15.8.2016

Saarna 16. sunnuntai helluntaista 31.8.2008


Luuk. 10:38-42
Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua." Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois." 

”Jos vieraasi lähtee luotasi nälissään, niin hän ei tule koskaan takaisin”, ”Hyvät ystävyyssuhteet lähtevät vatsalaukusta.”

Näin kuuluu kaksi sananlaskua, jotka ovat käytössä erään heimon keskuudessa Ugandassa, Afrikassa. Ne kertovat meille osuvasti, miten tärkeänä vieraanvaraisuutta heidän kulttuurissaan pidetään. Hyvä, runsas tarjoilu on yksi olennaisimmista osista tässä tapahtumassa. Kylävieraat muistavat sen pitkään. Talonväen vaivannäkö palkitaan ja heidän maineensa saa kiiriä kauas hyvän kellon tavoin. 

Tuskin kovin kaukana oltiin tästä afrikkalaisesta ajattelusta pienessä Betanian kylässä, jossa asuivat siskokset Martta ja Maria sekä heidän veljensä Lasarus. Myös heidän kotonaan vieraita tahdottiin palvella parhaan mukaan. Varsinkin silloin, kun vieraaksi saatiin niinkin arvostettu saarnamies kuin Jeesus Nasaretilainen. Ehdottomasti parasta tahdottiin tarjota. Ei siis mikään ihme, jos talon naisväelle pukkasi vähän stressiä kestitsemisen suhteen. Kiirettä piti ruuanlaitossa ja palvelu vaati voimia. Tästä johtuen Martta-sisko alkoi oirehtia. Kaiken kiireen keskellä hän turhautui siihen, että Maria-sisko se vaan kuunteli Jeesusta eikä tehnyt mitään häntä auttaakseen. Tämän asian hän toi vieraansa tietoon. Luonnollisesti Martta odotti saavansa kannalleen Jeesuksen tuen, mutta toisin kävi. Taisi olla Martalle kovin katkera pala nieltäväksi, ainakin aluksi. Jeesuksen sanat kävivät nimittäen suoraan häntä kohti ja puolustivat Marian valintaa: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Tekstin sanoman kannalta on tärkeää ymmärtää, ettei Jeesus yleisellä tasolla mitenkään aliarvioinut Martan palvelutehtävää.  Toisten palveleminen, kuten vaikka ruuanlaittaminen, on mitä parhainta lähimmäisenrakkautta. Jeesus ei olisi ajatellut tästä asiasta toisin. Laajemmankin tekstiyhteyden valossa näyttäytyisi perin oudolta se, että Jeesus olisi ajatellut Martan toimia vähempiarvoisempina, sillä olihan hän oli juuri päättänyt vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Tämä vertaus jos mikä, korostaa alttiutta auttaa ja palvella lähimmäistä. Ja tiedetäänhän Jeesuksen itse sanoneen: ”autuaampi on antaa kuin ottaa” (Apt. 20:35). 

Martan virhe ei siis ollut toisten palveleminen, vaan siskonsa moittiminen ja asioiden virheellinen tärkeysjärjestys. Kateus oli myös taatusti hänen mielessään. Hän yritti vedota aikansa perinteisiin tapoihin, jotta Maria olisi joutunut jättämään Jeesuksen seuran. Jeesus käänsi kuitenkin kaiken toisin ja asetti taivasten valtakunnan aarteet kaiken edelle: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan” (Matt. 6:33).

Jeesus tuli rikkomaan raja-aitoja. Hän ei sallinut kenenkään joutua taivasten valtakunnan sanoman ulkopuolelle. Ne, joita muut karsastivat, hän otti luoksensa. Hänen sanaansa saivat kuulla niin pakanat, julkisyntiset, naiset ja lapset. Edes jalkojensa juuresta, paikalta jonka ajateltiin kuuluvan yksinomaan miespuolisille opetuslapsille, hän ei hätistänyt Mariaa pois. Jeesus eli oppinsa todeksi, ja välitti sen eteenpäin. Apostoli Paavali sai Jumalan armosta tiivistää sen kauniiksi sanomaksi, joka puhuu meille edelleen: ”Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” (Gal. 3:28). 

Herra ei siis aseta mitään muureja sanomalleen, vaan se kuuluu kaikille. Mutta entä me? Olemmeko estelemässä toisia pääsemästä Jeesuksen jalkojen juureen? Pidämmekö vähemmässä arvossa sanankuulossa olemista kuin jatkuvaa ahertamista ja hätäilyä? Uskallammeko itse löytää ja valita hyvän osan?

Maailmamme on täynnä sosiaalisia paineita ja odotuksia. Roolimallit ja stereotypiat sitovat meitä. Vanhemmat odottavat yhtä lapsistaan, puolisot tiettyjä asioita toisiltaan, työkaverit sitä ja ystävät toista. Omat paineensa on kullakin Ugandassa, Israelissa ja Suomessa. Niin naisilla kuin miehillä, niin aikuisilla kuin lapsilla. Eivät suinkaan kaikki odotukset ja roolimallit ole pahasta, mutta ne on syytä tiedostaa. Tiedostaa siksi, koska ne ohjaavat käytöstämme. Valitettavasti ajassamme on paljon sellaista, joka vetää meitä voimakkaasti poispäin Kristuksen jalkojen juuresta. Silmitöntä aherrusta, aikaaviepiä harrastuksia ja vaikkapa ravintolailtaa ei enää kummeksuta, mutta jos sattuu menemään pyhänä kirkkoon tai hiljentymään radiohartauden äärelle, niin jo saa osakseen kummeksuntaa. Tärkeysjärjestykset elämässämme ovat kääntyneet monin osin päälaelleen. Onnen eväät on useimmiten juuri toisaalla, mistä me niitä etsimme. Jeesus sanoo: ”Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä” (Luuk. 11:28).  

Maria toimii meille tänään esimerkkinä ihmisestä, joka valitsi hyvän osan. Siskon ja kulttuuriperinteen painostuksesta huolimatta hän valitsi kuunnella Jeesusta. Keittiötöiden vuoro sai hetken odottaa. Hän oli rohkea, hän tiesi mitä sillä hetkellä tarvitsi. On aika touhuta, mutta on myös aika kuunnella. Kenties Jeesus siteerasi Marialle juuri Psalmien kirjaa, kun Martta huuteli hänelle ruokapatojen ääreltä. Hän saattoi sanoa lohdullisesti näin: ”Herra, sinä olet minun perintöosani, sinulta saan ruokani ja juomani, sinun kädessäsi on minun arpani” (Ps. 16:5). 

Eräänä päivänä käy kuitenkin niin, että kaikki touhumme ja askereemme pakostakin hiljenevät. Silloin ei enää pelkällä ruisleivällä tee mitään, vaikka kuinka sitä tankkaisi ennen iäisyysmatkaa. Jeesus sanoo: ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän” (Joh 6:27). Tämän leivän äärelle saamme tänään polvistua. Sen eteen tahdomme tulla yhä uudelleen, vaikka maailma sanoisi mitä, vaikka se tarjoaisi näennäisen yltäkylläisyyden. Vain tämä on meille lopulta tarpeen. Se, että roikumme Herramme armossa ja tahdomme olla hänen seurassaan. Tämä antaa meille voiman, voima tehdä Martankin hyviä tekoja tässä ajassa: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa” (Joh 15:4).