30.6.2016

Saarna jouluaamu 25.12.2015


Luuk. 2:1-20
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
         Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
         Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.  

Koko kristillinen sanoma alkaa siis näin: 

Vanhemmat ovat köyhiä. Juuri synnyttämäisillään oleva äiti, eikä paikkaa minne mennä. Vastasyntynyt vauva, jolle ei ole kehtoa,   pelkkä eläinten ruokintaan varattu seimi. Paimenet, jotka ensimmäisinä tulivat paikalle, olivat ilman mitään vaikutusvaltaa siinä yhteiskunnassa. 

Tässä erikoisessa asetelmassa toteutuu maailmankaikkeuden ihmeistä suurin: Jumala syntyi ihmiseksi. Kristus, Vapahtaja syntyy. Suuri ja käsittämätön tuli pieneksi ja avuttomaksi lapseksi.

Onneksi ensimmäisen joulun käsikirjoitus oli Jumalan, ei ihmisen. Jos nimittäin ihminen olisi sen keksinyt, ei hän oli saattanut kuvitella Jumalan Pojalle näin alhaista tietä. Sinne olisi pakostakin yritetty änkeä glamouria ja glitteriä, silmäätekeviä ja palveluskuntaa, korkeat huoneet ja kultainen kätkyt. Mutta miten alas Pyhä Jumala armonsa toikaan! Ei niin vähäistä, etteikö se olisi kelvannut taivaan kuninkaan näyttämöksi. Martti Luther tajusi syvällisesti tämän kirjoittaessaan Enkeli taivaan -virren: ”Sä köyhäks tulit, rikkahin, sua kuinka kyllin kiittäisin. Ah Herra, joka kaikki loit, kuin alentaa noin itses voit ja tulla halpaan seimehen heinille härkäin, juhtien! Vain heinät on sun vuoteenas, oi Herra, taivaan kuningas, vaikkeivät kultavaattehet sun oisi valtas arvoiset” (VK 21).   

Jeesuksen syntymä toteuttaa samaa logiikkaa kuin koko hänen elämänsä: hänessä Jumala pyöräyttää melkein kaiken päälaelleen. Se mikä ihmisten silmissä on arvotonta, se saakin Herralta kunnian. Jumala toimii siellä, missä ihminen ei sitä odota. Maailma yllätetään, pelastus heilahtaa Betlehemin tuppukylästä, ”yhden tähden” majatalosta. 

Vaihtokaupassa, jossa meille lahjoitetaan armo, rakkaus ja pelastus, me emme voi antaa Kaikkivaltiaalle mitään, mitä häneltä uupuisi. Väärin luulemme, jos luulemme Herran kiinnittävän katseensa siihen, mikä on keskuudessamme keskinäisen vertailun ja kilpailun kohteena. Meidän mahtimme ei voi kilpailla seimenlapsen kanssa. Luther jatkaa: ”Näin näytät esimerkilläs, ettei sun kelpaa edessäs ei kunnia, ei korkeus, ei valta, kulta, rikkaus.”    

”Köyhyys on lähes aina ihmisen oma vika, ja lähes jokainen köyhä on yhteiskunnan rupusakkia.”

”Köyhä ei pysty huolehtimaan omasta terveydestään, ja kiinnostuskin siihen sekä ulkonäköön on täysin lopahtanut.”

Nämä poiminnat ovat joulun alla Helsingin Sanomissa ilmestyneestä köyhyyskyselystä. Vaikka nettikyselyt ovat totuudellisuudessaan arveluttavia, niin jotain nämä kommentit kertovat. Arvot ovat koventuneet. Köyhyyttä ja ihmisen huonoa menestystä pidetään monen mielestä tilana, joka on itse aiheutettua. Yllättävän monella on kuva, jossa vähäosaisten koettelemukset ovat järjestään heidän omaa vikaansa ja epäonnistumiset itsensä syytään. Ajattelussa lähdetään liikkeelle siitä, että ihminen on oman onnensa seppä, jokainen oman kohtalonsa yksinvaltias. 

Olen kanssanne tästä kehityksestä huolissani. Vähäosaisuus ei johdu ihmisen yksiselitteisestä surkeudesta, vaikka siihen kuinka haluaisi joku uskoa. Yhteiskunnallinen asema säätelee toimintaamme huomattavasti vahvemmin kuin mikään varsinainen vapaa tahto, ja siksi ihmisten henkilökohtaisilla ansioilla on erittäin rajallinen merkitys niin rikkauteen kuin köyhyyteenkin (Roy Sandbeg, Mielipide HS 23.12.2015). 

Mitä tämä tahtoo sanoa? 

Joulunsanoma on tarkoitettu kaikille. Erotuksetta. Se, että ihminen saa ottaa vastaan ilosanoman nyt ja elämän evääksi joka päivä. Sanotaanhan rakkaassa joululaulussa: ”Luo köyhän niinkuin rikkahan saa, joulu ihana! Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa! Sua halajan, sua odotan, sä Herra maan ja taivahan. Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo!”

Meidän pitää varoa ajattelussamme raja-aitojen pystyttämistä. Ihmisiä ja heidän arvoaan ei saa lokeroida varallisuuden, iän, sukupuolen, rodun, sukupuolisen suuntautumisen, koulutuksen, ei minkään eriarvoistavan määritelmän nojalla. Tämä pitäisi olla selvää pelkästään jouluevankeliumin mullistavan sanan äärellä. Siis sen, että ”vanhemmat olivat köyhiä. Synnyttämäisillään oleva äiti, jolle ei paikkaa, vauva seimessä, rupusakkiin kuuluneet paimenet.” Ei Jeesuksen myöhempikään elämä voittokulkua ollut, palmusunnuntain Hoosiannaa lukuun ottamatta. Koditon ja ihmisten hylkäämä seimenlapsi kärsi kovan kohtalon: ”Ristillä rinnalla ryövärin nukkuu uhri puhtahin. Enkelparven tie kohta luokse vie rakkautta suurinta katsomaan.” 

Jumala toimii yllättävästi. Hänet löytää alhaalta, sieltä mistä luulisi kaiken valon kadonneen. Kun kohtaamme kaikki ihmiset ja näemme heissä ”Marian, Joosefin, paimenet, köyhän Jeesus-lapsen”, se puhuttelee. Emme ole koskaan pelkästään auttajia, niin että toinen olisi toista ylevämpi, vaan pohjimmiltaan samanlaisia ihmisiä kaikki tyynni. Yhteinen kohtaaminen luo elämää, saaja auttaa antajaa ja toisinpäin. Jospa Jumala puhuttelee meitä siinä, miten suhtaudumme erilaisiin ihmisiin, eri uskontoihin ja kulttuureihin. Löytäisimmekö Jeesuksen paremmin, jos etsisimme häntä sellaisista paikoista, missä hän syntyi. Alhaalta käsin. Mikä on se keto, jossa voimme kuulla enkelten laulun, talli jossa ilo syntyy? 

”Jeesus tuli köyhäksi, jotta me rikastuisimme hänen köyhyydestään” (2. Kor 8:9). Tässä ei puhuta aineellisesta rikkaudesta, vaan hengellisestä. Pahin köyhyys on hengettömyyttä. Tätä köyhyyttä poistamaan tuli Jumalan Poika. Hän tuli juuri siksi, koska kukaan ei ole oman onnensa seppä, koska emme ole kohtalomme yksinvaltiaita. Iankaikkinen kohtalomme on Jumalan varassa.

Ottakaamme sydämen rikkaudeksi joulun lahja virren sanoin rukoillen: ”Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnokses sydämein. Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa.”