30.6.2016

Saarna 5. sunnuntai pääsiäisestä (rukoussunnuntai) 1.5.2016


Rukoussunnuntain saarnateksti löytyy tänään Efesolaiskirjeen kolmannesta luvusta. Jakeet 14-21 ovat rukousta efesolaisten puolesta ja heidän kanssaan. Paavali ”polvistuu Isän eteen” ja pyytää kirjeen vastaanottajille neljää asiaa:  

1) Sisäisen minän vahvistumista.
2) Kykyä ymmärtää hengellisiä ulottuvuuksia.
3) Kristuksen läsnäoloa heidän sydämissään.
4) Jeesuksen rakkauden tajuamista.

Tässä meille rohkaisevaa mallirukousta rukoussunnuntaille. Kuulkaamme Efesolaiskirjeestä: 

Ef. 3:14-21
Minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
     Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.
Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne.

Alkukielessä tässä kohdassa puhutaan sisäisestä ihmisestä. Raamatun mukaan on olemassa ulkoinen minä ja sisäinen minä. Toisen Korinttilaiskirjeen teksti kertoo hyvin mistä on kyse: ”Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti” (2. Kor 4:16-18).  

Ajattelen, että nykypäivänä tiedämme enemmän ihmisestä psyko-fyysisenä kokonaisuutena kuin antiikin aikana. Fyysinen hyvinvointi liittyy sisäiseen ja toisinpäin. Kun niiden ymmärretään kuuluvan samaan Luojan luomukseen, tulee koko ihminen paremmin huomioiduksi.      

Tämä ei kuitenkaan poista sitä, etteikö ihmisessä olisi eri kerroksia. Näkisin, että Paavali puhuu tästä ihmissielun eri tasoista. Meissä on sisäisempi taso, kaikkein pyhin ja ulkoinen minä, arkipäiväisempi saviastia.  

Sisäinen ihminen. Tämä on se taso, jossa elämme vahvimmin yhteyttä Jumalaan. Se on ihmisenä olemisemme keskus. Ehkä myös  tunne-elämän vahvimmat kokemukset kumpuavat täältä: ilo, suru, viha, tyytyväisyys. Sisäinen ihminen on paikka, jossa ajattelemme syvällisiä asioita. Siinä osassa teemme päätöksiä. Sisäinen ihminen, siellä Jeesus ja Pyhä Henki vaikuttaa.   

Monissa asioissa järjen käyttö on sallittua. Saamme tiedon ajattelemalla ja kokeilemalla, erehdysten ja onnistumisten kautta. Leveyksiä, pituuksia, korkeuksia ja syvyyksiä voidaan usein mitata. On kuitenkin asioita, jotka eivät aukea ihmisjärjellä. Ne ovat uskon ulottuvuuksia. Kun rukoilemme sisäisen ihmisen vahvistumista, pyydämme juuri, että Jumala avaisi sisältäpäin uskon salaisuuksia. Kristuksen rakkauden tajuaminen sisäisesti johtaa ymmärrykseen, joka ylittää kaiken tiedon: ”Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.”

Mietitäänpä mitä rukoilemme? Jokainen voi hetken miettiä sitä omalla kohdallaan (tauko). Kuinka usein pyydämme ihan muita asioita kuin uskon vahvistumista? Jääkö sisäisen ihmisen hoitaminen liian vähälle? Onko sisäinen minä meille se tärkein osa, tunnemmeko sen ja annammeko Pyhän Hengen sitä koskettaa?  

Maailma, jossa elämme, ei suoranaisesti rohkaise pysähtymään ja menemään pintaa syvemmälle. Se on vaikeaa kaikille. Se on vaikeaa myös kristitylle. Sen tähden on tärkeää, että puhumme toisillemme – kirkossa ja muualla – sisäisestä minästä. Miten se voi tänään? On hyvä välillä haastella terveydentilasta, sairauksista, joita lääkäri diagnosoi. Mutta ei niin, että sisäinen ihminen unohtuu: se on nimittäin se osa meistä, jonka saamme mukaamme taivaan kotiin.  Kaikki katoaa, sairaudet ja ruumiin vaivat, mutta se mikä meissä on katoamatonta, pysyy iäti. Kumpaan satsaamme?     

Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.”

Olette varmasti käyneet kodeissa, joissa kaikki on ollut järjestyksessä ja paikallaan. Kaikki on ollut hyvin, mutta jokin on puuttunut: ette ole tunteneet oloa kotoisaksi.

Onko Kristuksella samankaltainen olo sisäisessä ihmisessämme? Onko hän tervetullut sydämen kotiimme? Vai jätämmekö hänet porstuaan?  

Ainoastaan Jumala tuntee sisäisen ihmisemme. Paljon paremmin kuin me itse. Tämän rukouksen Herra kuulee ja tahtoo siihen vastata tilanteessa kuin tilanteessa: ”Jumala, vahvista sisäistä ihmistäni!” Sitä kannattaa päivittäin rukoilla. Suurin siunaus on siinä, että tätäkään rukousta ei tarvitse tehdä omassa voimassa, vaan saa jättäytyä Isän haltuun. Hän pystyy tekemään paljon enemmän kuin ymmärrämme, lohduttamaan ja antamaan sen, mikä meiltä puuttuu: ”Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.”