30.6.2016

Saarna itsenäisyyspäivä / 2. adventtisunnuntai 6.12.2015


Ef. 6:10-18
Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.
Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. 

Paavo Ruotsalainen puhui usein uskovasta sotamiehestä. Hän kehotti: ”Kysykää usein toisiltanne: 'Miten sotanne laita on'? --- Kun yhteen tulette ystävien kanssa, te ette koskaan rohkene ensimmäiseksi toisiltanne kysyä: 'Kuinka sinun sotasi laita nyt on?'”  

Ymmärrämme, ettei Ukko-Paavo puhunut tavallisesta sodasta. Hän puhui hengellisestä sodankäynnistä. Siitä kamppailusta, jota sisällämme käydään. Meidän tulee tehdä kaikkemme, jotta terrori ja sodat saataisiin maailmassa kuriin. Näkyvät teot saavat kuitenkin polttoaineensa näkymättömästä: arvoista ja asenteista, hengellisestä sodankäynnistä, jota käydään yksilöiden ja yhteisöjen sisäisessä maailmassa. Keskellämme on pahuutta, jotain sellaista mikä ei selity pelkästään sosiaalisin syin. Se nousee langenneesta ihmiskunnasta mutta myös persoonallisesta pahasta: ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.”

Tänään itsenäisyyspäivänä  hiljattain edesmennyt sotiemme veteraani, ja kansan suursuosikki, Hannes Hynönen neuvoo meitä näin: ”Sen haluaisin sanoa, että luottakaa Jumalaan ja opettakaa se luottamus myös lapsillenne.” 

Luottamus ja turvautuminen Jumalaan, siis usko, on paras taisteluvarustuksemme tässä maailmassa. Paavali opettaa samoin: ”Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä... Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.”

Kristillinen elämäntapa, toisin sanoen Jeesuksen seuraaminen, kantaa arjessa. Se tarkoittaa oman hengellisyyden hoitamista niin yksityisesti kuin seurakunnassa. Jumalan sana tulee lihaksi ajatuksissamme ja teoissamme. Elämme totuudellisesti ja tuomme esille myös vajavaisuutemme. Paavali opettaa: ”Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana.” 

Jotta ihminen kasvaa ja kypsyy, tarvitaan taistelua. Liian helppo elämä tuo harvoin onnea. Sotien jälkeinen jälleenrakennuksen aika oli myös Hannes Hynöselle tärkeä ajanjakso. Se oli hänelle henkisen selviytymisen ja saavuttamisen aikaa. Keskusteluissa hän muistutti usein, että meillä suomalaisilla oli tuolloin jotain paljon vahvempaa kuin materia. 

Henkinen perintö oli tärkein: ”Silloin haluttiin antaa lapsille parempi tulevaisuus, mutta sillä ei ymmärretty helpompaa tulevaisuutta”, totesi Hynönen eräässä haastattelussa.

Parempi tulevaisuus ei tarkoita helppoa tietä. Se tarkoittaa kasvun tietä. Usein kristityn kasvusuunta on alaspäin, nöyryyteen ja hiljaisuuteen, Jumalan ja lähimmäisen kunnioitukseen. Se on sen myöntämistä, ettei hengellisessä taistelussa eikä arjen puristuksesta selvitä omin voimin. ”Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen”, sanoo Paavali. Myös rukoukseen tarvitaan henkistä apua ylhäältä: ”Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.” Koettelemuksista voi seurata hyvää, kun säilytämme uskomme. Paavo Ruotsalainen ja Hannes Hynönen tiesivät Ukko-Paavon opetuksen omakohtaisesti: ”Kärsi vaivaa niin kuin luja Kristuksen sotamies, jos Jumalan viisaus sen hyväksi näkee, että hän puhdistaa heikkoa uskoa kiusausten kovuudella”.

Tänään on myös toinen adventtisunnuntai. Sen sanoma on siinä, että seurakunta odottaa Kristuksen tulemista kunniassaan aikojen lopulla. Sama on kuvattuna Toivakan kirkon kattomaalauksiin. Toinen adventti kertoo, että meillä on myös toinen isänmaa. Yksi on täällä maanpäällä, rakastamme sitä ja tahdomme tehdä työtä sen hyväksi. Toinen on taivaassa ja se on odotuksemme ja kaipuumme kohde. Tuskin kukaan osaisi sanoittaa kahden maan kansalaisuuttamme paremmin kuin Hannes Hynönen: ”Olen joskus ajatellut, että ihminen, joka elää kuin suomenhevonen, elää itseään ja muita varten hyvän elämän. Suomenhevonen on luotettava: se ei säiky vähästä ja jaksaa aina uskoa siihen, että kun tämä työ on tehty, koittaa ansaittu levon hetki.”

Lepo on edessäpäin. Mutta nyt on rakkauden tekojen aika. Ja kysykäämme usein toisiltamme: ”Kuinka sotasi laita on?”, ”Onko sotavarustuksesi kunnossa?”