15.8.2016

Saarna jouluaamu 25.12.2007


Luuk. 2:1-20
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. 

Meillä on tietynlainen vahva mielikuva ensimmäisen jouluyön ja jouluaamun tapahtumista. Se on kaunis ja tutun tuttu kuva. Maria on siististi pukeutunut ja levollinen, pitäen kapaloitua Jeesus-lasta sylissään. Joosef häärii taustalla liina päässään ja musta parta hyvin hoidettuna. Tallin eläimet ovat siististi paikoillaan ja tarkkailevat äänettömästi ympäristön tapahtumia. Paimenet ovat ennättäneet tulla katsomaan ja kumartamaan maailman Vapahtajaa kantaen päällään puhtaan valkoisia asujaan. Enkelit ovat kokoontuneet tallin väen ympärille, puhaltaen torviinsa ja laulaen kiitostaan Jumalalle.    

Tämä on jokseenkin se kuva, jota meille on lapsesta asti tarjoiltu. Kiiltokuvamaisen kaunis kuva. Mutta vastaako se todellisuutta? Olivatko ensimmäisen joulun tapahtumat kuitenkaan aivan tällaiset?

Matka ensimmäisen joulun tunnelmaan on syytä aloittaa Galileasta, Nasaretin kaupungista. Sieltä Maria ja Joosef lähtivät kohti Betlehemiä verollepanoa varten. Maria oli viimeisimmillään raskaana. Tämä huomioiden tuntuu varsin pöyristyttävältä, että hän joutui matkaamaan pitkän matkan osin aasin selässä, osin kävellen. Nykyisin tällaista matkantekoa pidettäisiin äärimmäisen riskialttiina niin lapsen kuin äidin kannalta, varsinkin jos kyseessä olisi Israelin kaltainen vaativa maasto. Tässä oli Marian ja Joosefin matkan ensimmäinen koettelemus, josta evankeliumeissa ei puhuta mitään. Niissä Betlehemin tallin kuvissa, joita kannamme maalauksissamme ja mielissämme ei näy merkkejä väsyneistä vanhemmista. Merkillistä, eikö totta? Eivätkö he kuitenkin olisi todellisuudessa olleet niin väsyneitä, että olisivat paremminkin olleet nukkumassa kun paimenet saapuivat?

Verollepanon aikaan Israelin maalla vallitsi melkoinen hässäkkä – se on varmaa se. Pölyä, melua ja sekasortoa oli riittämiin. Tämä olisi ollut suuri rasite raskaana olevalle Marialle ja kihlatustaan huolissaan olleelle Joosefille. Mutta seimikuvaelmassa ei näy matkan aiheuttamia tahroja kummankaan kasvoissa tai vaatteissa. Olisikohan todellisuudessa Marian ja Joosefin kasvot olleet pölystä mustat ja vaatteet likaiset? Mistä puhtoiset vaatteet olisivat tulla tupasahtaneet? 

Jeesuksen vanhempien kolmas koettelemus liittyi majapaikan hankintaan. Heille ilmoitettiin tylysti, ettei majapaikassa ollut  tilaa, vaikka Maria oli viimeisillään raskaana. Voi vain arvailla, että Joosefin itämäinen veri kiehahti kerran jos toisenkin puolustaessaan tulevaa vaimoaan tämän vääryyden edessä. Hän vaati asiaan kuuluvaa paikkaa perheelleen, mutta köyhä kun oli, ei sitä saanut. Maria sai todennäköisesti turhaan rauhoitella miestään, vaikka hän olisi ollut se, joka olisi tarvinnut tukea enemmän. Lopulta heidän oli tyytyminen talliin, jossa eläimet olivat rinnan heidän kanssaan. Eläinten äänet, haju ja hygieniataso tuskin kohottivat tunnelmaa, johon tosin tällaisessa tilanteessa ei ollut aikaa kiinnittää huomiota. Huoli lapsen selviytymisestä tämänkaltaisissa oloissa, ja ilman kätilöä, ei voinut olla vaikuttamatta Mariaan ja Joosefiin. Jeesuksen syntyessä he olisivat olleet onnellisia, mutta lopen uupuneita. Sanottaisiinko rättiväsyneitä. 

Kun vielä ajatellaan, että vieraita miehiä rupesi lappaamaan talliin aamuyöstä, likaisine vaatteineen, kurnivine mahoineen ja jäätyneine partoineen, niin ymmärtänee hyvin Marian ja Joosefin hämmentyneen tilanteen. Niin paljon oli tapahtunut, niin lyhyessä ajassa. Niinpä ei ole yllättävää, että Maria tarvitsi hieman aikaa sulatella kaikkea tapahtunutta, kuten evankeliumissa sanotaan: ”Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.”     

Nämä tapahtumat huomioiden, jotka tuovat esille Jeesuksen syntymään liittyvän karuuden ja arkisuuden, muokkaavat uudelleen kuvaamme ensimmäisestä joulusta. Se alkaa saada entistä realistisempia, todellisempia piirteitä. Tarina tulee lähelle, koska se on niin inhimillinen ja tavallinen. Jumalan Poika tuli totisesti yhdeksi meistä. Hän tuli veljeksemme maan päälle: ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa” (Fil. 2:6-7). Näin kertomus seimen lapsesta saa elää jälleen. Jouluevankeliumin kertomus ei koskaan kulu puhki. Jumalan sanan saa löytää sitä etsivän yhä uudelleen ja se virvoittaa sielun ja mielen. Tapahtukoon niin meille myös tänä jouluna!

Jeesuksen syntymä ennustettiin profeettojen kautta. Enkelit ilmoittivat syntymän Jeesuksen vanhemmille ja paimenille. Mutta seimen äärellä enkelit eivät enää olleet. Idäntietäjien ja paimenten lähdettyä väki kaikkosi. Jeesus, Jumalan Poika syntyi keskelle arkea. Hänelle koitti arki. Hän ilmeisesti eli suhteellisen normaalin lapsuuden ja nuoruuden kansansa parissa. Jumalan työhön lähdettyään hän kohtasi vastustusta, etenkin omilta kyläläisiltään. Jopa hänen vanhempansa ja veljensä eivät aluksi uskoneet Jeesukseen. Monikaan ei tuntenut Jumalan Poikaa, sillä hän ei ollut tullut tästä maailmasta: ”Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta” (Joh. 8:23). 

Paluu arkeen koitti Marialle ja Joosefille nopeasti joulun jälkeen, kuten tapahtuu meillekin. Jos Maria kohtasi kaiken kokemansa jälkeen epäuskoa, ei kai ole mikään ihme, jos me koemme samaa. Älä siis pelkää, jos joskus epäilet seimen lasta ja joulun ilosanomaa. Enkelkuorot ja torvet eivät toitota Jeesuksen syntymän ihmettä arjessamme, kuten ne eivät tehneet Betlehemin majatalon tallissakaan. Ympärivuotinen joulumme on arkista puurtamista, mutta siellä, juuri siellä Jeesus on. Tehtäväksemme jää löytää jouluevankeliumista uusia rikkauden lähteitä jaksaaksemme eteenpäin. Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymän arkisuus, vaatimattomuus ja inhimillisyys – se on meitä jokaista koskettava salaisuus. Hän tuli keskellemme meitä varten, ei itseään: ”Sillä Ihmisen Poika tuli etsimään ja vapahtamaan sitä, mikä kadonnut oli” (Joh. 19:10) 

Toivotan teille Jumalan sanan valaisemaa joulua ja uutta vuotta! Vapahtajamme on totisesti syntynyt!