19.8.2016

Saarna itsenäisyyspäivä 6.12.2014


Tervehdin tänään 97-vuotiasta itsenäistä Suomea. Erityisesti tervehdin tänään häntä, joka sitä nuorukaisena urheasti puolusti ja maata jälleenrakensi: rakasta ukkiani. Sotiemme veteraani kutsuttiin todelliseen isänmaahan itsenäisyyspäivän aamuna klo 5. Kun sinun lähteä täytyi, kuten meidän kaikkien, ei arvokkaampaa päivää olisi sinulle voitu antaa. Tervehdin ristiä, ainoaa toivoamme. Siksi uskon: kotona kerran nähdään.

"Yö on karkoitettu pois, aamun kiuru kirkkaudessa soittaa..."

Pidämme nyt hiljaisen hetken hänen, tänään poisnukkuvien veteraanien ja kaikkine poisnukkuneiden veteraanien muistolle. Olkaa hyvä, voitte nousta! 

Kuulkaamme pyhää evankeliumia:

Matt. 20:25-28
Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Ihmisoikeusaktivisti ja pastori Martin Luther King totesi: ”Ihmistä ei mitata sillä, millainen hän on hyvinä ja helppoina aikoina, vaan millainen hän on haasteiden ja vaikeuksien edessä.”

Itsenäinen Suomi täyttää tänään 97 vuotta. Sisaret ja veljet: Meillä on monia haasteita. Meillä on lukuisia vaikeuksia. Nyt sydäntämme punnitaan: ”Ihmistä ei mitata sillä, millainen hän on hyvinä ja helppoina aikoina, vaan millainen hän on haasteiden ja vaikeuksien edessä.”  

Olen huolissani. Olen huolissani siitä, miten kansakuntamme yhtenäisyys ja yhteishenki rakoilee. Jokaisella on oikeus pahoittaa mielensä asiasta kuin asiasta. Emme osaa riidellä rakentavasti. Sallimme huonosti toistemme mielipiteitä, jos ne poikkeavat omastamme. Kansa jakaantuu jyrkästi, kuten olemme esimerkiksi viimeaikaisten äänestyksien kautta huomanneet. Millä asenteella toimimme näiden kaikkien haasteiden edessä? 

Myös minulta, tämän seurakunnan kirkkoherralta, on julkisesti penätty sitä, kenen puolella seison. Virkani, joka on perustettu sovinnon julistamista varten, näyttää usein aivan toiselta. Olen ilmoittanut kantani. Seison ihmisen puolella. Seison seurakuntalaisteni puolella. Minun teologiani ei rakennu vastustamiseen, jaotteluun tai puolien valitsemiseen. Oma raamatuntulkintani ei ole kirjaimellinen, vaan etsin Raamatusta ennen kaikkea uskoa sekä oikeanlaista mielen ja sydämen suuntaa, en suoria normeja. Haluan kehittyä siinä, että hyväksyn myös tässä asiassa toisin ajattelevat, ne, jotka etsivät Raamatusta suoria vastauksia ajankohtaisiin eettis-moraalisiin kysymyksiin. Tässä onkin harjoittelemista, puolin ja toisin. Vaikka olenkin täällä ylhäällä saarnastuolissa, ihan samalla tasolla kuljemme. Vajavaisia ihmisiä kaikki tyynni. Tarvitsemme armoa ja anteeksiantoa. 

On hyvä, että meillä on erilaisia mielipiteitä. En haluaisi kuulua kirkkoon tai kansakuntaan, jossa yhteen ääneen toistetaan samaa mantraa yhden diktaattorin johdolla. Sellainen on robottielämää, ei oikeaa elämää. On asioita, joissa voimme sallia moninaisuuden. Sitä ei tule pelätä. Moninaisuuden sallimisen lisäksi tarvitsemme yksimielisyyttä. Tähän on syytä pyrkiä. Erilaisina yhdessä. Paavali opettaa: ”Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä” (1 Kor 1:10).

Kansakuntamme vahvuutena on ollut yhtenäisyys ja yhteishenki. Sota-aikana suomalaiset kokivat yhdessä, että onnemme ja onnettomuutemme ovat yhteisiä. Kun itsenäisyys ja vapaus oli uhattuna, tuli yhteishenki näkyviin. Rinta rinnan asetuttiin puolustamaan yhteistä maata, koteja ja kalliina pidettyjä arvoja. ”Veljeä ei jätetä.” Jos olisimme tästä motosta samaa mieltä ja eläisimme sen mukaan, meillä ei olisi mitään hätää.     

Ensimmäiset opetuslapset riitelivät keskenään arvostuksestaan. Sebedeuksen pojat anoivat äitinsä johdolla paikkaa Jeesuksen viereltä. Muut 10 paheksuivat. Opetuslapset eivät olleet yksimielisiä kaikesta. Alkukristityt riitelivät. Pietari ja Paavali ottivat yhteen. Katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon päämiehet ovat siunanneet toisiaan vasta näinä päivinä. Syynä kristikunnan jakautuminen vuonna 1054. Ehtoollisyhteyden palauttamista kaavaillaan – eihän siitä ole kulunutkaan kuin se tuhat vuotta! Entä oliko Suomi yksimielinen 97 vuotta sitten. Ei suinkaan. Kansakuntaa repi kauhea sisällissota. Veli nousi veljeä vastaan, naapuri naapuriaan. Nämä arvet tuntuvat ja näkyvät yhä tänäkin päivänä. Täällä kotiseudullammekin. 

Opetuslapset yhdistyivät hädän keskellä. Suomalaiset yhdistivät voimansa. Voimme valita sen, minkä asian takana yhdessä seisomme. Tarvitsemme nöyrää ja palvelevaa sydäntä. Emme etunenässä kysy: mitä palveluita seurakunta, kunta tai valtio meille antaa? Kysymme sen sijaan: Miten voin palvella seurakuntaa, Toivakkaa ja Suomea? Miten yhdessä vastaamme Martin Luther Kingin haasteeseen: ”Ihmistä ei mitata sillä, millainen hän on hyvinä ja helppoina aikoina, vaan millainen hän on haasteiden ja vaikeuksien edessä.” 

Yksimielisyys onnistuu Jeesuksen avulla. Hänen henkensä ja esimerkkinsä turvin. Jeesus antoi kaikkensa meidän puolestamme. Ristissä on toivomme. ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”