Luuk. 15:1-10
Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä.
Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy
syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan."
Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: "Jos jollakin teistä on
sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne
yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää
sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin
tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa
kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille: näin
on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin
yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen
tarpeessa.
Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden,
niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes
löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset
ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Yhtä
lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä,
joka tekee parannuksen."
Onko
sinulla usein tavaroita kadoksissa? Häviävätkö ne mystisesti kotiin?
Tunnustan,
että olen ajoittain aika tohelo, mitä tulee tavaroista huolehtimiseen. Milloin
on avaimet hukassa, milloin lompakko ja kännykkääkin saa etsiä. Ainahan ne
löytyvät, mutta joskus on pitänyt kääntää kämppä suunnilleen ylösalaisin. Kun
on kiire ja tärkeät tavarat hukassa, niin hätähän siinä nousee. Ilman avaimia,
kännykkää ja lompakkoa kun ei kovin pitkälle nykymaailmassa pötkitä. Niiden
täytyy löytyä. Matkaa ei voi jatkaa ennen kuin ne löytyvät!
Evankeliumissa
Jeesus kertoo vertauksen eksyneestä lampaasta ja kadonneesta hopearahasta.
Paimenella oli kateissa lammas ja naisella hopearaha. Nämä olivat heille niin
arvokkaita, että molemmat olivat valmiit näkemään suuresti vaivaa niiden
löytämiseksi. Siellä kierreltiin pellot ja kalliokolot, värjöteltiin sateessa
tai porottavassa helteessä, jotta lammas löytyisi. Naisella lienee ollut jo
rautakanki valmiina, että pääsisi kurkistamaan lattialankkujen väliin, jos
hopearaha olisi mennyt sinne. Sekä paimen että nainen olivat valmiita tekemään
uhrauksia löytääkseen haluamansa. Eteenpäin ei mentäisi ennen kuin saisi
huokaista helpotuksesta: kaikki on taas ennallaan!
Vertauksen
paimen ja nainen ovat esikuvia siitä, miten Jumala toimii suhteessa meihin. Jos
lammas ja hopearaha olivat arvokkaita, niin kuinka paljon enemmän on sielujemme
pelastus! Jumala oli valmis uhraamaan jopa rakkaan Poikansa palauttaakseen
meidät yhteyteensä. Jeesuksen tehtävänä maailmassa oli, ja on edelleen, Hyvän
Paimenen virka. Jeesus tuli maailmaan, jottei kukaan jäisi kadoksiin, jottei
kukaan joutuisi hukkaan: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen
ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan
joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta” (Joh. 10:27-28).
Jeesus
opettaa: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut
kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”
Toivottavasti
viimeistään rippikoulussa opimme, että me ihmiset olemme Jumalan edessä samalla
viivalla, niin hyvässä kuin pahassa. Olemme syntisiä, vajavaisia. jotka teemme
virheitä tahallaan tai tahattomasti. Eksyneet lampaat ja hopearahat eivät ole
mitään kodittomia ressukoita tai julkisyntisiä, vaan Jeesus puhuu minusta ja
sinusta. Mekin ajaudumme kovin helposti Jumalasta etäälle. Ellei peräti kuin
kadoksiin. Olennaista on tiedostaa silloin, että vaikka olemme juosseet Jumalaa
karkuun, hän ei ole lähtenyt mihinkään. Hän pysyy vierellämme. Tapa rauhoittaa
sielunsa on silloin yksi ja ainoa: kääntyminen Herran puoleen. Rukouksena
toimii: ”Herra, löydä minut.”
Jeesus
moittii lainopettajia ja fariseuksia siitä, että he kokivat olevansa niin
hyviä, ettei heidän tarvinnut tehdä parannusta. He eivät tarvinneet omasta
mielestään kenenkään apua. Kristillisen uskon juju on puolestaan siinä, että
tunnustaa tarvitsevansa ”jeesiä”. Tunnustaa, että parannusta on synneistä
tehtävä. Tätä varten on anteeksianto. Tätä varten on Jeesuksen risti. Asenne
ratkaisee: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin
yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen
tarpeessa.”
Lontoossa
on löytötavaratoimisto, johon tulee vuosittain 150 000-200 000 kadonnutta
tavaraa vuosittain. Se tekee satoja esineitä per päivä – melkoinen
setviminen!
Jumalalle
tällaiset luvut ovat pieniä. Hänelle on joka kerta kyse yhdestä lampaasta,
yhdestä hopearahasta. Yksi ihmisyksilö merkitsee. Hän ei käsittele meitä
massoina, satoinatuhansina tai miljoonina, vaan ainutlaatuisia persoonina.
Jumala etsii meitä. Nyt.
Yhteys
Jumalaan. Se on kristinuskon tärkein asia. Emme usko Jumalaan erityisesti sen
takia, että pääsisimme taivaaseen parhaille paikoille tai pelkäisimme
helvettiin joutumista. Uskomme siksi, että meillä olisi yhteys häneen, niin
tässä ajallisessa elämässä kuin tulevassa. Sinä ja minä. Suhde Jumalan ja
ihmisen välillä.
Parannus
on tulemista Jumalan eteen. Hän vaikuttaa meissä muutoksen. Hyvä paimen kutsuu
meitä. Eksyneiden ja syntisten ehtoollispöytä on avoin. Jeesus sanoo: ”Tulkaa
minun luokseni.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti