15.8.2016

Saarna Pyhän Kolminaisuuden päivä 18.5.2008


Joh. 15:1-10
Jeesus sanoo:
    "Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
    Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
    Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan." 

”Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa” (Job. 37:23).

Näin sanottiin päivän Vanhan testamentin lukukappaleessa. Se kertoo meille, että Kolmiyhteinen Jumalamme on pyhä ja salattu. Syntiinlankeemuksemme seurauksena Jumalan kasvot etääntyivät, hänen rakkautensa ja armonsa pimentyivät silmiltämme. Ylitsepääsemätön kuilu ihmisen ja Kaikkivaltiaan välille syntyi. Eedenin paratiisin portille asetettiin enkelivartio, jottei ihminen voisi tunkeutua omin voimin takaisin elämänpuulle (1. Moos. 3). Tie iankaikkiseen elämään oli tukossa: omasta syystämme, omasta suuresta syystämme.   

Luonnon ja omantuntomme äänen kautta voimme hapuilla kohti Jumalaa. Tunnemme synnynnäisesti, että jotakin ihmistä suurempaa on olemassa, muttemme saa siitä oikein mitään otetta. Haromme tyhjää kuin olisimme side silmillämme pimeässä huoneessa. Tänäkin päivänä moni yrittää lukemattomin ihmiskeinoin ja viisauksin tavoittaa salattua Jumalaa. Heidän näkökulmastaan ihminen ennemminkin etsii jumalaa, kuin että Jumala etsisi ihmistä. Tällöin Tosi Jumala jää kuitenkin auttamattomasti piiloon: ”Mutta Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana” (Job. 37:24).

Näinkö lohduton on osamme? Jääkö Herramme meille ikuisesti tuntemattomaksi?

Onneksi Kaikkivaltiaalla oli meitä poloisia ihmislapsia varten suunnitelma, joka oli valmistettu jo aikojen alussa. Tämä suunnitelma oli Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Hänessä totuus, armo ja rakkaus laskeutuivat keskuuteemme. Tie Taivaan Isän luokse aukeni uudelleen: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Yhteys elämänpuuhun sai herätä uuteen kukoistukseensa: ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri.” Eikä vain niin, että katselisimme elämänpuuta etäältä tai maistelisimme sen hedelmiä, vaan niin, että tulisimme osaksi sitä: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat.”   

”Ilman minua te ette saa aikaan mitään.”

Näin selvästi Jeesus sanoo meille päivän evankeliumissa. Elämänpuun oksat eivät voi elää ilman juurta ja runkoa. Hedelmiä ei oksista kerätä, jos ravinto ei sinne muusta puusta kulkeudu. Irronneesta oksasta ei ole paljon hyötyä: se kuivuu, heitetään pois ja viskataan lopulta tuleen. 

Tämä Jumalan Pojan sana on syytä ottaa kaikella vakavuudella. Se kertoo meille niin selkeästi kuin vain voi, että ilman Jeesusta emme todellakaan saa aikaan mitään. Halu uskoa ja tehdä rakkauden tekoja on yksin hänen varassaan: ”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa” (Fil. 2:13). Luterilaiset oppi-isämme ovat kirkastaneet tämän periaatteen osuvasti: ”Ilman hänen armoaan jäävät tahtomisemme ja juoksemisemme turhiksi, ilman hänen antamaansa kasvua eivät meidän istuttamisemme, kylvömme ja kastelumme tuota tulosta” (Yks. ohje).     

Mikä sana toistuu päivän evankeliumissa 12 kertaa? Täytyy olla hyvin tärkeä sana, koska Vapahtajan toistaa sen kerta toisensa jälkeen. Tämä sana on 'pysyä.' Jeesus sanoo: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä”, ”Pysykää minun rakkaudessani.” 

Kristityn tärkein tehtävä on siis pysyä Herrassa: olla ja elää hänen armossaan sekä rakkaudessaan. Kristuksen oma myöntää oman heikkoutensa ja pienuutensa. Hän ymmärtää, että Kolmiyhteinen Jumala on mukana aivan kaikessa, johon hän elämässään törmää:  ”Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa” (Ef. 4:6). Yhteys Herraan on ratkaisevaa. Se ei suinkaan ratkaise, että ymmärtääkö kaikkia uskonkappaleita, kokeeko voimakkaita hengellisiä kokemuksia, mikä on kunkin elämänhistoria tai onko onnistunut noudattamaan Herran tahtoa juuri niin kuin pitäisi. Ei. Riittää kun laajakaistayhteys Kolmiyhteiseen Jumalaa on kunnossa. Se kaista ei ole megabittien, vaan megailon kaista. Tätä kaistaa pidämme yllä sanalla, sakramenteilla, rukouksella ja elävällä seurakuntayhteydellä. Ne hoitavat uskoamme silloinkin, kun se on koetteella. Oman kaistan pätkiessä yhteiset rukoukset ja toisten rohkaisut eheyttävät sisimpäämme. Oman oksan painuessa taakkojen alle saa huomata, että riippuvakin oksa kelpaa Jumalalle. Runko kannattelee. Voima tulee siitä, minkä varassa riippuu, ei siitä mitä rungolle voi antaa takaisin.  

Salattu Jumala. Tämä on päivän kirkkovuoden aiheemme. Vaikka kristitylle on avattu yhteys salatun Jumalan läheisyyteen, niin silti hän ei voi koskaan ymmärtää hänen koko suuruuttaan. Pikemminkin meidän tulisi kavahtaa sellaista uskonoppia, jossa väitetään että Jumala voidaan läpikotaisin tuntea. Paljon jää meillekin salatuksi, tuskallisen paljon. Koemme Jumalan etäisyyttä ja kätkeytymistä, etenkin elämän vaikeissa kohtaloissa. Jumalan rakkaus, läsnäolo ja johdatus eivät läheskään aina avaudu meille kuten pitäisi. Tätä epävarmuutta meidän pitää sietää, sillä se kuuluu uskoon. Mikä olisi sellainen Jumala, jonka jokaisen liikkeen voisimme aavistaa? Mitä uskoa olisi sellainen, jota ei koskaan koeteltaisi? Mitä olisi usko ilman salaisuutta, ilman sitä ihanuutta joka ulottuu yli ihmisjärjen? 

”Minä olen viinipuu, te olette oksat.”     

Tämän salaisuuden eteen polvistumme pian Herran ehtoollisella. Se on salaisuuksien salaisuus, mysteerio. Oksina saamme kallistua viinipuun runkoa kohti ja ottaa vastaan kuolemattomuuden lääkkeen: Herramme ruumiin ja veren. Teemme sen yhdessä, tasa-arvoisina oksina Herran puussa. Nöyrrymme Kolmiyhteisen Jumalan hoidettaviksi: Viinitarhurinamme on Isä, kaiken Luoja ja ylläpitäjä. Häneltä on maaperä, sade ja päivänpaiste, jotta viinipuu voi menestyä. Viinipuumme on Poika, elämän lähde ja elinvoiman antaja. Pyhä Henki kuljettaa viinipuun elämänvoimia jokaiseen oksaan ja pitää ne elävinä. Pysykäämme, veljet ja sisaret, tässä elävässä viinipuussa kaikella voimallamme ja ymmärryksellämme! Riippukaamme siinä! Aamen.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti