8.8.2016

Saarna kirkastussunnuntai 3.8.2014


Mark. 9:2-8
Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
    Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
    Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

”Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan, Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää kun maailma antaa kaikkein parastaan?”

Näin kyseli aikoinaan pop-bändi Suurlähettiläät. Vaikka he edustavat niin sanottua kevyttä musiikkia, heidän esittämänsä kysymys on mitä syvällisintä laatua. Taustalla on havainto, että kun elämässä on kauniita hetkiä, ne tuntuvat kiiruhtavan käsistämme. Ja kun ajan pitäisi kiiruhtaa, se matelee. Ajan kuluminen vaihtelee tilanteesta riippuen. Joka tapauksessa maailma menee menojaan, vaikka pieni ihminen kuinka yrittäisi sitä hallita: ”Olen pieni ihminen enkä sille mitään voi, parhaat hetket juoksee nopeaan. Maailma kulkee radallaan se vähät välittää mutta eikö voitais hidastaa.” 

Lyhyt elämä ja niin paljon koettavaa. Ei siis ihme, jos kyselemme usein: ”Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan? 

Jokaiseen elämään mahtuu huippuhetkiä, jolloin ajan tahtoisi pysäyttää. Tärkeimmät näistä liittyvät usein rakkaimpiin ihmisiin.  Avioituminen, perheen perustaminen, lasten saanti eivät esimerkiksi jätä ketään kylmäksi. Sukulaiset ja ystävät rikastuttavat elämää ja luovat turvallisuutta. Jälkikasvun etenemistä seurataan mielenkiinnolla: jokainen isovanhempi tietää tämän. Lasten ja lastenlasten elämästä tulee tärkeää.  

Huippuhetkemme eivät rajoitu ainoastaan ihmissuhteisiimme. Samat huippuhetket koskevat hengellistä elämäämme. On hetkiä, jolloin Jumala ja uskonasiat tuntuvat läheisiltä. On hetkiä, jolloin kaikki tuntuu niin selvältä, kirkkaalta. On hetkiä, jolloin oma paikka tuntuu löytyneen Luojan luomassa maailmassa. Silloin kaikki on kaunista: luomakunta, toiset ihmiset, minä itse. ”Voi kun tämä jatkuisi pidempään!”, ajattelemme. Esitämme Jumalalle vilpittömän pyynnön: ”Seisauta kellot ja pysäytä aika, kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan. Seisauta kellot ja pysäytä aika, kun maailma antaa kaikkein parastaan.”

Saman asian kanssa painivat opetuslapsi Pietari ja kumppanit Kirkastusvuorella. Heillä ei ollut vielä tietoa Suurlähettiläiden  tuotannosta, mutta heidän ajatuksensa olisivat olleet heillekin tuttuja. Pietari olisi taatusti seisauttanut ajan, jos olisi kyennyt. Meneillään oli hänen elämänsä yksi huippuhetkistä, ja hän halusi nauttia siitä mahdollisimman pitkään. Saihan hän nähdä Kristuksen jumalallisen kirkkauden ja kuulla taivaan Isän äänen! 

Jeesuksen kanssa ilmestyivät myös Mooses ja Elia. He olivat kaksi juutalaisten suosikkihahmoa. Jos Jeesus oli aikansa pop-tähti, nämä kaksi olivat jo kohonneet legendojen asemaan. Kun Pietari näki, että nämä kaksi olivat lähdössä, ei ihme, että hän hätääntyi. Hän olisi ilman muuta tahtonut vaihtaa sanasen herrojen kanssa. Pietari keksi ehdottaa: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hieman tökerö ehdotus vai mitä? Mutta tämän Pietari tahtoi vilpittömästi tehdä. Hän tahtoi olla vieraanvarainen ja varmistaa vieraidensa pitemmän viihtymisen. Pietarin pyyntö jäi kuitenkin toiveeksi, sillä pilven ilmaantuminen keskeytti hänen toimensa. Opetuslapset pelästyivät suuresti, sillä he tiesivät, että tämänkaltaisen pilven täytyi merkitä yhtä ainoa asiaa: Jumalan läsnäoloa. Pian pilvestä kuuluikin ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” 

Opetuslasten kokemukset Kirkastusvuorella ovat täynnä arvokasta oppia. Vaikka kuinka tahtoisimme tehdä pysyvän majan hengellisten huippukokemusten ympärille – kuin Pietari konsanaan – emme siinä onnistu. Emme pysty viivyttämään huippuhetkiämme, jäädä ikuisesti lepäämään niiden loisteeseen. Herra lähettää meidät keskellä elämää, keskelle arkea, kirkkautensa saattelema. Vuorikokemuksia seuraavat joskus syvätkin laaksot. Toiselle tulee syöpä, yhdeltä kuolee rakas ihminen, kolmannelta menee työ alta, neljäs kokee avioeron. Näinä hetkinä on vaikeaa olla kristitty ja sanoa: ”Jumala on hyvä.” 

Syviä laaksoja, vaikeuksia tulee. Näitä tuli opetuslapsille, niitä tulee meille. Lapsen, opetuslapsen, on kasvettava aikuiseksi ja ottaa vastuuta elämästään. Etenkin vaikeina aikoina.  Emme voi myöskään vangita Herraa, vaikka rakentaisimme hänelle kuinka hienoja majoja. Hän tulee ja menee tahdostamme riippumatta. Herra ei pysäytä puolestamme aikaa, vaan kuljettaa meitä elämäntietä pitkin. Joskus tie on tasaista taaperrusta, joskus murheen alhoissa kulkemista, joskus huippuhetkien sävyttämää. Välillä näemme Kristuksen miltei yhtä kirkkaana kuin opetuslapset vuorella, välillä huulillamme ovat epätoivoiset Vapahtajamme sanat: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

On siunausta, että välillä aika kiiruhtaa. On myös siunausta, että joskus se matelee. Koettelemusten ja onnen tasapaino tekevät elämästä sen, mitä se on. Tarvitsemme kuitenkin elämässämme niitä merkkipoijuja, jolloin tiedämme olleemme oikeilla jäljillä. Jolloin Kristuksen kasvot ovat loistaneet Jumalan kirkkautta elämäämme. Tätä varten Herra on lahjoittanut meille muistin. Hädän hetkinä voimme muistella niitä hyviä hetkiä, kun Herra antoi kaikkein parastaan: ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt” (Ps. 103:2).

Tämä kiitos kantaa murheen yli. Kaiken hyvän ei tarvitse tulla jatkuvana virtana, riittää että tietää, että Herra rakastaa. Riittää, että tiedämme kirkkauden lähteen, Jeesuksen Kristuksen ja uskomme häneen. Olitpa nyt Kirkastusvuorella riemuitsemassa tai synkissä laaksoissa, kiinnity Jumalan valoon ja kömmi armonloisteeseen. Kuulkaamme nöyrinä, mitä maailman valon Lähettäjä kehottaa: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!”