Saarna tapaninpäivä 26.12.2007

Luuk. 12:8-12
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    "Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
      Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava." 

Päivän epistolateksti esittelee päivän päähenkilön, marttyyri Stefanoksen. Tapaninpäivän nimi juontuukin juuri hänestä. Hänet oli valittu alkuseurakunnassa eräänlaiseksi diakoniksi, jonka tehtävänä oli auttaa kreikkaa puhuvien seurakuntalaisten köyhiä leskiä ruoka-avustuksilla (6:1-5). Stefanoksesta kerrotaan, että oli ”täynnä uskoa” ja ”Pyhää Henkeä”. Hän ”puhui Hengen voimalla viisaasti” (6:10). Lisäksi mainitaan, että hän oli ”täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansa keskuudessa” (Apt. 6:8). 

Nämä ominaisuudet hän oli selvästikin saanut Jumalalta. Ilmaus ”täynnä armoa ja voimaa” osoittaa, ettei kyseessä ole tavallinen ihmisluonteen kuvaus. ”Täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä” eivät merkitse samaa kuin ihmisen huumorintaju, iloisuus tai ahkeruus. Kuten tiedämme, ihmisen persoonallisuuden piirteet ovat synnynnäisiä, ympäristön muokkaamia tai osittain itsehankittuja ominaisuuksia. Ne nousevat ihmisestä ja ihmisyydestä itsestään. Stefanoksen ominaisuudet olivat selvästi Jumalalta saatuja. Ne tulivat hänen osakseen tämän maailman ulkopuolelta. Ne olivat hänelle lahjoitettuja. Ne olivat hänelle annettuja, jotta hän selviäisi tehtävästään. Tehtävästään julistaa ilosanomaa Vapahtajasta, Jumalan Pojasta. Julistaa sitä pelottomasti aina marttyyrikuolemaan saakka. Näin hän toteutti tarkalleen näitä Jeesuksen ohjeita: ”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä.” Hän sai rohkeuden lisäksi oikeat sanat puheeseensa kivittäjiään vastaan: ”Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava." 
    
”Jumala on rakkaus.” Tämä on Raamatun perussanoma. Se on sitä tänä jouluna, niin kuin kuin se on sitä myös vuoden jokaisena päivänä. Jos Jumala on rakkaus, voimme kysyä, voimmeko tuntea aitoa rakkautta ilman Jumalaa? Pääsemmekö todelliseen rakkauteen kiinni psykologioilla tai valmennuskursseilla? Voimmeko muokata persoonaamme siten, että alamme yhtäkkiä rakastaa lähimmäisiämme ja Jumalaa? Kristinuskon vastaus näihin kysymyksiin on selvä: emme pysty. Tarvitsemme samalla lailla Jumalaa kuten Stefanos. Elämme hänen henkensä alaisina kuten Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä” (8:9). Jumala voi lahjoittaa yhtä lailla meille samoja ominaisuuksia kuin Stefanos sai: viisautta, uskoa, armoa ja Pyhää Henkeä. Nämä saamme lahjaksi Jumalalta, jos vain käännymme hänen puoleensa. Jeesus sanoo Vuorisaarnassaan: ”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin paljon ennemmin teidän taivaallinen isänne antaa hyvää niille, jotka sitä häneltä pyytävät” (Mt 7:11). Tänään tässä yhteisessä messussa täällä Viljamissa voimme pyytää sanassa ja ehtoollisessa Jumalalta virvoitusta hengellemme. Hän antakoon meille saman hengen täyteyden ja armon kuin Stefanokselle: ”Sillä Herra ei jaa Henkeään määrämitalla” (Joh 3:34). 

Stefanos opettaa meille armolahjojen ohella myös toisen merkittävän piirteen uskostamme: tarpeen uudistua. Stefanos oli juutalainen siinä missä lainopettajat, fariseukset ja ylipapit. Hänellä oli juutalainen usko. Hän oli kuitenkin saanut Jumalalta Pyhän Hengen avulla ilmoituksen Jeesuksesta. Tämän vakaumuksen nojalla hän ei pelännyt haastaa juutalaisia uskonoppineita ja oppeja. Stefanos totesi, ettei Jumala asu käsintehdyissä temppeleissä, ja etteivät juutalaisten johtohahmot todellisuudessa noudattaneet hänen lakiaan (7:46–53). Tämä sai neuvoston raivoihinsa. He raahasivat Stefanoksen kaupungin ulkopuolelle ja kivittivät hänet. 

Stefanoksen esikuvaan katsoen meidänkin on syytä tarkastella uskoamme tarkalla seulalla. Noudatammeko Jumalan tahtoa Hengessä vai lainkirjaimen mukaan? Uskallammeko tilanteen vaatiessa haastaa vanhat pinttyneet käsitykset? Olemmeko Jumalan asialla vai omallamme?    

Uusiutumaton kirkko on kuollut kirkko. Hengessään uusiutumaton kristitty on hengessään kuollut. Elävä usko on vuoropuhelua. Se on vuoropuhelua Jumalan ja lähimmäisten kanssa. Se on omien ajatuksien haastamista ja kyseenalaistamista. Kysymmekö rohkeasti Herraltamme oikeaa tietä virren 394 tavoin: ”Minua tutki, Jumala, ja sydämeni paljasta. Syvimmät aivoitukseni taivuta, Herra, tahtoosi. Jos lienen tiellä pahalla, niin oikealle taluta”? Usko on tervettä itsetutkistelua. Uskoa on armoa, viisautta, uskoa ja Pyhää Henkeä. Usko on elävää elämää. Elävät kalat uivat tarpeen vaatiessa vastavirtaan: ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä”. Kuolleet kalat sen sijaan uivat aina myötävirtaan: ”Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä.”

Olkoon kasvomme siis kuin Stefanoksen kasvot: enkelin kasvot. Loistakoon Jumalan rakkaus meidän kasvojemme kautta lähimmäisillemme! Jumala antakoon armolahjoja meidän käyttöömme, jotta me olisimme hänen lapsiensa kaltaisia! Rukoilkaamme aina ja lakkaamatta samassa hengessä kuin Stefanos: ”Herra ota vastaan minun henkeni!” Herra tapahtukoon sinun tahtosi. Käytä minun henkeäni sinun valmistamiisi päämääriin. Annan Herra lahjani sinun käyttöösi. Vie minut oikeaa tietä perille taivaan kotiin. Aamen.”