Saarna 4. sunnuntai helluntaista 12.6.2016

Luuk. 15:1-10

Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan."

Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.

Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen."

Onko sinulla usein tavaroita kadoksissa? Häviävätkö ne mystisesti kotiin? 

Tunnustan, että olen ajoittain aika tohelo, mitä tulee tavaroista huolehtimiseen. Milloin on avaimet hukassa, milloin lompakko ja kännykkääkin saa etsiä. Ainahan ne löytyvät, mutta joskus on pitänyt kääntää kämppä suunnilleen ylösalaisin. Kun on kiire ja tärkeät tavarat hukassa, niin hätähän siinä nousee. Ilman avaimia, kännykkää ja lompakkoa kun ei kovin pitkälle nykymaailmassa pötkitä. Niiden täytyy löytyä. Matkaa ei voi jatkaa ennen kuin ne löytyvät!

Evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen eksyneestä lampaasta ja kadonneesta hopearahasta. Paimenella oli kateissa lammas ja naisella hopearaha. Nämä olivat heille niin arvokkaita, että molemmat olivat valmiit näkemään suuresti vaivaa niiden löytämiseksi. Siellä kierreltiin pellot ja kalliokolot, värjöteltiin sateessa tai porottavassa helteessä, jotta lammas löytyisi. Naisella lienee ollut jo rautakanki valmiina, että pääsisi kurkistamaan lattialankkujen väliin, jos hopearaha olisi mennyt sinne. Sekä paimen että nainen olivat valmiita tekemään uhrauksia löytääkseen haluamansa. Eteenpäin ei mentäisi ennen kuin saisi huokaista helpotuksesta: kaikki on taas ennallaan!

Vertauksen paimen ja nainen ovat esikuvia siitä, miten Jumala toimii suhteessa meihin. Jos lammas ja hopearaha olivat arvokkaita, niin kuinka paljon enemmän on sielujemme pelastus! Jumala oli valmis uhraamaan jopa rakkaan Poikansa palauttaakseen meidät yhteyteensä. Jeesuksen tehtävänä maailmassa oli, ja on edelleen, Hyvän Paimenen virka. Jeesus tuli maailmaan, jottei kukaan jäisi kadoksiin, jottei kukaan joutuisi hukkaan: ”Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta” (Joh. 10:27-28).

Jeesus opettaa: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”  

Toivottavasti viimeistään rippikoulussa opimme, että me ihmiset olemme Jumalan edessä samalla viivalla, niin hyvässä kuin pahassa. Olemme syntisiä, vajavaisia. jotka teemme virheitä tahallaan tai tahattomasti. Eksyneet lampaat ja hopearahat eivät ole mitään kodittomia ressukoita tai julkisyntisiä, vaan Jeesus puhuu minusta ja sinusta. Mekin ajaudumme kovin helposti Jumalasta etäälle. Ellei peräti kuin kadoksiin. Olennaista on tiedostaa silloin, että vaikka olemme juosseet Jumalaa karkuun, hän ei ole lähtenyt mihinkään. Hän pysyy vierellämme. Tapa rauhoittaa sielunsa on silloin yksi ja ainoa: kääntyminen Herran puoleen. Rukouksena toimii: ”Herra, löydä minut.”

Jeesus moittii lainopettajia ja fariseuksia siitä, että he kokivat olevansa niin hyviä, ettei heidän tarvinnut tehdä parannusta. He eivät tarvinneet omasta mielestään kenenkään apua. Kristillisen uskon juju on puolestaan siinä, että tunnustaa tarvitsevansa ”jeesiä”. Tunnustaa, että parannusta on synneistä tehtävä. Tätä varten on anteeksianto. Tätä varten on Jeesuksen risti. Asenne ratkaisee: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.”

Lontoossa on löytötavaratoimisto, johon tulee vuosittain 150 000-200 000 kadonnutta tavaraa vuosittain. Se tekee satoja esineitä per päivä – melkoinen setviminen! 

Jumalalle tällaiset luvut ovat pieniä. Hänelle on joka kerta kyse yhdestä lampaasta, yhdestä hopearahasta. Yksi ihmisyksilö merkitsee. Hän ei käsittele meitä massoina, satoinatuhansina tai miljoonina, vaan ainutlaatuisia persoonina. Jumala etsii meitä. Nyt.

Yhteys Jumalaan. Se on kristinuskon tärkein asia. Emme usko Jumalaan erityisesti sen takia, että pääsisimme taivaaseen parhaille paikoille tai pelkäisimme helvettiin joutumista. Uskomme siksi, että meillä olisi yhteys häneen, niin tässä ajallisessa elämässä kuin tulevassa. Sinä ja minä. Suhde Jumalan ja ihmisen välillä.

Parannus on tulemista Jumalan eteen. Hän vaikuttaa meissä muutoksen. Hyvä paimen kutsuu meitä. Eksyneiden ja syntisten ehtoollispöytä on avoin. Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni.”