Saarna jouluaatto 24.12.2015

Luuk. 2:1-14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,

      maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

”Maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Rauha.

En tiedä, voisiko tänä jouluna oikein muusta saarnatakaan. Kaipaamme kipeästi rauhaa levottomassa maailmassa. Joskus aikoinaan pappi kertoi saarnastuolista kylän tapahtumat, myös uutiset maailman ääristä. Nyt sitä ei tarvitse tehdä. Tiedämme, mitä kulunut vuosi on pitänyt sisällään Suomessa ja koko telluksella. Sekavaa on. 

Kohta veisaamamme virsi 31 on hyvä esirukous jouluaatolle. Siinä ymmärretään oikein joulun todellinen lahja: ”Ei valtaa, kultaa, loistoa tuo joulu lahjanaan, vaan Luojan olkoon kunnia ja rauha päällä maan... Jo, joulunrauha, saavu, jää nyt joka sydämeen, luo toivon, ilon lämmin sää maailman kylmyyteen.”

Miksi maailma on niin rauhaton, kylmä? 

Joululomien aikana perheissä saattaa syntyä tekemisen puutetta. Kun isä katsoo telkkarista pikkuleijonien MM-turnausta, saattaa perheen pienempiä kiinnostaa muut asiat. Lapset odottavat, että vanhemmat leikkisivät heidän kanssaan. Seuraava tilannekuva saattaisi olla ihan tavallisesta suomalaisperheestä. 

---

”Iskä, voitko leikkiä mun kaa?” 

”Ihan kohta, katon vaan tän pelin loppuun.”

Viisi minuuttia menee ja poika tulee taas kysymään. Isä vastaa samalla tavalla ”ihan kohta”. Ja näin käy vielä kolmannenkin kerran. 

Isä tajuaa, ettei saa pojaltaan rauhaa, joten päättää keksiä hänelle tekemistä. Hän huomaa vanhan julisteen, jossa on maapallon kuva. Hän repii sen pieniin osiin ja sanoo pojalleen: ”No, niin. Mulla on sulle tässä pieni peli. Otappa nämä palaset ja kokoa niistä uudelleen maapallo ja sitten leikitään yhdessä.”  

Poika rupeaa innoissaan kokoamaan palapeliä. Isä ajattelee, että hänellä on ainakin puoli tuntia aikaa hengähtää ja katsoa matsi loppuun. 

Mutta eipä aikaakaan, kun poika palaa takaisin: ”Iskä, sain tän valmiiksi, joko leikitään!”

Isä nousee hämmästyksissään sohvalta ja näkee pojan kantavan ehjää maapalloa, jonka oli teipannut kasaan. 

”Miten ihmeessä sä teit ton noin nopeesti, mullakin olisi mennyt enemmän aikaa!”, isä huudahtaa.   

”Iskä, se oli ihan helppoa. Maapallon toisella puolella oli tämmöinen kuva ihmisestä. Huomasin heti sen. Kun mä laitoin ihmisen kasaan,  silloin myös maapallo tuli toisella puolella kasaan.” [näytetään kuvaa]

”Kun mä laitoin ihmisen kasaan, myös maapallo tuli kasaan.”

Sisaret ja veljet. Maapallo ei ole kasassa. Joulun sanoma on siinä, että Jumala haluaa rakastaa sen ehjäksi. Sanoma ilmoitettiin ensin Marialle ja Joosefille, kedon paimenille, idäntietäjille, myöhemmin opetuslapsille ja apostoleille. Yksi kerrallaan, ihminen ihmiseltä sanoma levisi. Ilosanoma siitä, että ”Jumalan kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Kun ihminen rakastetaan ehjäksi – niin kuin pikkupojan palapelissä – maailmalla on toivoa. Veli auttaa veljeä, sisko siskoa. Onneksi tätä tapahtuu edelleen. Jeesus on Rauhanruhtinas. Ristissä on rauha [näytetään kuvaa]. Raamatussa sanotaan: ”Kristus on meidän rauhamme... Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä” (Ef. 2:14, 17).

Rikkinäinen ihminen rikkoo toisia. Satutettu ihminen satuttaa. Näin ihmismieli toimii. Luulisi, että lapsena väkivaltaa kokenut ei haluaisi koskaan tehdä samaa toiselle. Mutta eipäs se menekään niin. Kun tietty malli on opittu, siitä on vaikea irtautua. Ihminen toistaa kokemaansa pahaa. Hyvä uutinen kuitenkin on, että tämä toimii myös toisinpäin: rakastettu ihminen rakastaa. Terve itsetunto kantaa. Sitä on vahvistettava.

Jouluna Jumala ei katso joukkoamme vain kaukaa, hän näkee jokaisen yhdessä ja erikseen. Suostummeko ottamaan vastaan hänen valmistamansa rauhan kuten toisessa Toivakan kirkon kellossa lukee: ”Sopikaat Jumalan kanssa” (2 Kor 5:20). Mitäpä jos aloittaisimme rauhan ottamalla vastuun itsestämme? Palikat sekaisin? -Pistetään oma sielunpalapeli kuntoon Jumalan armon avulla! [näytetään kuvaa ehjästä ihmisestä]

Rauha Jumalan kanssa. Rauha itsensä kanssa. Rauha toistensa kanssa. Siinä avoin jouluresepti joka kotiin – näillä aineksilla onnistuu. Lohdullisinta on, ettei rauhan keitoksen aineksia tarvitse metsästää sydäntään kauempaa. Sinne Jeesus, Vapahtaja, nimittäin kuiskaa nytkin lempeästi: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon” (Joh 14:27).