Saarna jouluaatto 24.12.2014

Luuk. 2:1-14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." 
    Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kuulimme taas kovin tutun jouluevankeliumin. Olemme kuulleet sen kymmeniä, jopa satoja kertoja. Vaikka sen sanoma ei kulu,  uusien näkökulmien löytäminen on vähintään haastavaa. 

Onneksi lapset rientävät apuun - ”Totuus kuuluu lasten suusta.” Tuorein kuulemani lapsekas ”erehdys” on hauska. Se liittyi siihen, kun pieni tyttö pohti erään pankin joulujuhlassa sitä, miksi Maria ja Joosef lähtivät Nasaretista Betlehemiin. Tyttö tiesi olevansa pankissa ja oli kuunnellut tarkalla korvalla vanhempiensa puheita syksyn mittaan. Joulukuun 4. päivän valtionhallinnollinen toimitus oli jäänyt mieleen. Jouluevankeliumikin oli kuultu. Miksi Maria ja Joosef lähtivät matkaan? Yhtään epäröimättä tyttö hihkaisi: ”Maria ja Joosef menivät Betlehemiin hakemaan veronpalautuksia...” 

Näin Raamattua pitää rohkeasti tulkita, lapset näyttävät siinä esimerkkiä. Raamatuntulkinnan on oltava ajassa ja myös omissa kokemuksissamme. Emme muistele pelkästään mennyttä historiaa, vaan kyselemme sitä, mitä jouluevankeliumi tarkoittaa meille tänään. Mitä se on sinulle, minulle?  

Uusia veronpalautuksia en voi valitettavasti luvata. Rahana. Mutta jotain suurempaa palautusta kylläkin. Mitä Jumala palautti meille ensimmäisen jouluna? 

Veronpalautukset on helppo tarkistaa pankkitililtä heti. Konkreettisesti. Sen minäkin tein. Oikein oli tullut. 

Mutta mitenkäs ne taivaan asiat, jotka Jeesus palautti. Mistä ne tarkistetaan?

Myönnän: koen puhumisen armosta, anteeksiannosta, ilosta ja toivosta joskus kliseisenä. Hyviä asioita, mutta ei niistä oikein  otetta saa. Pappi niitä saarnastuolista toistelee, mutta otappa niistä koppi. Konkretia, kouraantuntuvuus puuttuu. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, etteivätkö ne olisi tärkeitä asioita. Armosta, anteeksiannosta, ilosta ja toivosta on puhuttava. Ne on totta. Ne koskettavat jokaisen ihmisen elämää. Kaikki tarvitsevat niitä. 

Kerrotaan tarinaa, että isä suuttui 5-vuotiaalle tyttärelleen, kun hän käytti kokonaisen rullan käärepaperia yhteen lahjaansa. Raha oli perheessä tiukilla, uusiin hankintoihin ei ollut varaa. Isä ei antanut tyttären paketoida lahjaa loppuun, sitä ei viety kuusen alle. 

Tytär oli kuitenkin sinnikäs ja toi lahjan isälleen seuraavana aamuna. Nyt isä häpesi edellisillan ylireagointiaan. Mutta kiukku puski taas pintaan, kun hän huomasi lahjapaketin olevan tyhjä. Hän puuskahti tyttärelleen: ”Paketissa pitää olla jotain, jotta se voisi olla oikea lahja!” Pieni tyttö katsoi isäänsä kyyneleet silmissä ja sanoi: ”Rakas, isi. Ei laatikko ollut tyhjä. Lähetin sinne eilen kymmenen lentosuukkoa. Kaikki suukot olivat valmiiksi sinulle, isi.”

Laatikko ei ollut tyhjä. Ajatus oli tärkein. Tytär antoi hienon lahjan.  
Suhteessa Jumalaan olemme kuin tarinan kiukkuinen isä. Emme näe Jumalan hyvää tahtoaan meitä kohtaan. Meidän mielestä taivaan Isän lahjalaatikko on tyhjä. Emme näe siellä mitään. Tarkastelemme sitä omien ennakkoluulojen varassa. Hyvä tarkoitus menee sivu suun. Kaikki oli valmiiksi meille, mutta katsomme taivaallisesta rakkaudesta ohitse. 

Jeesuksessa meillä on taivaan aarteet. Hänessä syntien anteeksianto ja iankaikkinen elämä. Hänessä toivo ja ilo. Jeesuksessa on rakkaus: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh 3:16).     

Jumala ei käyttänyt käärepaperia tai laatikkoa. Seimen lapsessa syntyi rakkaus syntyi tähän maailmaan. Se on enemmän kuin tuhat lentosuukkoa.    

Kaikki riippuu meistä: Miten otamme tämän suuren lahjan tänä jouluna vastaan?