2.7.2016

Puhe hautausmaan talkoopäivässä 10.5.2006


Tänään saamme todella kiittää Herraa. Hänen luomakuntansa avautuu edessämme kaikessa kauneudessaan. Hänen lahjoittama luonto herää eloon. Hän antaa sille kasvunsa ja siunauksensa. Hän vuodattaa maailmaansa rakkautensa. Hänen kätensä lepää luomakuntansa, meidän päällämme.

Kaikella luodulla on tarkoitus. Mikään, minkä Herra on luonut, ei ole luotu turhaan tai ilman Jumalan suostumusta. Kaikki näkyvä on saanut alkunsa hänestä ja hänen hyvästä tahdostaan. Kuulimme luettavan Sanasta: ”Kaikki, mikä on olemassa, on sinun tahdostasi luotu.”    

Herra ei ole kuitenkaan luonut kaikkea näkyväistä ainoastaan kerran, maailman alussa, vaan hän luo jatkuvasti uutta ja ylläpitää vanhaa. Hän ei lepää, vaan uudistaa alituiseen kättensä töitä. Jumalan jatkuva luomistyö ei ole meidänkään ulkopuolella. Hän luo meissä uutta. Hän uudistaa niin maan kuin meidän kasvot hengellään: ”Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää, näin uudistat maan kasvot.”

Herran armosta ja hyvyydestä olemme riippuvaisia. Hetkeäkään emme olisi olemassa, jos Herra ei niin tahtoisi. Ilman eläväksi tekevää henkeä ja hänen kaikkialle yltävää katsetta olisimme kuolleita ja vailla toivoa: ”Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. Kun käännyt pois, ne hätääntyvät, kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat ja palaavat maan tomuun.” 

Jumalan kädestä otamme hyvän ja pahan. Hänen kädestään otamme ruumiin ja sielun ravinnon. Vain hän voi antaa meille sellaista ruokaa, joka vie pois ikuisen nälän, kaipuun pyhyyttä ja Herraa kohtaan: ”Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan.”

Tänään näissä talkoissa toimimme Jumalan työtovereina. Toteutamme hänen käskyään maan hoitamisesta ja varjelemisesta. Hänen tahtoaan me haluamme noudattaa. On Jumalan armoa, että saamme tehdä tätä Herran työtä yhdessä, yhdessä seurakuntana. Saamme tuottaa iloa itsellemme ja toisillemme. Tiedämme sydämessämme tekevämme arvokasta ja Jumalan mielen mukaista työtä. Yksikään lapion tai harjan heilautus ei ole Herran silmissä turhaan. Herramme antakoon tämän varmuuden sydämiinne. 

Herramme on järjestyksen Jumala. Hän tahtoo, että hoidamme sitä, minkä olemme lahjaksi saaneet.  Seurakuntana voimme olla myös esimerkkinä ja osoittaa, että tahdomme pitää huolta vainajistamme, pihoistamme ja tiloistamme. Tuottakoon työmme iloa ja sydämen rauhaa kaikille, jotka hautausmaalla vierailevat! Tarttukaamme siis ilolla lapioihin ja haravan varsiin!