Näkökulma-palsta (Sisä-Savon Sanomat 27.3.2006)

”Kiista ja ahneus maailman täyttää, valta ja kilpailu vahvimpien. Sorretut pelkäävät kadottavansa elämän mielen ja tarkoituksen” (VK 590:2).

Tuskin koskaan nämä virren sanat ovat sattuneet yhtä oikeaan kuin aikanamme. Maailma näyttäisi olevan täynnä kiistaa ja ahneutta. Lompakon ja osakkeiden valta puhuu. Jatkuva pudotuskilpailu on käynnissä – niin yksilöiden kuin yritysten kesken. Vahvempi voittaa ja selviää, heikompi häviää ja putoaa kelkasta. Toiset voivat yhä paremmin, toiset yhä huonommin. Kiistat, jotka ennen kyettiin ratkaisemaan paikallisesti ovat vaihtuneet monta astetta suurempiin kokoluokkiin: nyt toisella puolella maailmaa tapahtuvat muutokset heijastuvat hetkessä arkeemme täällä Pohjolan perukoilla.

Näissä tiedoissa ei ole varmastikaan mitään uutta. Ne eivät ole uutisia. Jo päiväkerhon lapset osannevat nämä nyky-yhteiskunnan ”mantrat”, joita mediassa rummutetaan aamusta iltaan. 

On toki hyvä, että asiat ovat pinnalla. On hyvä, että väärinkäytöksistä puhutaan julkisesti. Mutta miksi tuntuu kuitenkin siltä, että totuus ja oikeudenmukaisuus hukkuvat valtavaan informaatiotulvaan? Ovatko itse uutiset tärkeämpiä kuin se, että epäkohdat yritettäisiin yhdessä  korjata? Virsi 590 puhuu jälleen suullamme: ”Suola on mautonta, valheiden liejuun totuuden puhtaus hukutetaan.” 

Olisi virkistävää vaihteeksi kuulla suoraa puhetta yhteiskuntamme päättäjiltä. Miltä aito totuus, joka usein niin kovasti kirvelee, kuuloistasikaan korvissamme? Tunnistaisimmeko enää sitä? Vai onko sekin jo ajat sitten peittynyt valheiden liejuun?

Elämme maailmassa, jossa meille on jollakin ilveellä uskoteltu, ettei asioihin voi itse vaikuttaa. Epäkohdat pitää vain hyväksyä. Pitää kuulemma osata mukautua muuttuneeseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Syyllisiä haetaan tunnetusti omaa peilikuvaa paljon kauempaa. 

Näissä oloissa pelkkä uutisointi ei sinällään johda mihinkään. Valittaminen ei yksistään auta. Pelkokuvien maalailu ei ole rakentavaa. Sen sijaan täytyy toimia. Täytyy ryhtyä käytännön tekoihin epäkohtien korjaamiseksi. Kristinuskon nimissä on valitettavasti käyty monia sotia. Jokainen on ollut liikaa. 

Haluaisin kuitenkin julistaa vielä yhden sodan, sellaisen sodan, jolla uskon olevan Jumalan siunauksen. Sodan apatiaa, tunnekylmyyttä vastaan. Sodan yhteiskunnallista passiivisuutta vastaan. Sodan yhteiskunnan arvojen kovenemista vastaan. Sodan epäkohtien hiljaista hyväksymistä vastaan. Sodan  vahvojen suosimista vastaan. Sodan negatiivisuutta ja kateutta vastaan. Sodan heikkojen ja sorrettujen puolesta. Sodan totuuden ja pehmeiden arvojen puolesta. 

Tuletko kanssasi heiluttamaan tätä sotalippua?