30.6.2016

Saarna 1. sunnuntai loppiaisesta 10.1.2016


Matt. 3:13–17
Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen kastettavaksi. Johannes esteli ja sanoi: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.” Silloin Johannes suostui hänen pyyntöönsä.
    Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. Ja taivaista kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.”

Ottakaamme tähän alkuun muutamia mielikuvaharjoituksia:

Kuvittele tilanne, jossa Jyväskylän sinfoniaorkesterin jäsenet sanoisivat sinulle: tule tänne ja soittele meille vähän ykkösviulua, niin pääsemme parempaan vireeseen.
---

Tai entä jos Jypin nuorten maailmanmestarimaalivahti Veini Vehviläinen pyytäisi, että tulisit hänen tilalleen ottamaan vähän koppeja.
---

Tai tilanne, jossa taiteilija Pellervo Lukumies olisi esittänyt toiveen, että auttaisit häntä Toivakan kirkon kattomaalauksien kanssa. 

Jyväskylän sinfonia, Vehviläinen ja Lukumies. Kaikki huipputaitureita omalla sarallaan. Eihän meistä kukaan pystyisi astumaan heidän tilalleen tai edes auttamaan – ei sitten millään!

Nyt ymmärrämme Johannes Kastajaa. Jeesus tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä kastetta. Johanneksen tunne oli sama kuin äsken meillä: eihän hän voinut ottaa sellaista paikkaa, jossa astuisi Jeesuksen, Mestarin, sandaaleihin. Siksi Johannes esteli ja sanoi: Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” Vastaava huudahdus olisi voinut toistua Jyväskylän teatterisalissa eräänä keskiviikkoiltana: ”Minähän tulin tänne kuuntelemaan teidän soittoanne ja te kysytte minua!”  

Johannes myöntyi pyyntöön vasta kun Jeesus sanoi: ”Älä nyt vastustele. Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.”

Jeesus ei kaivannut samaa kastetta kuin me. Hänen ei tarvinnut hukuttaa syntejänsä. Silti hän otti kasteen vastaan, koska näin oli tarkoitettu.

Jeesus oli Jumalan Poika. Samalla hän oli ihminen. Hän tuli kaltaiseksemme, veljeksemme. Hän samaistui syntisiin ottaen kasteen. Jeesuksen kasteen kautta syntinen saa osallisuuden hänen puhtauteensa, kuolee hänen kanssaan ja nousee uuteen elämään.  Jeesus täytti koko lain, Jumalan vanhurskaan tahdon, johon syntinen ei koskaan pysty. Kun tulemme Jeesuksen luokse, tapahtuu autuas vaihtokauppa: syntimme siirtyvät hänen kannettavikseen. Paavali kirjoittaa: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden” (2 Kor 5:21).

Jeesuksen kaste kuvaa vanhurskautumistamme. Siis sitä, miten kelpaamme Jumalalle. Kristuksen vanhurskaus luetaan hyväksemme. Lutherin mukaan kristillinen vanhurskaus muodostuu kahdesta asiasta: ensimmäinen on sydämen usko. Se on Jumalan antama lahja, joka sinussa uskoo Kristukseen. Toinen on se, että Jumala lukee tämän epätäydellisen uskon täydelliseksi Kristuksen tähden. Poikansa vuoksi Jumala ei näe sitä syntiä, joka minussa on vielä jäljellä (Galatalaiskirjeen selitys 3:6).

Luterilainen uskonkäsitys on lahjoitettua sydämen uskoa ja vanhurskaaksi julistamista Kristuksen tähden.

”Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.”

Entä me? Mitä meidän on tehtävä?

Usko on suhde. Kaste on suhde, liitto Jumalan ja kastetun välillä.  Jumala lupaa antaa syntimme anteeksi. Minä puolestaan lupaan taistella syntiä vastaan. Kastetta ei tarvitse uusia mutta joka päivä elämme sen uudelleen: vanha ihminen hukutetaan ja uusi nousee ylös.

Mikä suhde toimii, jos sen periaatteista ei pidetä kiinni? Ei mikään. Myös kasteen armoliitto vaarantuu, mikäli emme tunnusta syntejämme ja etsi Jumalan anteeksiantoa. Kaste on lahja ja tehtävä. Ne kuuluvat yhteen. Evankeliumi ei soi tässä maailmassa, jos opetuslasten orkesterissa ei ole halukkaita soittajia.

Kastetun on pidettävä huolta uskostaan. Uskova on vanhurskas ja samalla syntinen. Hän tarvitsee sairaalaa, seurakuntaa. Täällä ollaan Kristuksen suojissa. Luther jatkaa: ”Sillä synti on todellakin minussa niin kauan kuin elän lihassa; mutta nyt Kristus suojelee minua siipiensä varjossa niin kuin kana siipiensä alla ja levittää verhokseni avarista avarimman, nimittäin syntien anteeksiantamuksen taivaan. Ja sen alla minä elän turvallisena – se näet estää Jumalaa näkemästä niitä syntejä, jotka vielä ovat lihaani piintyneinä.”

Varhainen symboli kristinuskossa oli kala. Alkukirkon kristityt piirsivät kalamerkin maahan tai talonseinään, kun he halusivat tunnistaa, kuka on kristitty. Kala tulee kreikan kielen sanasta 'ichthys'. Kun tuo kreikan sana, joka merkitsee kalaa, pilkotaan kirjaimiksi, jokaisella kirjaimella on erityinen merkitys. Ensimmäinen kirjain aloittaa sanan Jeesus ja sitten muut kirjaimet merkitsevät: Kristus, Jumalan poika, Pelastaja. Tämä oli kristittyjen salainen viesti.

Kirkkoisä Tertullianus muotoili oman lauselman tuosta kala-ajatuksesta: ”Me pienet kalat synnymme vedessä, seuraten suurta kalaamme, Jeesusta Kristusta, emmekä pelastu muuten kuin pysymällä vedessä.”

Näin pääsemme kasteen teologiaan. Lauselman selityshän on: me kristityt synnymme kastevedessä Kristuksen omiksi. Jeesus on pelastajamme ja kasteessa hän kutsuu meidät seuraajikseen. Pelastumme turvautumalla kasteen armoon. Tämä on meidän turvamme.

Nouskaamme nyt ylös ja tunnustakaamme yhteen ääneen sen kristillisen uskon, johon meidät on kastettu. Teemme sen kasteen lahjasta kiittäen (viimeiset kappaleet on lainattu suoraan pastori Leena Kairavuolta: http://www.leenakairavuo.fi/saarna-martinkirkossa-13.1.2013 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti