Ramadan on loppusuoralla, se päättyy 17. päivänä
heinäkuuta. Se opettaa, miten oleellisesti ympäristö vaikuttaa
uskonharjoittamiseen. Suomessa muslimeita haastaa kulttuuriympäristö tai
vaikkapa auringon kiertokulku. Kun ramadanin aikana paastotaan auringon
noususta sen laskuun, ovat eräät Pohjois-Suomessa asuvat muslimit ottaneet
asian kirjaimellisesti: yöttömän yön aikaan he paastoavat aamukolmesta
iltayhdeksään, ja kun aurinko rupeaa laskemaan, he paastoavat vuorokaudesta
jopa 23 tuntia. Tätä sitoutumista ei voi kuin hämmästellä ja kunnioittaa.
Konteksti eli ympäristö ohjaa uskontoja.
Koraanin syntyaikana kukaan ei ajatellut, että jonain päivänä muslimien arkeen
kuuluisi keskiyön aurinko. Mikäli tämä olisi tiedetty, se olisi huomioitu.
Auringon nousu ja lasku rajaavat aikaa. Ramadanin ytimessä ei ollut silloin –
eikä nyt – taivaankappaleet, vaan ihmisen suuntautuminen kohti Jumalaa ja lähimmäistä.
Konteksti ei tarkoita pelkästään maantiedettä.
Se on myös liikettä kulttuurien ja aikakausien välillä. Tiedämme maailmasta
paljon enemmän kuin antiikin aikana. Tiede on kehittynyt, demokratia kasvanut
monin paikoin. Vaikka finanssikriisi horjuttaa Eurooppaa, tuskin kukaan toivoo
paluuta antiikkiin. Tuolloin tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja vapaus olivat lähinnä
filosofien päiväunia.
Konteksti on muuttunut. Emme elä antiikissa.
Muutokset elinympäristössämme on otettava huomioon. Sen täytyy näkyä myös
uskossamme. Jos Lapin aurinko haastaa ramadan-tulkintaa, saman tekee monet muut
nykyajan kysymykset. Jos Raamattu tai Koraani kirjoitettaisiin tänä päivänä,
niiden sisältö olisi osin erilainen. Toisenlaiset uhat ovat nousseet: ilmaston
lämpeneminen, ylikansoittuminen, terrorismi, ydinaseet, talousongelmat, puhtaan
veden puute jne. Yhtenäiskulttuurin tilalle on tullut monikulttuurisuus.
Eettis-moraaliset kysymykset, kuten seksuaalivähemmistöjen oikeudet, olisivat
asioita, joita Paavali ja Jeesus sanoittaisivat uudelleen.
On rehellistä
tunnustaa, ettei kaikkiin kiistakysymyksiin löydy raamatullista vastausta.
Paastossa ei ole kyse ensisijaisesta ruuasta tai syömättä jättämisestä, vaan
hengellisestä harjoituksesta. Yhtä lailla vaikeat moraalikysymykset kutsuvat
katsomaan pintaa syvemmälle.
Uskonnoissa on kyse idean tavoittamisesta,
kokonaisuudesta. Uskaltavatko perinteiset kirjauskonnot, kristinusko ja islam,
irtautua (lain)kirjaimen orjuudesta, uudistua ja etsiä yhdessäkin samoja
rakkauden suuntaviittoja?
Vai porottaako keskiyön aurinko puolin ja toisin
ennemminkin kuolleita kelohonkia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti