30.6.2016

Puhe Yhteisvastuukonsertissa 28.4.2016


Kristinuskon sanoma on: rakkaus on lahja Jumalan. Se on joulun sanoma, pääsiäisen sanoma, tämän päivän ja tämän konsertti-illan sanoma. 

Paavali opettaa Efesolaiskirjeessä: ”Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja” (3:17).  

Rakkautta verrataan mielenkiintoisesti perustukseen ja kasvupohjaan. Se on toisaalta arkitehtoninen termi: perustus. Vaikka rakennus on päällepäin kuinka hieno tahansa, kuten tämä seurakuntakoti tai kirkkomme, niin pohjan pitää olla kunnossa. Jos rakkaus ei määritä elämäämme, niin kaikki sen päälle rakentuva ei ole kestävää. Rakkaus on kaiken olemisemme perusta. Se on Kristus meissä. Kun sanomme, että rakkaus on elämämme perustus, niin silloin elämämme nojaa Jumalan varassa, sillä Jumala on rakkaus. 

Toisaalta Paavali kuvaa rakkautta maanviljelystermein: rakkaus on kasvupohjamme. Aivan kuten kasvit tarvitsevat maasta ravinteesta, niin tarvitsee rakkauskin elinvoimaa. Meillä on Jumalan sana, sakramentit, rukous ja seurakuntayhteys – täällä tulee ravituksi. Sitä varten meillä on seurakuntakoti ja kirkko. Että sielu saa janoamaansa sanaa. Jos näin ei käy, sisäinen minämme kuihtuu. Rakkaus on kasvupohjamme, toisin sanoen: Jumalan rakkaus on elämäni voima. Sen varassa jaksan kulkea päivän ja hetken kerrallaan. 

Eräässä perheessä oli pieni tyttö. Hän oli oikea isän tyttö – usein hän oli isänsä sylissä, kun isä hyräili hänelle lauluja tai kertoi hänelle sen, miten tärkeä hän oli. 

Yhtenä päivä isä sairastui vakavasti: hän sai aivoverenvuodon. Isä ei pystynyt enää puhumaan. Perhe oli kuitenkin vakuuttunut, että isä ymmärsi kaiken, mitä hänelle puhuttiin. Tyttö kiipesi hänen syliinsä, mutta ei kuullut hyräilyä tai rakkauden tunnustuksia. 

Tyttö kuitenkin ajatteli vanhoja hyviä aikoja ja kuunteli isänsä sydämen lyöntejä. Hän pysähtyi kuuntelemaan lyöntejä: pum, pum, pum. Samalla tapahtui jotain taianomaista: hän kuuli omiin korviinsa ihan selvästi, että lyönnit kertoivat: ”Minä rakastan sinua, pikkutyttöni.”

Jos kuuntelemme Jumalan sydäntä, ymmärrämme kuten pikkutyttö, että se lyö meille rakkauden viestejä. Kristus, Jumalan Poika, on Jumalan viesti, joka pamppailee syvällä sisimmässämme. Hän saa meidät tuntemaan eläväksi, kun tulemme seurakuntaan koolle, se lyö kun kuulemme virvoittavaa musiikkia, se lyö kun saamme viedä rakkauden sanomaa eteenpäin ja tehdä lähimmäiselle hyvää. Näemme keväässä kasvun ihmeen, siinäkin Jumalan uutta lyövä sydän sykkii. 

Tänään nämä kaikki toteutuvat. Enää ei tarvitse kuin kuunnella (hiljaisuus ja katse ylöspäin) – kyllä, siellä sanotaan: ”Olet minulle rakas.”

Kristuksen sydänlyönnit, rakkauden sanoma, ei jää pelkästään näiden seinien sisään. Se kaikuu kautta maailman ja kulkee eteenpäin. Yksi rakkauden lahjoista on, että annamme omastamme. 

Seuraavaksi keräämme kolehdin, jossa torjutaan niiden syrjäytymistä, joiden perustus ja kasvupohja on vielä kehittymässä. Vuoden 2016 YV-keräys torjuu nuorten syrjäytymistä lähellä ja kaukana, Suomessa ja Ugandassa.


Kaikkivaltias Jumala rakkauden lahjamme siunatkoon!