28.6.2016

Raamatuntulkinnan pitää elää ajassa (Kotimaa 21.1.2016)


Raamatuntutkijoiden laaja yhteisymmärrys on, että evankeliumeista vanhin on Markus. Matteus ja Luukas käyttivät sitä omien teoksiensa pohjanaan.  

Matteus ja Luukas eivät saaneet tekstejään yliluonnollisena ilmestymisenä. Kirjoittajat eivät olleet ensimmäisiä opetuslapsia. He eivät olleet Jeesuksen elämän suoria silminnäkijöitä. He kirjoittivat vain uudelleen perittyä traditiota. Mistä voimme näin päätellä? Siksi koska Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit on kirjoitettu vasta 50-60 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Välissä on ollut yksi sukupolvi, enemmänkin, kun huomioidaan ihmisten keskimääräisen elinikä 40 vuotta. Aikaa vierähti ja ajat muuttuivat. 

Mitä tahdon tällä sanoa? Sen että evankeliumit ovat jo itsessään tulkintaa. Niitä ei pidä lukea silminnäkijäkertomuksina. Evankelistat ovat pyrkineet tulkitsemaan Jeesus-traditiota niin, että se puhuttelisi heidän yhteisöjään muuttuneessa tilanteessa. Mihin uutta evankeliumi-versiota olisi tarvittu, jos pelkkä Markus olisi riittänyt? Matteus suorastaan korjaa lähdettään. Kun Jeesus julistaa Markuksessa kaikki ruuat puhtaaksi (Mk 7:19), niin Matteuksessa tämä viittaus puuttuu kokonaan. Huomio kiinnitetään perinnäissääntöjen noudattamiseen (Matt 15:20). On luultavaa, että Matteuksen evankeliumi syntyi vielä juutalaisessa perinteessä, josta Markus oli jo liikkunut pakanakristillisyyteen. Juutalaisessa kosher-kulttuurissa olisi ollut kauhistus, jos Jeesus olisi julistanut kaikki ruuat puhtaaksi. Niinpä Matteus muutti kohdan yhteisölleen sopivammaksi, juutalaisemmaksi. Vastaavia kohtia löytyy evankeliumeista yllin kyllin. Raamatun syntyhistoriaa sitovat samat kirjalliset lainalaisuudet kuin muutakin kirjallisuutta. Se on jumalallinen teos, mutta samalla läpeensä inhimillinen. 

Evankelistat tulkitsivat perinteitään, samoin teemme me. Raamatullista henkeä osoitetaan siis siinä, että asioita tarkastellaan sen mukaan mikä on rakentavaa tässä ja nyt. Otamme tosissamme yleisen tieteen ja nykyaikaisen raamatuntutkimuksen tulokset. Emme jumitu kirjaimeen, vaan etsimme merkityksiä. Tästä syystä esim. seksuaalivähemmistöjen kohdalla voi tunnustava kristitty tulla eri tulokseen kuin Raamatun kirjaimellinen pintataso antaa ymmärtää. On lupa ajatella asiasta myönteisesti eikä kielteisesti. Nykytiedon valossa meidän tulee toimia kuin Matteus ja soveltaa lukemaamme niin, että huolehdimme ennen kaikkea siitä, että rakkaus ja Kristus-keskeisyys nousevat kirjaimen edelle. Entiseen jämähtäminen on älyllistä laiskuutta ja tunnekylmyyttä.     

Edesmennyt eksegetiikan professori Heikki Räisänen sanoi haastattelussaan, että hänelle on jäänyt raamatuntutkimuksesta päällimmäisenä mieleen se, miten Raamattu vaikuttaa ihmiseen, miten he kamppailevat sen kanssa ja miten he soveltavat sitä elämäänsä. Kyse on prosessista, johon Raamatun rehellinen lukeminen ja tutkiminen vie.

Yksittäisinä kristittyinä ja kirkkona meitä kutsutaan tähän prosessiin. Se ei päästä helpolla. Se vaatii kipuilua. Mikäli lukija ei löydä Raamatusta jännitteitä, herää kysymys, onko sitä ollenkaan luettu. 

Prosessin onnellinen lopputulos voi kuitenkin olla, että usko syvenee ja kristinusko säilyttää uskottavuutensa myös länsimaalaisessa kulttuurissa. Apostolinen henki on rohkeutta ja luovuutta, jatkuvaa etsimistä. Tänä päivänä sellainen yhteisö säilyy, joka sallii kysymykset eikä yksinomaan tarjoa ennalta määrättyjä, jäykkiä vastauksia. Fundamentalismin karut hedelmät ovat nekin nähtävissä.