25.6.2016

Saarna juhannuspäivä 25.6.2016


Luuk. 1:57-66
Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: Ei, hänen nimekseen tulee Johannes. Toiset sanoivat: Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä. He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.
    Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: ”Mikähän tästä lapsesta tulee? ”Sillä Herran käsi oli hänen yllään. 

Kasteen yhteydessä lapsen nimenvalinta on jännä paikka. Vanhemmat keskustelevat siitä papin kanssa etukäteen. Koska papin velvollisuuksiin kuuluu huolehtiminen siitä, että kutsumanimet ovat lainmukaisia, pitääkin nimitieto olla hänellä ennen kastetoimitusta. Silloin tällöin nimestä päätetään vasta viime hetkillä. Joskus se on tullut tekstarina vähän ennen toimitusta, erään kerran kun olen ollut jo pukeutumassa papin albaan. Joka kerta nimet on kuitenkin annettu ja rekistereihin laitettu. Ja aika lailla sopuisasti.

Johannes Kastajan nimenanto ei sujunut ihan yhtä auvoisasti. Jännitettä oli ilmassa. Kaikki olettivat, että perhe seuraisi yleistä juutalaista tapaa ja nimeäisivät pojan isänsä mukaan Sakariaaksi. Mutta äiti-Elisabet ilmoittikin toisin. Evankelista Luukas kertoo: Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: Ei, hänen nimekseen tulee Johannes. Toiset sanoivat: Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä. He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: ”Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa.

Miksi Johanneksen vanhemmat toimivat näin?

Juutalaisuudessa lapsen nimi oli tärkeä ja on sitä varmasti edelleenkin. Siihen kätkeytyi sanoma: sen tuli seurata pitkää juutalaista uskonnollista traditiota. Näin Sakarias ja Elisabet olisivatkin toimineet ellei Jumala olisi puuttunut heidän elämäänsä. Luukas kertoo: ”Enkelin nähdessään Sakarias säikähti ja joutui pelon valtaan. Mutta enkeli puhui hänelle: "Älä pelkää, Sakarias. Rukouksesi on kuultu, vaimosi Elisabet synnyttää sinulle pojan ja sinä annat hänelle nimeksi Johannes.”

Enkelin ilmoituksella Jumala tahtoi osoittaa, että Johannes oli kutsuttu erityistehtävään. Hänestä ei tulisi perinteistä temppelipappia isänsä mukaan, vaan jotain ihan muuta. Luukas jatkaa enkelin ennustusta Johanneksesta: ”Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo. Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä. Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen. Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa, hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten."

Jeesuksen tienraivaaja. Se Johanneksesta tuli. Kamelinkarvaan pukeutunut erämaaprofeetta, jonka ravintona oli heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Melkoinen vastakohta perinteiselle ja maltilliselle temppelipalvelukselle, jota hänen isänsä harjoitti.

Kertomus Johanneksen syntymästä opettaa, että Jumala toimii yllättävästi, yli ihmisperinteiden ja -ymmärryksen. Mikäli kohtaamme tällaisen ilmiön, meillä tulisi olla samaa rohkeutta kuin Elisabetilla ja Sakariaalla. Rohkeutta toimia Jumalan tahtoa kuunnellen vaikka sosiaalinen paine ajaisi meitä tekemään toisin. Uskallamme haastaa perinteitä, jos se rakentaa uutta ja on Herrasta lähtöisin. Jumala on uutta luova Jumala. Hän ei ole jämähtänyt historian lehdille. Jokaisen sukupolven on ikään kuin löydettävä Jumala uudelleen sekä se, mitä hän haluaa meille nyt sanoa. Joskus se voi tarkoittaa vahvempaa sitoutumista perinteeseen, palaamista juurille. Joskus taas aivan uudenlaisen ajattelun omaksumista. En näe tässä mitään ristiriitaa: vanha ja uusi pystyvät elämään rinnakkain. Molempia tarvitaan. Luulen, että Jeesuksella oli tämä ajatus mielessään kun hän opetti: ”Jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa." (Mt 13:52).

Kaste on enemmän kuin pelkkä nimenantotilaisuus. Siinä meidät erotetaan, aivan kuin Johannes, Jumalan valtakunnan lapseuteen. Olemme opetuslapsia, apostoleita, joiden tehtävä pysyy samana sukupolvesta toiseen. Menetelmät saattavat muuttua, mutta sanoma pysyy. Kutsumme ihmisiä elävän Jumalan yhteyteen ja valmistamme Herran tulemista kuten Johannes: ”Hän kääntää Israelin kansasta monet jälleen Herran, heidän Jumalansa, puoleen. Hän kulkee Herran edelläkävijänä Elian hengessä ja voimassa, hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten."

Kaste kutsuu uudenlaiseen ajatteluun. Meidän tulee tutkia, punnita ja miettiä. Yleensä suorat ja yksioikoiset vastaukset ovat huonoja, koska ne johtavat aivot narikkaan -ajatteluun: kun asia on sitten näin, enää ei tarvitse aivonystyröitä vaivata. Se ei saa olla näin! Kristinusko on kapinaliike, joka haastaa ympäröivän maailman ja oman itsensäkin. Kaste velvoittaa jatkuvaan opiskeluun. Paavali opettaa Kolossalaiskirjeessä: ”Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen” (Kol 3:9-10).