27.6.2016

Saarna apostolienpäivä 26.6.2016


Luuk. 5:1-11
Kun Jeesus eräänä päivänä seisoi Gennesaretinjärven rannalla ja väkijoukko tungeksi hänen ympärillään kuulemassa Jumalan sanaa, hän näki rannassa kaksi venettä. Kalastajat olivat nousseet niistä ja huuhtoivat verkkojaan. Jeesus astui toiseen veneistä ja pyysi Simonia, jonka vene se oli, soutamaan rannasta vähän ulommaksi. Sitten hän opetti kansaa veneessä istuen.
    Lopetettuaan puheensa Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." Tähän Simon vastasi: 'Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket." Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota. Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: " Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies.”Hän ja koko hänen venekuntansa olivat pelon ja hämmennyksen vallassa kalansaaliin tähden, samoin Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, jotka olivat Simonin kalastuskumppaneita. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.”He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.


”Ei kyllä millään jaksaisi!” Tunnustan, että ajoittain tällainen ajatus hiipii mieleen, kun saa pyynnön jonkinlaisen palveluksen tekemisestä. Joskus syynä on peruslaiskuus, joskus rättiväsymys: ei kerta kaikkiaan jaksa. Vaikka palvelus auttaisi myös itseäni, niin epäilykset heräävät: Onko tästä mitään hyötyä?

Kaikkein vaikein tilanne on silloin, jos pyydetään tekemään ihan päinvastoin kuin on tottunut. Asia jonka osaat rutiinilla, niin toinen haluaisi nähdä sen toisin. - Onko tässä nyt mitään järkeä?

Pietari oli ammattikalastaja. He olivat kalastaneet Gennesaretin järvellä koko yön. Yö olikin suotuisa aika kalansaalista metsästää. Yöllä ja suht' lähellä rantaa, jonne kalat tulevat syömään – silloin homma toimii. Pietarilla ja kumppaneilla ei ollut kuitenkaan onni myötä: verkkoon ei ollut tarttunut yhtään eväkästä. Kokemus oli eräänlainen pienoiskonkurssi: Milläs sitä nyt tullaan toimeen ja perheet elätetään? Valtavassa harmituksessa miehet joutuivat selvittelemään rannassa verkkonsa ja pesemään ne. Väsyneet, ärtyneet miehet – nälkäisetkin totta kai. Tähän tilanteeseen saapui Jeesus.

Ja mitä Jeesus pyytää? Keskellä päivää, jolloin kalastaminen oli epäedullista, hän pyytää miehiä menemään syvään veteen, jossa kalaa ei ainakaan ollut. Täysin oppikirjan vastaista ajattelua! Helppo kuvitella Pietarin ilmeet, eleet ja ajatukset: Onko tässä mitään järkeä? Ei kyllä millään jaksaisi lähteä turhaan järven selälle ja sitten setviä ja putsata verkot taas uudelleen!

Kaikesta nurkumisesta huolimatta Pietari uskoi Jeesuksen sanaa ja totteli häntä. Hän sanoi ”kyllä”: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.”

Kannatti uskoa. Pietari souti syvään veteen ja sai sellaisen kalansaaliin, josta puhutaan yhä tänä päivänä: ”Näin he tekivät ja saivat saarretuksi niin suuren kalaparven, että heidän verkkonsa repeilivät. He viittoivat toisessa veneessä olevia tovereitaan apuun. Nämä tulivat, ja he saivat molemmat veneet niin täyteen kalaa, että ne olivat upota.”

Ihmettä suurempi kokemus oli se, mitä Pietari koki sisällään. Siellä liikahti jokin. Hän tunsi Jeesuksen läheisyyden. Vapahtajan, Jumalan Pojan. Hän tunsi oman pienuutensa hänen rinnallaan: ”Tämän nähdessään Simon Pietari lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi: 'Mene pois minun luotani, Herra! Minä olen syntinen mies'.”

Liikutuksesta seurasi muutakin. Pietari sai uuden identiteetin ja tehtävän: ”Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja.” Kokemus oli niin voimakas, että Pietari, Jaakob ja Johannes jättivät entisen elämänsä niiltä sijoiltaan ja läksivät Mestarin matkaan: ”He vetivät veneet maihin ja jättäen kaiken lähtivät seuraamaan Jeesusta.”  

Evankeliumikirja kertoo: ”Tänä sunnuntaina (6. shel) muistellaan kaikkia apostoleja. Sunnuntain tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja opetuslapsen tehtävästä laajemminkin. Kristus on katsonut myös meidät arvollisiksi osallistumaan työhönsä. Kuuliaisina Jumalan sanalle olemme osallisia uudesta elämästä Kristuksessa.”

Katsomme Pietariin ja muihin apostoleihin kiitoksella. Muistelemme heitä. He uskoivat ja tekivät sen mukaan. He jättivät vanhan taakseen, vaikka saivat kuulla siitä pilkkaa ja kummeksuntaa. Mikä sinä luulet olevasi? Eikö olisi ollut parempi jäädä kalastajaksi kuin leikkiä saarnamiestä? He kokivat vainoja ja monet heistä menettivät henkensäkin uskonsa tähden. Mutta he eivät menettäneet itseään, identiteettiään, sitä mitä he olivat. ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Matt 16:26).

”Kristus on katsonut myös meidät arvollisiksi osallistumaan työhönsä. Kuuliaisina Jumalan sanalle olemme osallisia uudesta elämästä Kristuksessa.”

Apostolien työ jatkuu. Palvelemme omalla paikallamme. Ymmärrettävästi välillä turhauttaa ja väsyttää, mutta Herran seuraaminen palkitsee. Sanomme Herralle ”kyllä”. Silloin saat olla oma itsesi, saat olla lähellä Jeesusta. Saat elää uutta elämää hänessä. Se on parasta mitä tässä maailmassa on. Ihmisten kalastajan tehtävä toteutuu olemalla seurakunnassa, tukemalla lähetystyötä ja rukoilemalla sen puolesta, osallistumalla siihen mahdollisuuksien mukaan. Intohimoa ja rohkeutta tarvitaan. Pilkkaa saatat kuulla, siitä että miksi se seurakunta nyt on niin tärkeä, ja eikö vähempikin riittäisi? Mutta sisäistä kutsua kannattaa kuulla. Olla uskollinen sille.  Se on Jeesuksen ääni. Se kutsuu syvempään yhteyteen itsesi, Jumalan ja lähimmäisen kanssa. Syvemmältä löytyy aarteita, ihmeitä: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti