Vanhan
testamentin suuri teema on, miten Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen
muiden kansojen keskuudesta ja miten hän on sitä johdattanut historiassa.
Siksi
Vanhaa testamenttia tulee lukea aina tämä näkökulma mielessä: Mitä se tarkoitti
ja tarkoittaa juutalaisille? Vaarana on lukea sitä pelkästään kristillisin
silmälasein, jolloin tekstien alkuperäinen merkitys jopa vääristyy.
Toisaalta
hyvin monet tekstit ovat päteviä nykypäivän kristityille. Rajoituksetta.
Kristus poisti välimuurit ihmisten ja kansojen väliltä. Hänessä ei tehdä enää
eroa: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies
vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal 3:28).
Abrahamille annettu siunaus on tullut myös Jeesukseen uskovien osaksi: ”Ja jos
te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte
periä sen, mikä hänelle oli luvattu” (Gal 3:29).
Mitä
siunauksia kätkeytyy päivän Vanhan testamentin tekstiin? Kuulkaamme se vielä
kerran:
Jes
44:1-5
Ja
nyt Jaakob, minun palvelijani, kuule,
kuule,
Israel, sinä jonka olen valinnut!
Näin
sanoo Herra, joka sinut loi
ja
jo kohdussa sinut muovasi,
hän,
joka auttaa sinua:
-- Älä pelkää, palvelijani Jaakob,
sinä
Jesurun, jonka olen valinnut.
Minä
annan vesien virrata janoavalle,
purojen
kuivaan maahan.
Minä
vuodatan henkeni lapsiisi
ja
siunaukseni vesoillesi,
ja
he versovat kuin kaislikko,
kuin
pajut purojen varsilla.
Niin yksi sanoo: ”Minä kuulun Herralle”,
toinen taas kutsuu itseään Jaakobin nimellä, kolmas kirjoittaa käteensä:
”Herran oma”, ja ottaa kunnianimekseen Israelin nimen.
Jumala
puhui nämä sanat profeetta Jesajan suulla. Israelilaiset olivat kovissa
koetuksissa ja allapäin: he kärsivät kovin Babylonian pakkosiirtolaisuudessa.
Ajat olivat kovat. Suurena vaarana oli menettää toivo. Pettäisikö Israelin
Jumala valitun kansansa? Pääsevätkö he koskaan palaamaan luvattuun maahan?
Se elämä,
mitä nyt elämme, ei ole kokonaan eri maailmasta. Koetuksissa elämme, yhdessä ja
yksilöinä. Kun juutalaiset joutuivat elämään vieraiden uskontojen keskellä,
samoin kristillinen identiteetti on puristuksissa tänä päivänä. Lukuisat
tutkimukset, ja käytännön kokemukset, osoittavat kristillisen kasvatuksen
vähentyneen kodeissa. Jos meinaa olla kristitty, siihen täytyy saada kasvatusta
ja rohkaisua. Entistä enemmän seurakunnan jäsenyys on valintaa – kuulutaanko
kirkkoon vai ei? Eletäänkö kristillisyyttä todeksi arjessa? Miten seurakuntayhteys toteutuu?
Identiteetti.
Juuri tästä
on kyse profeetta Jesajan välittämissä sanoissa. Uskovien identiteetistä. Siis
siitä, miten käsitän itseni ja miten käsitämme itsemme seurakuntana.
Kristillinen
identiteetti määräytyy suhteessa Jumalaan. Ihminen on pieni, Jumala on suuri.
Ymmärrämme, että Jumala kädessä on kaikki. Hän valitsee, auttaa ja siunaa oman
tahtonsa mukaan:
- ”Ja nyt
Jaakob, minun palvelijani, kuule, kuule, Israel, sinä jonka olen valinnut!”
- ”Näin sanoo Herra, joka sinut loi ja jo
kohdussa sinut muovasi, hän, joka auttaa sinua”
- ”Minä annan
vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan. Minä vuodatan henkeni
lapsiisi ja siunaukseni vesoillesi, ja he versovat kuin kaislikko, kuin
pajut purojen varsilla.”
Vaikka
Jumala toimii ihmisistä riippumatta, silti hän ei pakota yhteyteensä.
Raamatusta saa sellaisen kuvan, että ihminen voi vastustaa Jumalan kutsua.
Ihminen voi olla tunnustamatta syntejään,
elää ilman jumalanpalvelusyhteyttä ja antaa maailman murheiden hukuttaa
itsensä. Toinen vaihtoehto on uskoa Jumalan lupauksiin, Pyhän Hengen
uudistusvoimaan ja elää rohkeasti kristittynä
maailmassa.
Ensimmäinen
valinta vie tuhoon ja häpeään. Jälkimmäinen, uskontie, johtaa syntien
anteeksiantamiseen, Jumalan lapseuteen, väärien pelkojen häviämiseen ja Pyhän
Hengen siunauksiin.
Ihmeellinen
on siunaus, jonka saamme lukea näin äitienpäivänä. Kun pysymme uskollisina,
teemme oman osamme, niin Jumala lupaa: ”Minä vuodatan henkeni lapsiisi ja
siunaukseni vesoillesi, ja he versovat kuin kaislikko, kuin pajut purojen
varsilla.” - Siinäpä äitienpäivälahjaa kyllin itseltään Herralta!
Olkoon
uskontie kuinka kaita tahansa, sen valitsemme. Kestorukouksemme on, että Jumala
synnyttää sisäisen erämaamme eloon, että janoava saa vettä. Kristillinen
identiteetti alkaa janosta. Kaipuusta Jumalan yhteyteen. Halusta hengelliseen
muutokseen, joka ylhäältä annetaan. Tähän tarpeeseen Jumala vastaa: ”Minä annan
vesien virrata janoavalle, purojen kuivaan maahan.” Jeesus sanoo: ”Jos jonkun
on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, 'hänen
sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan”
(Joh 7:37-38).
Palestiinasta on löytynyt kaivauksissa saviastioita, joiden päällä on ollut kuninkaan nimi. Se merkitsee, että saviastian sisältö on kuulunut kuninkaalle. Muinoin orjille saatettiin tatuoida isäntänsä nimi ihoon.
Palestiinasta on löytynyt kaivauksissa saviastioita, joiden päällä on ollut kuninkaan nimi. Se merkitsee, että saviastian sisältö on kuulunut kuninkaalle. Muinoin orjille saatettiin tatuoida isäntänsä nimi ihoon.
Olemmeko reilusti kristittyjä tässä
maailmassa? Tunnustamme iloiten Herran nimeä? Olemme terveellä tavalla ylpeitä
kristillisestä identiteetistä? Saviastian sisältömme kuuluu Herralle?
Sydämiimme on tatuoitu ”Herran oma”?
Tästä kaikesta Herra puhuu lopuksi Jesajan
suulla: ”Niin yksi sanoo: ”Minä kuulun Herralle”, toinen taas kutsuu itseään
Jaakobin nimellä, kolmas kirjoittaa käteensä: ”Herran oma”, ja ottaa
kunnianimekseen Israelin nimen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti