa ja tyytyi siihen ilomielin. Hänen oma aikansa oli käymässä vähiin, kun taas Jeesuksen tärkeimmät ajat olivat vielä edessäpäin. Nöyrästi hän toteaa kuulijoilleen: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”
Johannes on meille oiva Raamatun hahmo näin adventin aikana. Hän asettaa meille esimerkin siitä, millaisella mielellä jokaisen tulisi valmistautua jouluiloon: Kristuksen mielellä (vrt. 1 Kor 2:16). Mielenmuutosta oikeaan suuntaan tarvitsemme joka päivä. Adventin virsi kertoo, mitä joulussa tulisi tavoitella: ”Suurelle vieraallenne nyt tietä raivatkaa ja portit sydäntenne hänelle aukaiskaa....Kun sydän haluinen Herraansa odottaapi, se tietä valmistaapi tulolle Jeesuksen” (VK 7:2,3).
Johannes Kastaja opettaa, että meidän tulee jättää pois kateuden henki ja riidan mieli. Toisten ilo on meidän ilo, se ei ole keltään pois. Samoin kuin Johannes antoi hyvän todistuksen Jeesuksesta, niin yhtä lailla meidän tulisi edistää myönteistä viestiä lähimmäisistämme. Tässä joulun sanomaa kerrakseen.
Toisiin vertaileminen kannattaa ajoissa heivata syrjään. Aina on olemassa kauniimpia joulukuusia, enemmän käytettävissä olevaa lahjarahaa, herkullisempia joulupöytiä ja ahkerampia sekä taidokkaampia joulunlaittajia. Aina voi tehdä jotakin hienommin. Tämä tie, ainaisen vertailun tie, ei johda mihinkään. Vähiten se johtaa seimen lapsen luokse. Onnellinen on se ihminen, joka näkee sen hyvän mitä hänellä on. Tyytyy siihen, mitä kullekin taivaasta annetaan. Vanha muotoilumaailman viisaus ”vähemmän on enemmän” sopii jouluunkin. Yksinkertaisuus johtaa usein laadukkaampaan lopputulokseen kuin täyteen ahdettu sekamelska. Johanneksen sanat ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” pistävät mietteliääksi. Kuinka minä voisin pienentää omaa vouhkaamistani, jotta Jeesus-lapsi tulisi joulussani suuremmaksi?
Tärkeimmän viestin Johannes jättää meille osoittaessaan Jeesusta Kristusta. Hän kehottaa huolellisesti katsomaan häntä, vain häntä: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29). Tätä maailman Vapahtajaa tahdomme tänäkin jouluna nöyrästi kumartaa. Hän tekee joulustamme täydellisen. Hän on ikuinen jouluvalomme. Vaikka nyt on käynnissä kova kilpajuoksu jouluvalmisteluiden loppuu saattamiseksi, silti pitäisi muistaa nostaa katse kaikkein tärkeimpään. Näin jouluvalmistelut eivät mene hukkaan, vaan nekin saavat tuottaa suurimman mahdollisen ilon. Heprealaiskirjeessä on sanottu joulua odottaville – myös kiireen vallassa odottaville – osuvasti: ”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään” (12:1-2).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti