30.6.2016

Saarna helatorstai 5.5.2016


Mark. 16:14-20
Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.

...”nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin...”

Astui ylös taivaisiin. Tähänkö pitäisi uskoa? Siihen, että Jeesus todella nousi korkeuksiin ja astui Isän tykö? - ”Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle.”

Tänään on helatorstai, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä.  Se oli tapahtumana niin tärkeä, että se on kirjattu myös uskontunnukseen. Luemme sen ääneen joka pyhä. Mutta silti kun sitä tarkemmin miettii, epäusko ajoittain vaivaa. Tapahtuiko se todella?

Epäusko. Se on elämämme suurin kamppailu. Sanotaan, että usko voittaa maailman. Usein vaikuttaa ihan toiselta, tuntuu pikemminkin siltä, että epäusko voittaa maailman. Uskoaan tarvitsee perustella, ei niinkään epäuskoa. On jopa muodikasta epäillä, naureskella uskovien höpötyksille.

Meillä on historian tapahtumat: Jeesus Nasaretilaisen elämä,  kuolema ja ylösnousemus. On apostolinen usko, joka perustuu satojen ihmisten kokemuksiin. Tiedämme kristinuskon nopeasta leviämisestä, siitä miten se saavuttaa yhä ihmisiä ja miten usko uuttaa heidän elämää tänäänkin. Tiedämme kotiseurakuntamme vaikutuksen paikkakunnallamme, se tekee keskuudessamme hyvää.

Missä tahansa oikeusasteessa todistusaineisto kallistuisi uskomisen puoleen. Usko olisi huomattavasti perustellumpi vaihtoehto, jopa tieteellisesti, kuin epäusko.  
Mutta mites onkaan? Kaikesta todistusaineistosta huolimatta monelle usko ei ole minkäänlainen vaihtoehto. Kristittykin taistelee epäuskoa vastaan tässä maailmassa ja sydämessään. Vaikka usko antaa silmät nähdä, silti epäuskon hetket iskevät. Tunnemme, koemme, olemme lukeneet ja kuulleet. Ja silti uskominen ei ole helppoa.

Kerrotaan eräästä miehestä, joka teki 1800-luvulla New Yorkissa kokeen. Hän oli hankkinut 20 dollarin aitoja kultakolikoita ja myi niitä ainoastaan 1 dollarin hintaan. Suureen ääneen hän kailotti taksojaan ja ihmeellistä tarjoustaan. Tuhannet ihmiset kulkivat ohitse, naureskelivat ja pilkkasivat häntä. Kun mies oli iltapäivällä jo lopettamassa koettaan, eräs nainen ilmestyi paikalle. Hän tutki tarkoin kolikkoa, puri sitä, kuulosteli kolikon ääntä tiputtamalla sen maahan. Pitkin hampain hän maksoi siitä dollarin ja lähti pois. Kymmenen minuuttia myöhemmin, miehen jo lähtiessä pois, nainen tuli paikalle kahden ystävänsä kanssa ja he ostivat kaikki loput kolikot. He tekivät sievoisen voiton. Seuraavina päivinä nainen ilmestyi paikalle, mutta miestä ei sen koomin näkynyt.

Kokeellaan tämä mies, Horace Greelay, halusi todistaa, että ihmiset eivät millään usko vaikka todistusaineisto olisi selvästi puolesta. Kultakolikon aitouden olisi pystynyt miltei kuka tahansa havainnoimaan, mutta se ei kiinnostanut. Epäusko oli parempi vaihtoehto kuin uskoa. Greelay, joka päätyi myöhemmin Yhdysvaltain kongressiin, painotti että monet yhteiskunnan ongelmat – kuten köyhyys – johtuivat tästä: ihmiset eivät halunneet uskoa faktoja, vaan kielsivät ne. Totuus ei kelvannut. 

Kristillinen uskomme ei kaadu todistusaineiston vähyyteen. Sen kyllä löytää jos pysähtyy, punnitsee ja pureksii, kuuntelee evankeliumin ihanaa ääntä ja ottaa sen sydämeensä kun Herra sitä ilmaiseksi tarjoaa. Jeesus sanoo: ”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. "Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen” (Mt 13:44-46).

Epäusko ei välttämättä johda aineelliseen köyhyyteen, hengelliseen kylläkin. Hengelliset aarteet, helmet ja kultakolikot jäävät poimimatta. Näkeminen on oleellista. Halu nähdä ja uskoa. Se on paras lääke epäuskoa vastaan. Charles Spurgeon on sanonut: ”Usko näkee näkymättömän, kuulee äänettömän, koskettaa käsittämätöntä ja tekee mahdottomia.”
”Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena.”  

Ylösnoussut Jeesus ravisteli hereille opetuslapsiaan. He olivat epäuskoisia, vaikka olivat kaiken todistajia. Ihmekös siis tuo, jos meidän uskomme ajoittain horjuu!

Lohdulliset ovat Jeesuksen sanat epäilevälle Tuomaalle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”

Onnellinen olet siis sinä, joka uskot vaikket fyysisillä silmilläsi näe: ”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” Sinun näkösi on syvempää. Sinulle on annettu uskon silmät. Ja kun näkö hämärtyy, epäuskon kaihi kasvaa, pyydämme Pyhältä Hengeltä: ”Anna minun nähdä!”