11.8.2016

Saarna 2. sunnuntai loppiaisesta 16.1.2011


Joh. 4:5–26 
Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
    Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: »Anna minun juoda astiastasi.» Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: »Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?» Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
    Jeesus sanoi naiselle: »Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.» Nainen sanoi: »Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.» Jeesus vastasi hänelle: »Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.» Nainen sanoi: »Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.»
    Jeesus sanoi hänelle: »Mene hakemaan miehesikin tänne.» »Ei minulla ole miestä», nainen vastasi. Jeesus sanoi: »Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.» Nainen sanoi: »Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.» Jeesus vastasi: »Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.»
    Nainen sanoi: »Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.» – Messias tarkoittaa Kristusta. – »Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.» Jeesus sanoi: »Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.»

”Merkittävin lause Raamatussa on: ´jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!´ Kun kuulen nuo sanat, en voi olla kiinnostumatta, sillä minulla on jano.” 

Näin on sanonut kirjailija Torsti Lehtinen. Voimme varmasti pitkälti allekirjoittaa hänen lausuntonsa – miksi muuten tulisimme kirkkoon ellei helpottamaan hengellistä janoamme? 

Tahdomme tulla Herran huoneeseen kuulemaan Jeesuksen sanaa,  sanaa joka antaa ikuisen elämän. Yksin Vapahtajamme voi sammuttaa hengellisen janomme, joka asuu jokaisessa ihmisessä. Kirkossamme ei ole mitään hätää, jos vilpittömästi uskomme Jeesuksen lupaukseen: ”joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan.” Kukaan muu ei ole tällaista lupausta antanut, eikä voisikaan antaa. Emme ammenna omista tyhjistä kaivoistamme, vaan Jumalan raikkaasta lähteestä. Janoinen saa vähintään vesitilkkasen janoonsa, vaikkei papin saarna aina omakohtaisesti kolahtaisikaan. Ehkä tuttu virsi, synninpäästön sana tai ehtoollinen nostavat vesimaljan sanankuulijan huulille. Tippakin Jumalan armon ja rakkauden sanaa, evankeliumia, riittää. Kun kerran on ammentanut tästä lähteestä, sitä janoaa aina vaan lisää. Siksi moni meistäkin on suorastaan ”kirkossakäyntikoukussa.” Älä pelkää, tämä riippuvuus on sallittua ja raamatullista. Sirakin kirjassa sanotaan: ”Jotka minua syövät, lisäävät nälkäänsä, jotka minua juovat, janoavat yhä lisää” (24:21).

Päivän evankeliumissa samarialaisnaiselle käy samoin: hän tapaa Jeesuksen ja kiinnostuu koko ajan lisää siitä, mitä hänelle opetetaan. Jano kasvaa. Hän haluaa ottaa vastaan ikuisen elämän veden: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano...” Vaikkei nainen aina ymmärrä, mitä Jeesus hänelle sanoo, niin silti muutos- ja kasvuprosessi on alkanut. Keskustelu avaa hänelle uskon näköaloja, senkin että hän odottaa Messiasta: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee. Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Hämmästyttävintä kertomuksessa on, että lopulta kuulijasta kasvaa tekijä, ihmettelijästä tulee lähetystyöntekijä. Hieman myöhemmin nimittäin kerrotaan, että nainen todisti naapureilleen Jeesuksesta ja sai heidät tulemaan hänen luokseen. Monet tulivat uskoon. He sanoivat: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja” (4:42).

Kertomus samarialaisesta naisesta on monessa mielessä puhutteleva.  Se opettaa meille, että mitä tahansa voi tapahtua silloin, jos me rohkenemme keskustella uskostamme ja esittää siitä vaikeitakin kysymyksiä. Tämä koskee niin koko kirkkoa kuin yksittäisiä kristittyjä. Usko on dialogia. Se on vuoropuhelua Jumalan ja toisten ihmisten kanssa. Useinkaan ei ennalta tiedä, mitä seuraava käänne tuo tullessaan. On uskallettava tarkistaa omia mielipiteitään ja olla pelkäämättä kristittynä kasvamista. Usko on uskomista, ei hampaat irvessä 100 prosenttista tietämistä. Samarialaisnainenkaan ei tiennyt varmuudella, että Jeesus oli Messias, mutta hän rohkeni ääneen ajatella: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?” (4:29). Tärkeintä oli, että hän lähti liikkeelle ja halusi löytää totuuden. Tämä rohkeus ja ennakkoluulottomuus palkittiin. Kun nämä periaatteet muistamme, niin silloin Jumalalla on lupa yllättää. Me muutumme, kuin myös se, miten ymmärrämme Jumalan vaikutuksen omassa elämässämme.

Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.”

”Jos tietäisit, jos ymmärtäisit.” Tälläkin hetkellä moni ihminen etsii apua hengelliseen janoonsa. Maailmanlaajuisesti heitä on miljoonia. Valitettavasti kaikki eivät tee sitä oikeasta paikasta. Aivan kuten virvokkeita on olemassa tuhansia kivennäisvesistä limsoihin, mehuista energiajuomiin, samoin on uskontojen laita. Tarjolla on valtava määrä eri uskomuksien lähteitä. Mutta vain yksi voi pysyvästi ja varmuudella poistaa hengellisen janon: Jeesus Kristus. Sen olemme tänään häneltä itseltään kuulleet. Jos ihmiset tämän tietäisivät ja ymmärtäisivät, he hakisivat häneltä apua. Maailman pelastajaa ei tarvitse hakea kaukaa ja eksoottisista oloista. Hän on aivan lähellämme, keskellä elämäämme ja arkeamme. Tutun kaivon luona istuu mies, joka sanoo: “Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.” Hänen luokseen tahdomme tuoda itsemme ja ottaa mukaan myös muita. Näin meistä kuulijoista tulee aktiivisia sanantekijöitä, Jeesuksen lähettejä, niin täällä Suomessa kuin aina maan äärissä. Viestimme on kaikkialla sama: janoon on olemassa lääke. Jeesuksen kauha on jo piripintaan täynnä ja ojennettuna juuri meitä kohti: ”jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” (Joh 7:37).