28.6.2016

Yöttömän yön maa, islam ja kristinusko (Turun Sanomat 17.7.2015)


Ramadan on loppusuoralla, se päättyy 17. päivänä heinäkuuta. Se opettaa, miten oleellisesti ympäristö vaikuttaa uskonharjoittamiseen. Suomessa muslimeita haastaa kulttuuriympäristö tai vaikkapa auringon kiertokulku. Kun ramadanin aikana paastotaan auringon noususta sen laskuun, ovat eräät Pohjois-Suomessa asuvat muslimit ottaneet asian kirjaimellisesti: yöttömän yön aikaan he paastoavat aamukolmesta iltayhdeksään, ja kun aurinko rupeaa laskemaan, he paastoavat vuorokaudesta jopa 23 tuntia. Tätä sitoutumista ei voi kuin hämmästellä ja kunnioittaa.

Konteksti eli ympäristö ohjaa uskontoja. Koraanin syntyaikana kukaan ei ajatellut, että jonain päivänä muslimien arkeen kuuluisi keskiyön aurinko. Mikäli tämä olisi tiedetty, se olisi huomioitu. Auringon nousu ja lasku rajaavat aikaa. Ramadanin ytimessä ei ollut silloin – eikä nyt – taivaankappaleet, vaan ihmisen suuntautuminen kohti Jumalaa ja lähimmäistä.

Konteksti ei tarkoita pelkästään maantiedettä. Se on myös liikettä kulttuurien ja aikakausien välillä. Tiedämme maailmasta paljon enemmän kuin antiikin aikana. Tiede on kehittynyt, demokratia kasvanut monin paikoin. Vaikka finanssikriisi horjuttaa Eurooppaa, tuskin kukaan toivoo paluuta antiikkiin. Tuolloin tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja vapaus olivat lähinnä filosofien päiväunia.   

Konteksti on muuttunut. Emme elä antiikissa. Muutokset elinympäristössämme on otettava huomioon. Sen täytyy näkyä myös uskossamme. Jos Lapin aurinko haastaa ramadan-tulkintaa, saman tekee monet muut nykyajan kysymykset. Jos Raamattu tai Koraani kirjoitettaisiin tänä päivänä, niiden sisältö olisi osin erilainen. Toisenlaiset uhat ovat nousseet: ilmaston lämpeneminen, ylikansoittuminen, terrorismi, ydinaseet, talousongelmat, puhtaan veden puute jne. Yhtenäiskulttuurin tilalle on tullut monikulttuurisuus. 

Eettis-moraaliset kysymykset, kuten seksuaalivähemmistöjen oikeudet, olisivat asioita, joita Paavali ja Jeesus sanoittaisivat uudelleen. 

On rehellistä tunnustaa, ettei kaikkiin kiistakysymyksiin löydy raamatullista vastausta. Paastossa ei ole kyse ensisijaisesta ruuasta tai syömättä jättämisestä, vaan hengellisestä harjoituksesta. Yhtä lailla vaikeat moraalikysymykset kutsuvat katsomaan pintaa syvemmälle. 

Uskonnoissa on kyse idean tavoittamisesta, kokonaisuudesta. Uskaltavatko perinteiset kirjauskonnot, kristinusko ja islam, irtautua (lain)kirjaimen orjuudesta, uudistua ja etsiä yhdessäkin samoja rakkauden suuntaviittoja? 

Vai porottaako keskiyön aurinko puolin ja toisin ennemminkin kuolleita kelohonkia?