2.7.2016

Puhe pyhäinpäivän musiikkihartaudessa 2.11.2007


Paavali kirjoittaa 1. Kirjeessään korinttilaisille näin: ”Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä.”

Tämä ajatus sopii hyvin myös tähän päivään, pyhäinpäivään. Vaikka menneet sukupolvemme ja autuuteen kutsutut omaisemme eivät olekaan ruumiillisesti läsnä, niin hengessä he ovat kanssamme. He eivät ole suinkaan poissa, vaan aivan lähellä. Ikävä ja muisteleminen tuovat rakkaamme elävästi sydämiimme. Kaipaus pitää muistomme vireänä, kantaen vainajamme keskellemme. Niilo Rauhala on kirjoittanut viisaasti: ”Miten voisi olla poissa se, jonka kaipaus kantaa keskellemme vahvoilla käsivarsillaan!” 

Tämänkaltainen suru, rakkaimpiaan kaipaava suru, on Herran mielen mukaista. Herra ei jätä ketään hänen puoleensa kääntyvää surussaan yksin, vaan lupaa heille lohdutuksen: ”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.” Jo tässä ajassa haavamme alkavat parantua Herran hoidossa. Saamme hoidattaa itseämme Jumalan edessä seurakunnassa, perheidemme ja ystäviemme  parissa. Lopullisen tervehtymisen saamme kuitenkin kokea vasta kuoleman rajan tuolla puolen. Tähän tarvitsemme kärsivällisyyttä. Uskon, toivon ja rakkauden täytyy olla matkaeväitämme, mikäli mielimme päästä määränpäähämme. Toivomme hartaasti, että perille päästyämme nämä Raamatun sanat toteutuvat omalla ja lähimmäistemme kohdalla: ”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi” (Jes 58).

Tänään kirkkovuoden aiheena on ”Pyhien yhteys.” 

Tätä yhteyttä olemme tulleet tänä iltana kirkkoon vaalimaan. Musiikki, hiljaisuus, Jumalan sana ja rukous johdattelevat meitä kohtaamaan sitä toista maailmaa, jota ei aistihavannoin voi havaita. Maailmaa, johon monet meidän pyhistä on jo kutsuttu asumaan. Tarvitsemme sydämen uskoa, joka antaa rohkeuden nähdä elämää uskon silmin. Ymmärrämme, että matkamme pitää sisällään paljon enemmän kuin kiivastahtinen elämänrytmimme meille uskottelee. On olemassa toinen maailma, Jumalan näkymätön valtakunta, joka odottaa hetkeä tullakseen esiin kaikessa täyteydessään. Tähän tulemiseen on valmistauduttava. Siksi tahdomme pitää jatkuvasti yhteyttä tulevaan valtakuntaamme ja kuunnella sen ääntä. Kutsu kotiin voi käydä minä hetkenä tahansa ihmiseen katsomatta. Se voi olla tänään, kuten ristinryöväri sai sen autuaasti kokea: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani Paratiisissa."

Jokaisessa viettämässämme messussa ennen Pyhä-hymniä sanomme: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.” Ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa – voitteko kuvitella, että enkelit ja kaikki pyhät laulavat kanssamme yhdessä Jumalan kiitosta! Pyhien yhteys ei näin ollen ole vain hyväuskoisten höpinää, vaan täyttä totta. Millainen pauhu kirkoissamme oikeasta onkaan, kun koko taivas laulaa Jumalan kunniaa! Uskossa kuolleet omaisemme laulavat siinä missä mekin. Erityisesti alttarilla, Jumalan läsnäolon paikassa, saamme kokea yhteyttä voittaneeseen seurakuntaan. Ehtoolliselle polvistuessamme voimme hyvin ajatella, että nekin omaisemme ovat vierellämme, jotka eivät ruumiillisesti ole läsnä. He sanovat taivasten valtakunnan lohduttavalla äänellä meille näin: ”Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä.” Aamen.