Ei sotketa Jumalaa kaikkeen! (Kotimaa 5.11.2015)

Kristinusko lähtee liikkeelle siitä, että maailmassa vaikuttaa persoonallinen voima. Ajatus jumalallisesta johdatuksesta on rakennettu uskoomme. 

Mutta onko kaikki johdatusta? Voimmeko sanoa lapsensa onnettomuudessa menettäneille, että se oli johdatusta? Kuolemat terroristien kynsissä – tarkoitus niilläkin? 

Puhdas kohtalonusko tulee haastaa. Terve usko johdatukseen on eri asia kuin ylifatalismi, jossa jumalallinen väliintulo nähdään osallisena kaikessa.   

Olemme sidottuja fysiikan lakeihin. Kuolettava sairaus voi osua kenelle tahansa. Yksittäiset elämän ratkaisut johtavat onnettomiin lopputuloksiin. Tunnustamme tai emme, elämä on melkoista arpapeliä. Kukaan ei ole suojassa paremmuuttaan. Siksi kannattaa olla varovainen julistautuessaan Jumalan äänitorveksi, niin Arkadianmäellä, saarnastuolissa kuin työpaikan kahvipöydässä. Vajavainen ihminen ei tiedä paljoakaan edes Raamattu kädessä. 

Jumala ei ole pikkusieluinen ukko pilven reunalla, joka napsauttelee luunappeja lapsilleen. Se, että unohdan lompakon bussiin ei ole Jumalan tapa sanoa, että pidä tavaroistasi parempaa huolta, vaan se on omaa huolimattomuuttani. Poliittiset päätökset eivät ole osoituksia Jumalan tuomiosta tai siunauksesta. Ei sotketa Jumalaa kaikkeen.

Jumala on sallinut maailmaansa vapaan tahdon, luonut luonnonlait. Kun mannerlaatat liikkuvat, ne liikkuvat koska maankuori elää, ei jumalallisten sormenliikkeiden mukaan. Taivaan ja maan Luoja ei ole juoksupoikamme. Emme voi lopullisesti hallita elämää. 

Fatalismiin vetoaminen on laiskaa ja yksinkertaista. Vaikeinta on sietää tilannetta, johon voidaan todeta yksinomaan: ”Eihän tässä ole mitään järkeä!” Rehellisin vastaus ei ole helpoin.   

Uskon merkitys on siinä, että voimme kestää kohtaamiamme asioita, vaikeitakin. Aina on toivoa. Toivo ei myöskään rajoitu tähän maailmaan. Täällä ei ole pelkästään voittajia. Mutta kerran vielä puntit tasataan? 

Ihmisen osa. Se on täynnä selittämätöntä. Kristitty tunnustaa, ettei ole ketään parempi, armahdettuja rikollisia kaikki tyynni. Hän tietää sen, ettei kuulu omista ansioistaan eliittijoukkoon, joka saa elää elämäänsä täynnä mahdollisuuksia. Valttikortit on jostain syystä jaettu näin. Yhtä hyvin voisin olla Syyriassa perheeni menettäneenä tai kidutettuna Pohjois-Korean keskitysleirillä kuin kirkkoherrana Keski-Suomessa.

Tämä vetää hiljaiseksi. Tässä seison enkä muutakaan voi? Yksi ihminen, yksi paikka – se riittää. Ei tarvitse esiintyä vastausrobottina tai elää jumalallisten ennaltamääräyksien alaisuudessa, vaan ihmisenä, joka kamppailee sattumanvaraisuuden ja johdatuksen kiirastulessa. Jumalan Poika tuli ihmiseksi. Tulla ihmiseksi – siinä jokaiselle tavoitetta kyllikseen.