30.6.2016

Puhe veteraanijuhlassa Leivonmäellä 29.4.2016


Kunnioitetut sotiemme veteraanit, sisaret ja veljet! 

Neljästä isovanhemmastani kolme olivat sotaveteraaneja. Sain pitää heidät pitkälle aikuisuuteeni ja opin tuntemaan heitä aivan eri lailla. Varsinkin isäni isä, ukkini, oli innokas kertomaan sotakokemuksista. Kunniatehtäväni on ollut saattaa heistä myös kolme haudanlepoon, lapsenlapsena ja pappina.  

Vaikka omat isovanhempani ovat olleet sodassa, ja vaikka sodista ei maailmanhistorian mittapuulla niin kauaa ole, on minun vaikea ymmärtää sota-aikaa: sen merkitystä ja sitä, millaista se on ollut.  Voin vain ajatella, mitä veteraanisukupolvi on joutunut kestämään. Myös papintyö on ollut suuri siunaus: tuskin minkään muun työn kautta veteraaniasia olisi tullut niin lähelle. Se on tullut kohti, kohti sydäntä ja siihen on pitänyt paneutua. 
Niin. Mitä jos veteraanit eivät olisi puolustaneet maatamme? Millainen maailma olisi vastassamme? 

Joku on joskus kirjoittanut: 

- Veteraania on kiittäminen, ei pappia, että meillä on uskonnonvapaus.
- Veteraania kiittäminen, ei toimittajaa, että meillä on sananvapaus.
- Veteraanin ansiota on, ei järjestöjohtajan, että meillä on vapaus kokoontua yhteen.
- Veteraanille kiitos, ei lakimiehelle, että meillä on mahdollisuus käydä tasavertaisesti oikeutta.
 - Veteraanille kiitos, ei poliikolle, että meillä on äänioikeus demokraattisissa vaaleissa.
- Veteraania kiittäminen, ei markkinavoimia, että siniristilippu heiluu itsenäisessä ja vapaassa maassa. 

Näiden totuuksien äärellä hiljentyy. Tietäen sen, millaisia voimia vastaan taistelimme, millaista totalitaarista järjestelmää vastaan,  yhteiskuntamme olisi tänä päivänä aivan toisenlainen, jos maamme olisi vallattu. Se vapaus mikä meillä tällä hetkellä, se että Suomi on ollut demokratian ja kehityksen kärkimaana, on edeltävien sukupolvien ja veteraanien ansiota. 

Jos ei olisi tehty mitä piti, jos ei olisi lähdetty… Silloin tuskin minäkään olisin tätä puhetta pitämässä. 

Suurin kiitos heille joille se kuuluu: he jotka taisteluiden jälkeen lepäävät ja heille, jotka keskellämme vielä taisteluista muistuttavat.

Veteraanijärjestöt ovat vuosikymmeniä pitäneet yllä veteraanien asiaa ja vaalineet edellä mainittua: muistuttaneet siitä, mitä etuoikeuksia sota-ajan uhraukset ovat meille tuoneet. Järjestöt ovat huolehtineet veljistä ja sisarista, tehneet sitä sydämellä ja suurella velvollisuuden tunnolla. Kiitoksella ajattelen sitä, miten upeasti se on toteutunut myös meidän keskellämme, pienissä ympäryskunnissamme. Se työ ei ole mennyt hukkaan.   

Kiitän veteraanijärjestöjä yhteistyöstä, kutsusta tulla osallistumaan ja puhumaan tähän tilaisuuteen. Onnittelen seurakuntien puolesta Leivonmäen, Joutsan, Luhangan ja Toivakan paikallisjärjestöjä tänä juhlapäivänä kun juhlimme heidän 50-vuotista historiaa – Monia armorikkaita vuosia ja Jumalan siunausta!    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti